Vasemmistoliitto ei ole valmis sitoutumaan valtiovarainministeriön esittämään kuuden miljardin sopeuttamiseen. Näin puolue kertoo vastauksissa, jotka se antoi tänään tiistaina hallitustunnustelijan, kokoomuksen puheenjohtajan Petteri Orpon (kok.) esittämiin kysymyksiin.
– Me haluamme kääntää velka-asteen takaisin laskuun kestävällä ja oikeudenmukaisella tavalla. Valtiovarainministeriön esittämä sopeutustavoite on sen sijaan ylimitoitettu ja epärealistinen, sanoo vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson.
Konkreettisimmat esitykset
”Sopeutustavoite on ylimitoitettu ja epärealistinen.”
Vasemmistoliitto yhtyy taloustieteilijä Sixten Korkmanin näkemykseen: Kuuden miljardin sopeutus on yhdelle hallituskaudelle liian kireä ja tuottaisi mittavaa inhimillistä kärsimystä sekä taloudellista vahinkoa. Korkman puhui asiasta Ylen Ykkösaamussa lauantaina.
– Me olemme valmiita vahvistamaan Suomen julkista taloutta kolmella miljardilla eurolla seuraavalla hallituskaudella. Olemme esittäneet vaaliohjelmassamme kaikista eduskuntapuolueista konkreettisimmat keinot tämän tavoitteen saavuttamiseksi, Andersson sanoo.
Vasemmistoliitto on sen sijaan valmis yhtymään Petteri Orpon ennen eduskuntavaaleja antamiin lupauksiin, joiden mukaan ”me emme ole leikkaamassa ihmisten toimeentulosta”, ”me emme halua tehdä leikkauksia koulutukseen”, ”me emme ole koskemassa eläkkeensaajien indekseihin” sekä ”me emme ole leikkaamassa soten rahoitusta”.
– Odotamme ja oletamme, että nämä ovat kokoomukselta oikeita sitoumuksia, eivätkä, erästä kokoomuksen kansanedustajaa siteeratakseni, ”sellaisia juhlapuheita”, Andersson sanoo.
Andersson viittaa kansanedustaja Timo Heinosen lausuntoon Helsingin Sanomissa viime viikolla.
Oikeudenmukaisuutta verotukseen
Vasemmistoliiton mielestä sopeutuksen pääpainon on oltava uudistuksissa, joilla lisätään verojärjestelmän oikeudenmukaisuutta ja vahvistetaan veropohjaa.
– Rikkaimpia suosivat verotuksen porsaanreiät ja verovälttelykeinot on tukittava. Verotuksen on oltava oikeudenmukaista kaikille, vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jussi Saramo sanoo.
Vasemmistoliitto yhtyy valtiovarainministeriön näkemykseen osinkoverotuksen uudistamisen tarpeellisuudesta.
– Varakkaiden listaamattomien yritysten omistajien verotuen korjaamisen tulee olla keskeinen osa alkavan vaalikauden sopeutusta, Saramo sanoo.
Vasemmistoliiton mielestä seuraavan hallituksen tärkein tehtävä on vahvistaa suomalaista hyvinvointivaltiota ekologisesti ja sosiaalisesti kestävällä tavalla. Seuraavalla hallituskaudella on jatkettava koulutuksen kunnianpalautusta ja panostettava koulutukseen ja osaamiseen varhaiskasvatuksesta korkeakoulutukseen.
Samalla tulee jatkaa työtä sosiaali- ja terveydenhuollon vahvistamiseksi ja työvoimapulaan vastaamiseksi.