Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä valitsi järjestäytymiskokouksessaan tiistaina Jussi Saramon jatkamaan ryhmän puheenjohtajana. Saramo on vantaalainen toisen kauden kansanedustaja. Hän toimi Marinin hallituksessa opetusministerinä Li Anderssonin vanhempainvapaa ajan.
– Kiitollisuudella jatkan eduskuntaryhmän puheenjohtajana. Vaalituloksessa riittää vielä analysoitavaa, mutta meillä on ryhmässä taistelutahto korkealla ja menemme iskukykyisinä kohti alkavaa eduskuntakautta, Saramo sanoi.
– Merkit viittaavat siihen, että tasa-arvoa, ihmisten toimeentuloa, luontoa ja työntekijöiden oikeuksia saa jatkossakin puolustaa kaikin voimin.
”Vaalituloksessa riittää vielä analysoitavaa.”
Ryhmän ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin Merja Kyllönen ja toiseksi varapuheenjohtajaksi Laura Meriluoto.
Merja Kyllönen on kainuulainen kansanedustaja. Hän on toiminut kansanedustajana 2007–2014 sekä vuodesta 2019 lähtien. Euroopan parlamentin jäsenenä Kyllönen oli vuosina 2014–2019 sekä Kataisen hallituksen liikenneministerinä 2011–2014.
Vuonna 1985 syntynyt Laura Meriluoto on vastavalittu kansanedustaja Kuopiosta. Meriluoto on ammatiltaan järjestöasiantuntija ja toimii myös Pohjois-Savon hyvinvointialueen aluevaltuutettuna ja aluehallituksen jäsenenä sekä Kuopion kaupunginvaltuutettuna.