Eduskuntavaaleihin liittyviä alueellisia kannatuskyselyitä on julkaistu ainakin viisi. Insinööriliiton johtava asiantuntija Jussi Salonranta on listannut kyselyitä Twitteriin.
Kasaan tähän ketjuun eduskuntavaalien alueellisia ja valtakunnallisia kannatuskyselyitä ja paikkaennusteita 1/#vaalit2023
— Jussi Salonranta (@jussisalonranta) March 1, 2023
Niiden pohjalta vasemmistoliitto lähtee vaaleihin hyvistä asetelmista. Neljässä vaalipiirissä kannatus on nousussa, eniten se on noussut Helsingissä. Helsingin Uutisten gallupissa vasemmistoliiton kannatus oli yli kolme prosenttiyksikköä parempi kuin neljä vuotta sitten eduskuntavaaleissa. Vasemmistoliitto sai kyselyssä 14,3 prosentin kannatuksen, kun neljä vuotta sitten vaalitulos oli 11,1 prosenttia.
Keski-Suomen vaalipiirissä vasemmistoliitto on Keskisuomalaisen mielipidemittauksen mukaan pitänyt asemansa. Neljä vuotta sitten eduskuntavaaleissa tuli 8,2 prosentin tulos, tämän vuoden tammikuussa tehdyssä mittauksessa vasemmistoliiton kannatus oli 8,4.
Uudellamaalla vasemmistoliitto on niin ikään nousussa. Tammi-helmikuussa tehdyssä mielipidemittauksessa puolueen kannatus oli 6,3 prosenttia, mikä on puolitoista prosenttiyksikköä enemmän kuin vuoden 2019 eduskuntavaaleissa.
Uusimaa on ollut vasemmistolle vaikea vaalipiiri. Samaan aikaan sen merkitys vaaleissa on iso, koska jaossa on 37 kansanedustajan paikkaa. Viime vaaleissa vasemmistoliiton paikkaluku nousi kahteen, ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jussi Saramo sanoi KU:n haastattelussa, että näissä vaaleissa sen pitäisi nousta kolmeen.
Kannatusnoususta huolimatta paikkaennuste povaa vasemmistoliitolle kahta paikkaa.
Kaakosta Hämeeseen
Kaakkois-Suomen vaalipiirissä vasemmistoliitto on myös nostanut kannatustaan. Kaakon Viestinnän gallupissa vasemmistoliitto sai 4,9 prosentin kannatuksen, kun neljä vuotta sitten vaalitulos oli 4,2.
Vuoden 2019 eduskuntavaaleissa vasemmistoliiton lista keräsi Kaakkois-Suomessa 10 371 ääntä, mikä oli samalla eniten ääniä saaneen Joona Mielosen vertausluku. Viimeinen kansanedustajan paikka meni vihreiden Hanna Holopaiselle, jonka vertausluku oli 11 516.
Kaakkois-Suomen tilannetta mutkistaa se, että kuntamuutosten ja väestökehityksen vuoksi jaossa on kaksi paikkaa vähemmän kuin neljä vuotta sitten.
Tähän mennessä tehdyissä alueellisissa mielipidemittauksissa vasemmistoliiton kannatus on laskenut ainoastaan Hämeessä. Siellä kannatus oli Hämeen Sanomien helmikuussa teettämässä gallupissa 6,7 prosenttia, kun neljä vuotta sitten vaalitulos oli 7,4.
Paikkaennusteiden sanomaa
Viiden alueellisen mielipidemittausten pohjalta tehdyissä paikkaennusteissa vasemmistoliitto on säilyttämässä seitsemän paikkaansa, jotka koostuvat seuraavasti: Helsinki 3, Uusimaa 2, Häme 1 ja Keski-Suomi 1.
Vasemmistoliiton kannalta erityisen kiinnostavia vaalipiirejä ovat Satakunta, Lappi ja Pirkanmaa. Satakunnassa paikka on uhattuna, kun pitkäaikainen kansanedustaja Jari Myllykoski ei ole enää ehdolla.
Alueen valtalehti Satakunnan Kansa kirjoitti vähän aikaa sitten, että vasemmistoliitto olisi täpärästi menettämässä paikkansa.
Lapin vaalipiirissä kansanedustajapaikkojen määrä putosi kuuteen. Vasemmistoliiton kansanedustaja Markus Mustajärvi ei ole ehdolla, mutta puolueen kannatus on perinteisesti ollut vahvaa Lapissa.
Pirkanmaalle tuli yksi kansanedustajan paikka lisää. Vasemmisto oli melko lähellä toista paikkaa jo viime vaaleissa, ja nyt tilanne on parempi.
KU:n vaalipiirianalyysisarjassa toista paikkaa Pirkanmaalla pidettiin hyvin todennäköisenä. ”Jos vasemmiston vaalikampanja eduskuntavaaleissa onnistuu samaan malliin kuin aluevaaleissa, on toinen paikka varma”, Cai Melakoski kirjoitti analyysissaan.