Vuoden 2022 joulukuussa internetissä levisi video kahdesta iäkkäästä naisesta pölypilven ja vihaa tihkuvan väkijoukon keskellä. Pöly nousee haudasta, jota naiset ovat lapioimassa umpeen.
Naisten jatkaessa yleensä miehille kuuluvaa työtään joku joukosta potkaisee Christian Mpahandia, joka kaatuu potkun voimasta avoimeen hautaan.
Tapahtumapaikka oli Mzimban alue Pohjois-Malawissa. Mphande sisarineen oli suorittamassa hänelle määrättyä rangaistusta.
Nuori nainen oli kuollut ja 77-vuotiasta Mpahandea syytettiin hänen tappamisestaan noituuden avulla. Rangaistukseksi Mphanden täytyi haudata vainaja sisarensa avustamana. Häntä myös pahoinpideltiin, hänen omaisuutensa takavarikoitiin ja hänet häädettiin kylästä.
Vanhoja naisia lynkataan
Christian Mphande on elossa ja asuu kaukana kotikylästään. Hän todennäköisesti kamppailee loppuikänsä painajaisten ja hyökkäyksessä menettämiensä hampaiden tuottamien ongelmien kanssa.
Moni malawilainen vanhus on menettänyt henkensä väkijoukon lynkkaamana. Tammi-helmikuussa 2023 on murhattu viisi iäkästä naista, kertoo Malawi Network of Older Persons Organisations (MANEPO).
Vuonna 2022 tapettiin 15 iäkästä naista ja 88:aa ahdisteltiin. Syitä oli monia, mutta usein heitä syytettiin noituuden harjoittamisesta. Edellisenä vuonna 13 vanhaa naista murhattiin ja 58:aa ahdisteltiin.
– Yhteiskuntana olemme pettäneet vanhuksemme. Heitä vihataan aiheetta. Vaikka syynä olisi turhautuminen vaikeuksiin, viha puretaan viattomiin ihmisiin. Se on tragedia, MANEPO:n maajohtaja Andrew Kavala sanoo.
Hirmutekojen syyksi Kayala mainitsee ihmisten uskon noituuteen, jota ihmiset syyttävät omasta epäonnestaan.
Laki ja uskomukset ristiriidassa
Malawissa on voimassa brittien siirtomaavallan aikainen noituuslaki Witchcraft Act vuodelta 1911. Sillä pyrittiin hävittämään kolonialistien vaarallisina pitämät tavat, kuten noituus, jonka olemassaolo laissa käytännössä kielletään.
Hallituksen vuonna 2006 asettama komitea totesi lain olevan ristiriidassa malawilaisten uskomusten kanssa, sillä usko noituuteen on Malawissa yleistä ja vahvaa.
Ihmisoikeusjärjestöjen mukaan noituuden kirjaaminen lakiin johtaisi kuitenkin ongelmiin. Yhteisessä lausunnossaan ne toteavat, että määritelmän mukaan noituus edellyttää jotakuta, joka käyttää yliluonnollisia voimia salaa pahoihin tarkoituksiin.
Mikäli lailla kiellettäisiin noituuden harjoittaminen, järjestöjen mukaan vaikeuksia syntyisi todistustaakan kanssa. Hyvän lainkäytön mukaan syyttäjän täytyy ilman epäilystä todistaa rikos tapahtuneeksi ja noituussyytösten osoittaminen todeksi olisi erittäin vaikeaa.
Suurin osa malawilaisista uskoo noituuteen
Poliisin tiedottajan Peter Kalayan mukaan poliisin yritykset vähentää vanhuksiin kohdistuvaa väkivaltaa valuvat hukkaan, koska usko noituuteen on niin vahvaa.
– Ongelmamme on, että teemme töitä Witchcraft Actin täytäntöön panemiseksi yhteiskunnassa, jossa uskotaan noituuteen. Siksi työmme kohtaa vastarintaa.
Poliisin työtä vaikeuttaa se, että suurin osa vanhojen naisten pahoinpitelyistä tapahtuu syrjäseuduilla, kaukana poliisilaitoksista.
– Valtaosa vanhusten pahoinpitelyistä asettuu yleisten rikosten luokkaan, kuten pahoinpitelyt, tapot, talojen ja omaisuuden polttaminen ja sanalliset loukkaukset, Kalayan selittää.
Wycliffe Masoo, vanhus- ja vammaisjohtaja Malawin ihmisoikeuskomissiosta (MHRC) sanoo, että noituuteen uskominen ei ole moitittavaa sinänsä, mutta se mitä uskon seurauksena tapahtuu, on huolestuttavaa.
– Kysymys kuuluu, että jos noituutta on, harjoittavatko sitä vain vanhat ihmiset? Masoo pohtii.
Hänen mukaansa poliisi hoitaa toisinaan nopeasti vanhusten pahoinpitelyyn liittyvät pidätykset ja tutkinnat, mutta syytteen nostaminen kestää liian kauan.
Riippumatta siitä, säilyttääkö Malawi vuoden 1911 lain vai muuttaako se sitä ja päätyy monimutkaisiin oikeuskäsittelyihin noituuden todistamiseksi, maalla on Masoon mukaan jo olemassa lainsäädäntö, jolla voidaan estää vanhusten kaltoinkohtelu.
Perustuslaki kieltää syrjinnän kaikkinensa ja takaa ihmisarvon ja ”tasa-arvoisen ja tehokkaan suojan syrjintää vastaan.” Lisäksi laissa kielletään kidutus ja julmuus sekä epäinhimillinen tai halventava kohtelu.
Sekä MHRC:n, MANEPO:n että poliisin mukaan Malawin täytyy nopeuttaa vanhuslakia ja investoida voimalliseen ja koordinoituun tiedotukseen, jotta malawilaiset ymmärtäisivät vanhusten oikeudet.
”Se suojaisi vanhoja naisia kokonaisvaltaisesti.”