Kiinteistöpalvelualan kolmen päivän lakko on alkanut. Palvelualojen ammattiliitto PAMin hallitus hylkäsi valtakunnansovittelijan sovintoehdotuksen työriitaan eilen illalla. Lakko päättyy lauantaina keskiyöllä.
– Emme voineet hyväksyä ehdotusta, koska se ei korottanut riittävästi pienimpiä palkkoja. Tämän sovintoehdotuksen mukaiset korotukset eivät olisi parantaneet riittävästi alan työntekijöiden toimeentuloa, joka on ollut pitkään jo liian heikko. Työstä pitää saada palkka, jolla tulee toimeen myös kiinteistöpalvelualalla, sanoi PAMin puheenjohtaja Annika Rönni-Sällinen.
Nyt alkaneen ensimmäisen lakon piirissä on satoja kohteita ja noin 2 500 työntekijää.
Toinen kiinteistöpalvelualan lakko toteutuu viikon kuluttua torstaina ja perjantaina, jos sopua työehdoista ja palkankorotuksista ei saavuteta aiemmin. Sen piirissä olisi noin 25 000 työntekijää.
PAM päätti eilen lisäksi kolmannesta kiinteistöpalvelualan lakosta kahden viikon kuluttua. Entisiä laajempi lakko koskisi alan suurimpia yrityksiä ja 27 000 työntekijää.