Palvelualojen työnantajat Paltan ja Rautatiealan Unioni RAUn hallinnot ovat hyväksyneet valtakunnansovittelijan johdolla eilen saavutetun neuvottelutuloksen veturinkuljettajien työehtosopimukseksi. Sopimuksen myötä veturinkuljettajien lakko päättyy.
Palkankorotuksista oli päästy sopuun jo aiemmin. Lakkoon johti kiista junankuljettajien lepoajoista. Työehtosopimukseen allekirjoituspöytäkirjalla sovittiin määräaikaisesti paikallisella sopimisella viikkolevon pidentämisestä kaksi kertaa kolmen viikon jaksossa 58 tuntiin, tai kerran 60 tuntiin.
– Seuraavalla sopimuskaudella on paljon tekemistä työssäjaksamisen ja työhyvinvoinnin kehittämisessä ja sille on rakennettu onnistumisen polku. Nyt on tärkeää, että tuloksia syntyy, muuten ollaan kahden vuoden päästä samassa tilanteessa ja silloin pois pääsy on entistä hankalampaa, RAUn puheenjohtaja Tero Palomäki totesi sovun syntymisen jälkeen.
– Olemme tyytyväisiä, että sovintoon päästiin vaikeiden neuvottelujen päätteeksi. Kaksivuotinen sopimus mahdollistaa työehtojen pitkäjänteisen kehittämisen yhdessä, Paltan neuvottelujohtaja Pasi Vuorio sanoo.
Työehtosopimukseen sovittiin yleisen linjan mukaiset palkankorotukset. Työnantajaliitto kuvaa sopimuksen sisältävän laajan työhyvinvointihankkeen, jolla tuetaan työhyvinvointia, työn ja vapaa-ajan yhteensovittamista epäsäännöllisen vuorotyön näkökulmasta sekä mahdollistetaan tehokas työvuorosuunnittelu. Hanke sisältää laajat paikallisen sopimisen mahdollisuudet työehtosopimuksen työaikamääräyksistä.
VR:llä tehdään 31.10.2023 mennessä selvitys ulkopuolisen asiantuntijan johdolla siitä, kuinka työehtosopimuksen nykyiset määräykset tukevat työhyvinvointia, työn ja vapaa-ajan yhteensovittamista epäsäännöllisen vuorotyön näkökulmasta.
Uusi työehtosopimus on voimassa 31.3.2025 saakka. Palkat nousevat toukokuussa 4 prosenttia ja vuoden päästä kesäkuussa 2 prosenttia. Ratkaisu sisältää 0,25 prosentin järjestelyvaran työryhmien ja hankkeiden käyttöön. Kesälomakausi alkaa toukokuun viimeisenä maanantaina ja kestää 18 viikkoa.