Pari kuukautta sitten maailman terveysjärjestö WHO julisti, että Uganda oli vapautunut viimeisimmästä sudanilaisen Ebola-viruksen ilmaantumisesta. Tällä kertaa tauti tappoi 55 ihmistä.
Vaikka Uganda onnistui taltuttamaan taudin, rokotteiden ja hoitokeinojen puuttuessa Ebolan uuden puhkeamisen uhka ei ole väistynyt. Tutkijat eivät vielä ole pystyneet selvittämään ensimmäistä sairastunutta tai löytämään viruksen isäntäyhteisöä, jonka kanssa ensimmäinen raportoitu tapaus oli ollut tekemisissä.
– Meillä ei ole vastauksia näihin kysymyksiin, mutta toivomme Ugandan ennen pitkää toimittavan meille ja maailmalle nämä tiedot, Emmy Bore sanoo. Hän on ohjelmajohtaja tautien kontrolli- ja ehkäisykeskus CDC:n globaalin terveydenhoidon Ugandan osastossa.
– Aina Ebolan puhjettua Länsi-Afrikassa tai Kongon demokraattisessa tasavallassa olemme yrittäneet jäljittää epidemian juuria aina ensimmäiseen sairastuneeseen ihmiseen. Kun saamme selville, missä tuo ihminen on käynyt ja mitä hän on syönyt, voidaan selvittää miten hän sai viruksen. Useimmiten se ei onnistu, Bore toteaa.
Lepakoita epäillään virussäiliöksi
Tohtori Kyobe Henry Bossa tähdentää, että on tärkeää paikallistaa viruksen isäntäsäiliö ennen taudin seuraavaa puhkeamista.
– Me tiedämme, että virus elelee viattomasti säiliössään viidakossa. Epäilemme, että alueella kiertelevät lepakot muodostavat virussäiliön, jossa se säilyy luonnossa, Bossa sanoo.
Lepakot ovatkin olleet pääasiallisia epäiltyjä, kun on yritetty selvittää eläimissä elävien taudinaiheuttajien läikkymistä ihmisiin. Lepakoiden uskotaan elättävän lukuisia viruksia, jotka ovat ihmiselle kuolettavampia kuin millekään muille nisäkkäille.
Ugandalainen epidemiologi ja eläinlääkäri Monica Musenero Masanza sanoo, että taudin alkulähde pitäisi kiireesti selvittää.
– Muuten kysymys ei kuulu, puhkeaako tauti uudelleen, vaan milloin niin tapahtuu? Siksi meidän pitäisi painua viidakkoon etsimään isäntäsäiliötä.
Mubenden ja Kasandan alueilla kasvaa runsaasti puita, ja seudulla on myös kukoistavia yksityisiä plantaasimetsiä. Iltamyöhään tummeneva taivas täyttyy monien eri lajien lepakoista.
Ebolasta hengissä selvinnyt Bright Ndawula kertoo tietävänsä kymmeniä erityyppisiä lepakoita.
– Jotkut ovat pikkuruisia ja elävät kattojen alla, toiset ovat isoja ja elävät puissa. Meille on kerrottu, että lepakot kantavat Ebola-virusta, mutta emme me tiedä, mitkä lepakot ovat kantajia.
Ndawula on menettänyt Ebolalle vaimonsa ja kolme muuta perheenjäsentä.