Vasemmistoliiton kansanedustaja Jussi Saramo arvioi valtion epäonnistuneen omistajaohjauksessa Fortumin kohdalla. Fortumin johdolle on luvattu valtavia tulospalkkioita samaan aikaan, kun yhtiön tavallisille työntekijöille ylimääräisiä palkkioita ei yhtiön huonon tuloksen takia myönnetä.
Satama teki teki tänään torstaina kirjallisen kysymyksen Fortumin palkitsemispolitiikasta ja omistajaohjauksen epäonnistumisesta.
– On hyvä, että valtio-omistaja lopulta poikkeuksellisesti hylkäsi Fortumin palkitsemisraportin, ja asian käsittely jatkuu, Saramo sanoo.
”Pörssiyhtiöiden johtoryhmien ja hallitusten pienen piirin toisilleen myöntämät palkkiot on irrotettu kaikesta kohtuullisuudesta.”
– Nyt on selvitettävä, miksi tällainen tilanne on päässyt syntymään, ja varmistettava, että toimintatavat muuttuvat pysyvästi, Saramo vaatii.
Palktisemiseen ei ole puututtu
Valtion omistajaohjauksen edustaja on istunut Fortumin hallituksessa, mutta epäasialliseen palkitsemispolitiikkaan ei ole puututtu. Nykyisessä omistajaohjauksen mallissa viranhaltijat ovat osa jättipalkkioita nauttivaa pientä piiriä, jonka yhteinen intressi on nostaa toistensa palkkioita.
– Kun pörssiyhtiöiden johtoryhmien ja hallitusten pienen piirin toisilleen myöntämät palkkiot on irrotettu kaikesta kohtuullisuudesta, olisi valtio-omistajan velvollisuus hillitä kehitystä. Vähimmäisvaatimuksen pitäisi olla, ettei epäonnistunutta johtamista erikseen palkita, Saramo sanoo.
– Ilmeisesti virkamiesten integriteetti ja suhteellisuudentaju edellyttää, ettei omistajaohjauksen virkakoneisto itse jatkossa hyödy silmittömästä ahneudesta nousevien palkkioiden mukana. Omistajaohjauksesta vastuullisten viranhaltijoiden palkkiojärjestelmä tulee uudistaa ja tehdä täysin läpinäkyväksi. Valtion on toimittava myös palkitsemisen suhteen esimerkillisenä suunnannäyttäjänä.