Vuoden 2022 syyskuussa Iranin moraalipoliisi tappoi Mahsa Jina Aminin. Viranomaisten mukaan Amini pidätettiin, sillä hän ei ollut käyttänyt huivia oikein. 22-vuotias iranilaisnainen kuoli poliisin huostassa aivojen hapenpuutteeseen.
Aminin menehdyttyä maassa käynnistyi mielenosoitusten ja protestien aalto, joka pian levisi lähes sataan kaupunkiin. Se on luultavasti suurin koko islamilaisen tasavallan historiassa. Protestien kantavia teemoja ovat olleet naisten kohtaaman lakiin perustuvan syrjinnän haastaminen ja kansalaisoikeuksien peräänkuuluttaminen.
Kidutusta, raiskauksia ja lapsenmurhia
Iranilaisten enemmistö vaatii demokratiaa ja yhdenvertaisuutta, mutta ilman kansainvälisen yhteisön tavoitteellista tukea kansannousun onnistumismahdollisuudet poikkeuksellisen tehokasta turvallisuuskoneistoa vastaan ovat pienet.
Mielenosoituksiin on osallistunut iranilaisia monenlaisista taustoista, mutta tytöt, naiset ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt ovat olleet lukuisten mielenosoitusten johtohahmoja ja järjestäjiä.
Kansannousun keskiössä ovat tytöt ja kaikenikäiset naiset, joiden luoviin, kekseliäisiin ja rohkeisiin protestimuotoihin lukeutuu huivin riisuminen julkisesti, hiusten leikkaaminen julkisesti ja Iranin viranomaisten ja valtion propagandakuvaston julkinen uhmaaminen.
Kansannousun keskiössä ovat tytöt ja kaikenikäiset naiset.
Kansannousun näkyvin ilmenemismuoto ovat olleet massamielenosoitukset, joiden iskulauseissa on kuukausien ajan vaadittu loppua islamistidiktatuurille.
Iranin viranomaiset ovat iskeneet mielenosoittajia vastaan täydellä voimalla. Jo joulukuussa 2022 hallinto oli tappanut yli 65 lasta kansannousun tukahduttamistoimissa. Reilusti yli 80000 iranilaista on pidätetty ja ainakin 530–600 tapettu. Silminnäkijälausuntoja ja muuta aineistoa analysoivat ihmisoikeusjärjestöt ovat dokumentoineet, miten Iranin rauhanomaiseen kansannousuun osallistuneita aikuisia kidutetaan, raiskataan ja murhataan järjestelmällisesti.
Valeoikeudenkäyntejä ja kuolemantuomioita
Väkivallan ja pelottelun ohella hallinto murskaa kansannousua oikeusturvaa rikkovien valeoikeudenkäyntien ja hallinnon tarpeisiin räätälöidyn Iranin rikoslain avulla. Iranin valtion vastatoimista on lukuisia brutaaleja esimerkkejä.
Luoteis-Iranissa sijaitsevassa Oshnavieh’n kaupungissa Āzārbāyjān-e Gharbīn maakunnassa kaksi veljestä pidätettiin heidän osallistuttua rauhanomaisiin mielenosoituksiin. Iranin hallinto syyttää veljeksiä ”sodan käymisestä” ja ”maanpäällisestä korruptiosta”, joista molemmat ovat virallisia rikosnimikkeitä Iranin rikoslainsäädännössä.
Rikosnimikkeitä käytetään usein valtiovaltaa ja yhteiskuntajärjestystä arvostelevan toiminnan kitkemiseen. Iranin viranomaiset voivat langettaa molemmista niin kutsutuista rikoksista syytetylle kuolemantuomion.
Syksyllä nuori Azadin yliopiston naisopiskelija osallistui rauhanomaiseen mielenosoitukseen. Pian tämän jälkeen, vuoden 2022 joulukuun alussa, nainen katosi. Myöhemmin nainen löytyi kuolleena. Hänessä oli ampumahaava.
