Eduskuntavaalien alla eri mediat julkaisevat vaalikoneita, joissa kansalainen voi kysymyksiin vastaamalla löytää itselleen oletetusti sopivan ehdokkaan. Vaalikoneiden lisäksi Yle julkaisi tällä viikolla myös ”leikkauspelin” eli koneen, jolla voi ”karsia menoja, kiristää veroja tai tehdä molemmat” ja tutkia näiden toimenpiteiden seurauksia.
Koneella pelaaja tekee valintoja, jonka jälkeen ruudulle ilmestyvät animoidut kasvot symboloimaan ryhmää, johon toimenpide osuu. Esimerkiksi työeläkkeiden leikkauspäätös näyttää itkevän eläkeläisen, joka tekstin mukaan on ”surullinen ja vihainen”, sillä ”ruuan hinta on noussut hurjasti, mutta eläke ei”. Leikkauspelin lähtökohtana on ”Suomen luottorajan paukkuminen 6 miljardia punaisella” – jos mistään ei leikata, ”kaikki kärsivät kahta kauheammin”.
Aiemmin tänä vuonna Yle julkaisi ”koulukoneen”, josta voi hakea koulukohtaisesti tietoja kuten päättötodistusten keskiarvon, alueen työllisyysasteen ja suomea toisena kielenä opiskelevien S2-oppilaiden määrän. Esimerkiksi Li Andersson totesi Twitterissä (17.2.), että koulukone lisää segregaatiota ja eriarvoisuutta ja leimaa vieraskielisiä oppilaita. Samoin lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen kritisoi koulukoneeseen valittuja muuttujia (Yle 25.2.).
Koulukonetta puolustaessaan Ylen vastaava päätoimittaja Jouko Jokinen vetosi journalismin tehtävään tarjota ”faktoihin perustuvaa tietoa mielipiteiden ja päätöksenteon pohjaksi” (Yle 19.2.) Jokinen kirjoittaa, kuinka ”jotkut ovat olleet kovasti huolissaan, kun Yle tekee faktoihin perustuvaa journalismia” sekä toteaa kansalaisilla olevan oikeuden tietää.
Vaalikoneiden lisäksi Yle julkaisi tällä viikolla myös ”leikkauspelin” .
Jokisen näkökulmasta siis journalismin koneiden tehtävä on tarjota faktapohjaista tietoa, jota teknologiat koneissa muuntavat helposti saavutettavaan muotoon. Myös sosiaalisen median keskusteluissa puhuttiin koulukoneen kohdalla siitä, miten journalismin on tärkeää tuoda avointa dataa kansalaisten saataville.
Mitä journalismissa tehdään, kun tuotetaan ja julkaistaan koneita tai ”pelejä” – etenkin silloin, kun kyse on yhteiskunnallisesti merkittävistä kysymyksistä?
On tietysti innostava ajatus, että journalistiset koneet – kuten leikkauspeli, koulukone tai vaalikone – toisivat yhteiskunnallisia faktoja tai avointa dataa neutraalissa muodossa kansalaisten punnittavaksi. Puhe faktoista ja datasta ohjaa ajattelua nimenomaan siihen suuntaan, että koneet ja niihin sisältyvät digitaaliset teknologiat itsessään olisivat objektiivisia, omaa neutraalia logiikkaansa noudattavia toimijoita, jotka ainoastaan välittävät tietoa kansalaisille.
Koneiden teknologia rakentuu algoritmeille, joista tutkimuksessa puhutaan ”mustana laatikkona” juuri siksi, että algoritmit ovat arvaamattomia, tuottavat erilaisia vääristymiä ja toimivat logiikalla, joka on osittain läpinäkymätön.
Digitaaliset teknologiat eivät siis tuota itsestään selvästi faktoja tai neutraaliutta, vaan niiden tuottamaan tai välittämään tietoon tulee suhtautua samalla kriittisellä otteella kuin kaikkeen muuhunkin yhteiskunnassa tuotettuun tietoon.
Toisaalta journalismin koneet eivät ole vain teknologioita, vaan niihin sisältyy lukuisia inhimillisiä valintoja, joiden kautta koneiden käyttämä data saa merkityksensä ja mielensä.
Koulukoneessa valintoja oli tehty esimerkiksi silloin, kun oli valittu koneessa haettavia muuttujia, tai päätetty, että koneen tarkkuus voi olla yksittäisten koulujen tasolla. Leikkauspelissä valintoja on tehty, kun on otettu koneen lähtökohdaksi kuuden miljardin sopeutustavoite ja oletus siitä, että ellei tähän tavoitteeseen päästä, ”kaikki kärsivät kahta kauheammin”.
Mitä journalismissa tehdään, kun tuotetaan koneita tai ”pelejä”?
Koulu- ja leikkauskoneet käsittelevät yhteiskunnallisesti merkityksellisiä asioita. Koneiden tuottamalla tiedolla voi olla todellista merkitystä ihmisten toimintaan, kuten äänestämiseen tai kouluvalintaan. Tämä tieto on kuitenkin erilaisten teknologisten ja inhimillisten valintojen tulosta, ei maailmassa valmiina olevaa dataa tai faktaa.
Kriittinen keskustelu journalismin koneiden tuottaman tiedon merkityksestä – ja sen punnitseminen – on mahdollista ainoastaan, jos lähtökohdaksi otetaan tiedon sidoksisuus ja uponneisuus ympäröivään sosiaaliseen ja yhteiskunnalliseen todellisuuteen.
Yhteiskunnallinen tieto ei tule meille saavutettavaksi neutraalin koneen muodossa, vaan se syntyy sotkuisessa digitaalisten teknologioiden, datan, merkitysten ja ihmistoimijoiden vyyhdissä. Journalismin pyrkimys tuottaa mahdollisimman objektiivista tietoa toteutuu vain, jos tämä vyyhti ja sen seuraukset kokonaisuudessaan myönnetään ja otetaan vakavasti.