Nykyinen hallituspohja ei ole mahdollinen ensi vaalikaudella, sanoo keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko MTV:n uutisille.
Saarikko perustelee asiaa puolueiden erilaisilla talouslinjoilla.
– Velka- ja alijäämäpolitiikasta on päästävä pois, ja nykyisenkaltainen kokoonpano ei ole sitä paras mahdollinen toteuttamaan. Keskusta ei voi tämänkaltaisessa kokoonpanossa jatkaa vaalien jälkeen, sanoo Saarikko MTV Uutisille.
Hän pitää seuraavan hallituksen suurimpana haasteena julkisen talouden tasapainottamista.
– Kun katson eteenpäin Suomen talouden vaikeaa tilannetta, olen tullut siihen käsitykseen, että nykyiset hallituspuolueet tällä kokoonpanolla eivät pysty tuohon haasteeseen vastaamaan.
Saarikko viittaa vasemmistopuolueiden suhtautumiseen esimerkiksi valtiovarainministeriön laskelmiin.
Hän ei kuitenkaan sulje pois hallitusyhteistyötä minkään yksittäisen puolueen kanssa.