Nuori naisbloggaaja ja graafisen suunnittelun opiskelija osallistui rauhanomaisesti mielenosoitukseen. Hänelle langettiin 18 vuoden vankeustuomio.
Tilastotiedettä Isfahan Industrial Universityssä opiskeleva nuori mies osallistui rauhanomaisesti kansannousuun. Hänet pidätettiin ja tuomittiin viideksi vuodeksi vankeuteen.
Nuori varusmies julkaisi Instagramissa videon, jossa hän ilmoitti, että hän ”ei aio ampua ketään.” Varusmiehelle langetettiin viiden vuoden vankeustuomio.
Iranilaisten enemmistö haluaa demokratiaa
Autoritaaristen valtiollisten järjestelmien, jotka ovat usein absoluuttisia monarkioita tai diktatuureja, on aina turvauduttava sortotoimiin yhteiskuntajärjestyksen suojelemiseksi. Autoritaaristen valtiokoneistojen johdolle väkivalta ja kansalaisten pelottelu kuuliaisuuden lisäämiseksi on välttämätöntä.
Näin aikaansaadaan tilanne, jossa riittävän suuri osa myös yhteiskuntajärjestystä vastustavista kansalaisista päätyy antamaan hiljaisen ja vastentahtoisen hyväksyntänsä hallinnolle.
Suuri osa maailman väestöstä elää autoritaarisissa yhteiskunnissa. Toisinaan autoritaariset yhteiskunnat mielletään demokraattisemmissa valtioissa yksiulotteisina, totalitaarisina dystopioina, joissa raakalaismainen yksinvaltias hallitsee elämän kaikkia osa-alueita rautanyrkillä.
Joskus näin onkin, mutta autoritaaristen valtioiden välillä on myös varianssia. Autoritaarisuuden aste vaihtelee valtioittain, samoin hallinnon nauttima suosio.
Kiina on esimerkki autoritaarisesta valtiosta, jonka johto ja yhteiskuntajärjestys kelpaavat verraten suurelle osalla kansalaisista. Kansalaisten eliniänodote ja elintaso ovat nousseet selvästi, eikä ajatus demokraattisen kehityksen tarpeellisuudesta ole tutkimustiedon valossa valtaenemmistön vaalima.
Iranin kohdalla tilanne on tyystin toinen. Iranilaisten yleistä mielipidettä kartoittavasta kyselytutkimustiedosta käy ilmi, että iranilaisten poliittiset vakaumukset ovat poikkeuksellisen edistyksellisiä ja demokratiamielisiä.
Iranilaisten valtaenemmistö haluaa maahansa demokraattisia instituutioita ja vastustaa Iranin islamistihallintoa. Iranin nykyinen valtiovalta on silti vuoden 1979 vallankumouksesta lähtien selvinnyt aseellisesta vastarinnasta, mielenosoituksista ja protesteista. Toistaiseksi se on selvinnyt myös käynnissä olevasta kansannoususta.
Iran on esimerkki autoritaarisesta valtiosta, jossa vallanpitäjien luoma järjestelmä on erityisen epäsuosittu kansalaisten enemmistön keskuudessa. Iran sijoittuu viimeisille sijoille lukuisissa demokratiaa sekä ihmisoikeuksien ja oikeusvaltioperiaatteen toteutumista mittaavissa indekseissä. Sen lainsäädäntö on räikeän syrjivää, korruptio rehottaa ja valtion käyttämä mielivaltainen väkivalta ja toisinajattelun nujertaminen on jopa Lähi-idän mittapuulla harvinaista.
