Vasemmistoliiton jäseneksi on liittynyt yli 1 500 uutta jäsentä eduskuntavaalien jälkeisen kahden viikon aikana, kertoo puoluesihteeri Anna Mäkipää. Määrä kasvaa Mäkipään mukaan koko ajan.
– Minun mielestäni se on merkki siitä, että tällaisessa poliittisessa tilanteessa on suuri joukko ihmisiä, jotka allekirjoittavat meidän tavoitteita ja haluavat olla mukana toimimassa niiden puolesta, Mäkipää sanoi podcast-haastattelussa.
Mäkipää vieraili KU:n Kaikki Uusiksi –podcastissa perjantaina.
”Tämä on mahdollisuus, mitä ei kannata hukata.”
Kuuntele Anna Mäkipään koko haastattelu Kaikki Uusiksi –podcastista alta:
Anna Mäkipää kertoi myös, että vasemmistoliitto aikoo kontaktoida jokaisen puolueen uuden jäsenen. Käytännössä kontaktointi tarkoittaa henkilökohtaista puhelinsoittoa kaikille uusille jäsenille.
– Olen sitä mieltä, että sähköpostien lähettely on ihan hyvä tapa hoitaa joitakin asioita, mutta siinä kohtaa, kun meillä on tällainen arvokas juttu, että puolueeseen on tullut uusi jäsen, niin kyllähän me sen [jäsenen] sitten henkilökohtaisesti kontaktoimme, Mäkipää toteaa.
Puoluesihteeri Mäkipää lisää, että hän ei suinkaan ole itse soittamassa jokaiselle uudelle jäsenelle, vaan kontaktoinnista ovat vastuussa puolueyhdistykset, joiden jäseniksi ihmiset ovat liittyneet.
Samalla puolueessa järjestetään Mäkipään mukaan paljon avoimien ovien iltoja kaikille, mutta erityisesti uusille jäsenille.
– Ylipäätään tämä on mahdollisuus, mitä ei kannata hukata. Pitää tarkalla korvalla kysellä, ”mitä juuri sinä haluaisit tehdä”. Osallistumisen tapoja on monia, ja olen varma, että uudet jäsenet tuovat niitä vielä paljon lisää, Mäkipää tuumii.
Kuuntele Anna Mäkipään koko haastattelu KU:n Kaikki Uusiksi -podcastista tästä!