Vasemmistoliitto on saanut tasan 8 prosentti eduskuntavaalien ennakkoäänistä. Se on 0,2 prosenttiyksikköä viime vaalien lopullista tulosta vähemmän. Lähtökohta vaali-iltaan ennakoi gallupien lupaaman vaalivoiton jäävän tulematta. Perinteisesti vasemmistoliiton kannatus hieman laskee, kun sunnuntaina annetut äänet lasketaan.
Vasemmistoliitolle ennakoidaan vain 13:a paikkaa uuteen eduskuntaan eli 3 paikan menetystä.
– Harmittaa, myönsi puheenjohtaja Li Andersson Ylen vaalilähetyksessä.
Hän uskoi, että pääministerivaaliasetelma vei ääniä suurille puolueille.
Kärjessä ovat kokoomus ja SDP 20,8 ja 20,7 prosentin kannatuksilla. Perussuomalaisten 18,6 prosentin äänisaalis ennakoi kuitenkin, että sillä on mahdollisuus porhaltaa illan aikana suurimmaksi.
Keskustan kannatus on tässä vaiheessa 12,3 prosenttia. Kun puolueen kannatus ääntenlaskennan kuluessa yleensä laskee, puolue on kokemassa jälleen historiansa huonoimman vaalituloksen.