Shaahin perillinen ujuttautumassa eturintamaan
Hiljattain Euroopan parlamentin jäsen Charlie Weimers kutsui Iranin viimeisen shaahin pojan Reza Pahlavin puhumaan Euroopan parlamenttiin. Ruotsidemokraattien europarlamentaarikko Weimersin mukaan Pahlavi ”tukee iranilaisten kamppailua demokratian, vapauden ja ihmisoikeuksien puolesta”, ja tämän pyrkimyksen edistämiseksi Reza Pahlavi puhuu Euroopan parlamentissa ja tapaa Euroopan parlamentin jäseniä.
Shaahi Mohammad Reza Pahlavin monarkia, jonka valtakausi päättyi vuoden 1979 vallankumoukseen, oli aikansa autoritaarisimpia ja demokratianvastaisimpia hallintoja. Amnesty Internationalin Yhdysvaltain jaoston silloinen puheenjohtaja Ivan Morris totesi 1970-luvulla, että Iranin shaahin hallinto harjoitti poliittista sortoa enemmän kuin mikään muu valtiovalta maailmassa.
Reza Pahlavi ei ole koskaan tuominnut isänsä hallintokautta. Ajatellaan mahdollista maailmaa, jossa Syyrian sunni-islamistiset sotilaallispoliittiset organisaatiot olisivat syösseet Bashar al-Assadin diktatuurin vallasta Syyrian sodassa. Mainittujen islamistien johdettua Syyriaa vuosikymmenten ajan puhkeaa valtava kansannousu, jossa syyrialaiset vaativat kansalaisoikeuksiensa toteutumista.
Reza Pahlavin esittäminen Iranin kansannousun isähahmona on rinnastettavissa siihen, että Syyria-paraabelissa Hafez Bashar al-Assad, Bashar al-Assadin vanhin poika, esitettäisiin kuvitellun demokratiamielisen kansannousun johtajana.
Islamistidiktatuurin vastustajat tarvitsevat tukea
Irania on vuodesta 1979 lähtien hallinnut shiia-islamistinen johtajisto, joka ensin osallistui itsevaltaisen monarkian syrjäyttäneeseen vallankumoukseen, ja sen jälkeen onnistui marginalisoimaan maallisemmat ja edistyksellisemmät vallankumoukselliset ryhmittymät. Islamistiliike kaappasi valtiovallan itselleen. Iranin vallankumous merkitsikin siirtymää autoritaarisesta monarkiasta autoritaariseen islamismiin.
Rajanveto laajojen mielenosoitusten ja täysimittaisen kansannousun välillä on häilyvä. Mielenosoitukset Iranissa ovat kuitenkin kasvaneet niin suuriksi, ja niihin on aktiivisesti osallistunut iranilaisia maan kaikissa maakunnissa niin monista eri etnisistä, uskonnollisista ja sosioekonomisista taustoista, että on perusteltua puhua kansannoususta.
EU voisi halutessaan painostaa Irania huomattavasti nykyistä enemmän.
Kansainvälisen yhteisön, ennen muuta Euroopan unionin, suhtautuminen ja politiikkalinjaukset ovat ratkaisevia. Iranin turvallisuusvaltio on rakenteiltaan, resursseiltaan ja taktiikoiltaan niin tehokas, että sillä on korkeat selviytymismahdollisuudet vallankumouksellista massaliikehdintää vastaan.
EU voisi halutessaan painostaa Irania huomattavasti nykyistä enemmän. EU:n keinovalikoimaan kuuluvat Iranin suurlähettiläiden kutsuminen puhutteluun, suurlähettiläiden karkottaminen sekä vallankumouksellisen toiminnan ja Iranin demokratiamielisen enemmistön järjestäytymisen ja verkostoitumisen tukeminen.
Ainoastaan vallankumouksen myötä iranilaisten valtaenemmistö voi rakentaa haluamansa yhteiskuntajärjestyksen. Tässä prosessissa ylin päätäntävalta kuuluu edustuksellisille iranilaisille liikkeille.
Kirjoittaja on väitöskirjatutkija Helsingin yliopistossa.
uutiskirje 