– Ruuaksi oli vain amaranttia ja kurpitsaa, kuvaa Elizabeth Njoroge, 45, köyhää lapsuuttaan Ting’ang’an kylässä Kenian keskiosassa. Hän kertoo, miten häpesi, kun naapurit saivat selville kuinka usein heidän perheensä söi köyhien ruokaa.
– Tererea (amarantti, revonhäntä) kasvoi rikkaruohona. Livahdimme usein toisten kasvimaille poimimaan vihanneksia, koska vain köyhät söivät terereaa ja vain vauvat kurpitsaa, Njoroge kertoo.
Kolme valtaviljaa on syrjäyttänyt alkuperäiskasvit kaikkialla
Sittemmin ihmisten ymmärrys alkuperäiskansojen ruokavaliosta, samoin kuin sen arvostuskin, ovat kasvaneet, sanoo riippumaton ruokaturvan tutkija Zachary Aduda.
– Alkuperäisruokia, joiden ajateltiin aiemmin sopivan vain hyvin köyhille, on kaupallistettu korkean ravintoarvon ansiosta. Niihin kuuluu amarantti, joka neutralisoi kitkerinä pidettyjen koisokasvien, kuten osugan, makua.
YK:n elintarvikekatsaus lokakuusta 2022 tammikuuhun 2023 kertoi, että nälkää näkevien määrä Keniassa voi nousta 4,4 miljoonaan. Noin 1,2 miljoonan ihmisen tilanne on hälyttävä ja he ovat välittömän ruoka-avun tarpeessa.
Kenia on muun maailman tavoin riippuvainen kolmesta viljelykasvista eli maissista, vehnästä ja riisistä. Niiden tuotanto on vähentynyt ilmastonmuutoksen aiheuttamien äärimmäisten säiden ja tuhohyönteisten lisääntymisen vuoksi. Maatalousministeriön mukaan maissin viljelyala Keniassa on kutistunut noin neljänneksellä viime vuosina.
Maa on toipumassa pahimmasta kuivuudesta neljäänkymmeneen vuoteen, mutta Adudan mukaan kotoperäisiä kasveja on hyödynnetty liian vähän ruokaturvan parantamisessa.
Alkuperäiskasvit kestävät vaihtelua
Maanviljelijä Hellen Wanjugu Nyerin piirikunnasta kertoo, että alkuperäisviljat ja -kasvit eivät ole vain ravitsemuksellisesti korkealaatuisia, ne myös kestävät äärimmäisiä sääolosuhteita.
Esimerkiksi amarantti, ”on helppo kasvattaa, kypsyy nopeasti ja valmistettuna hyvin ravinnepitoinen ja sisältää kalsiumia, mangaania, A- ja C-vitamiinia, folaattia, rautaa, sinkkiä ja kaliumia.”
Zachary Adudan mukaan alkuperäiskasvien tuotannon tuesta puuttuu jatkuvuus. Hän toteaa, että huomio on lannoitteissa, vaikka sen pitäisi kohdistaa viljelijöiden vaikeuksiin hankkia alkuperäiskasvien siemeniä.
– Jokaisella Kenian etnisellä ryhmällä on omat, alueen ilmastoon sopivat perinteiset viljansa ja vihanneksensa. Ongelma on, että pienviljelijöillä, jotka ovat ruokajärjestelmämme selkäranka, on vaikeuksia saada alkuperäissiemeniä, joita he tarvitsevat kipeästi, Aduda sanoo.
Kenian pienviljelijät tuottavat 70 prosenttia maan maataloustuotannosta ja vastaavat noin 75 prosentista Kenian elintarviketarpeista.
– Suurin osa pienviljelijöistä on riippuvaisia epävirallisesta siemenjärjestelmästä. Perinteisesti siementen säilyttäminen ja jakaminen oli viljelijöiden tavallinen käytäntö. Siten viljelijät hallitsivat siemenjärjestelmää kokonaisvaltaisesti. He saattoivat kasvattaa kotoperäisiä lajeja ja edistää maanviljelyn monimuotoisuutta kunnes vuonna 2012 voimaan tuli kieltolaki, Wanjugu kertoo.
Siemenlakiin vaaditaan muutosta
Siemen- ja kasvilajikelaki 326/2012 säädettiin alun perin suojelemaan viljelijöitä, joita yritettiin huijata ostamaan rekisteröimättömiä ja sertifioimattomia siemeniä. Niiden itävyys ja säidenkestävyys oli usein heikko.
Laki kieltää ankarasti alkuperäiskasvien siementen myynnin, vaihdon ja jakamisen. Sen rikkomisesta voi seurata kaksi vuotta vankeutta, noin 10 000 euron sakot tai molemmat.
Joukko viljelijöitä on nyt nostanut yleisen edun nimissä oikeusjutun siemenlain muuttamiseksi niin, että alkuperäiskasvien siementen säilöminen ja jakaminen sallittaisiin kotimaisen elintarviketuotannon lisäämiseksi.
Tällä hetkellä viljelijöiden on ostettava siemeniä joka istutuskausi, mikä on osalle pienviljelijöitä taloudellisesti mahdotonta. Wanjugun mukaan siemenlaki on siirtänyt siementen hallinnan viljelijöiltä monikansallisille suuryrityksille, jotka hinnoittelullaan vähän kerrallaan sanelevat, mitä viljelijät viljelevät.
Kolme neljäsosaa kenialaisten syömistä kasviksista kuuluu nykyään ryhmään ”eksoottiset vihannekset”, kuten kaali ja lehtikaali, Wanjugu selittää. Hän viittaa myös YK:n tutkimukseen, jonka mukaan yli 7 000 kasvatettua tai kerättyä villikasvia on dokumentoitu, mutta alle 150 niistä on kaupallistettu ja vain kolmeakymmentä käytetään ravintona.
– Nykyään alkuperäislajireseptejä on saatavana arvostetuista instituutioista kuten FAO:sta. Alkuperäislajit maistuvat paremmilta kuin eksoottiset kasvit ja ne ovat ravinnepitoisempia, mutta viljelijöiltä puuttuu kyky hyödyntää niitä, Wanjugu sanoo.