Vasemmistoliiton puoluevaltuusto kokoontui vuoden 2003 eduskuntavaalien jälkeen linjaamaan tulevaa oppositiopolitiikkaa. Kaksi kautta hallituksessa katkesi keskustan puheenjohtajan Anneli Jäätteenmäen ratkaisuun jatkaa neuvotteluja vain SDP:n ja RKP:n kanssa.
Puheenjohtaja Suvi-Anne Siimes tarjosi yhteistyön kättä maan uudelle hallitukselle, mikäli se lähtee vastaamaan työllisyyshaasteeseen. Työllisyyden parantaminen oli Siimeksen mukaan tärkeätä siksikin, että sillä tehdään tilaa muiden avainasioiden hoitamiselle. Ne liittyvät perusturvaan ja palvelujen rahoittamiseen.
Vasemmistoliitto lähti rakentamaan lähitulevaisuuttaan oppositiosta käsin ohjenuoranaan käydyn vaalikampanjan keskeiset tavoitteet. Julkisten palvelujen ja työllisyyden parantaminen sekä perusturvan aukkojen paikkaaminen pysyivät puolueen työlistalla päällimmäisinä.
Siimeksen mielestä oppositiosta käsin työskentely ei tarkoittanut sitä, että asema muodostuisi puolueen identiteettiä määrääväksi tekijäksi. Oppositioasemasta ei ole puolueelle identiteetiksi, hän katsoi.
Vasemmistoliitto vaati tulevalta hallitukselta elvytyspakettia.
– Joka tapauksessa on selvää, että työllisyyden parantamiseksi tarvitaan nyt tehokkaita keinoja, painotti Siimes.
Näiden keinojen joukkoon vasemmistoliitto ei lukenut tuloverojen yleistä keventämistä eikä työnantajamaksujen kohdistamatonta alentamista.
– Silloin kun työttömyys ja työttömyyden kasvun uhka johtuu kokonaiskysyntään ja vientikysyntään liittyvistä ongelmista, ei työttömyyttä voi alentaa veronalennuksilla eikä myöskään kääntämällä kysymys työttömyydestä kysymykseksi kannustettavuudesta, tähdensi Siimes.
Valtuusto katsoi työllisyysasteen nostamisen olevan välttämätön, jotta hyvinvointipalvelut ja sosiaaliturva voitaisiin rahoittaa.
Työllistettäville kunnon palkka
Työttömyyden ns. kovan ytimen poistamiseksi ja uuden pitkäaikaistyöttömyyden estämiseksi vasemmistoliitto ilmoitti ajavansa EU:n työllisyyssuuntaviivojen mukaista yhteiskuntatakuuta. Tällöin avaintekijänä oli se, että työttömälle taataan yksilölliseen suunnitelmaan perustuva koulutus-, kuntoutus-, työharjoittelu- tai työpaikka. Vasemmistoliitto tähdensi vielä erityisesti, että työllistettäville tulee maksaa alansa työehtosopimusten mukaisesta palkkaa.
Jäätteenmäen hallitus nimitettiin huhtikuun puolivälissä. Entinen pääministeri, SDP:n puheenjohtaja Paavo Lipponen jäi siitä sivuun ja siirtyi eduskunnan puhemieheksi.