Naisasialiitto Unioni perkasi puolueiden vaaliohjelmat ja löysi vakavia puutteita kaikilta muilta paitsi vasemmistoliitolta ja demareilta. Perussuomalaiset puuttuu selvityksestä, koska sen vaaliohjelma ei ollut saatavilla.
Selvityksessä paneuduttiin erityisesti itsemääräämisoikeuden kunnioittamiseen vanhentuneen steriloimislain päivittämisen kautta, puolueiden kantaan kuukautis- ja inkontinenssisuojien arvonlisäveron laskemisesta, naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisiin toimenpide-ehdotuksiin sekä puolueiden visioon hoivan kriisin ratkaisemisesta.
Unionin hämmästelee sitä, että Suomi on Euroopan toisiksi vaarallisin maa naisille, mutta kristillisdemokraatit ja Liike Nyt eivät mainitse naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vaaliohjelmassaan lainkaan.
Alan asiantuntijat ovat jo vuosia vaatineet sovittelun poistamista seksuaalisuutta loukkaavan väkivallan ja lähisuhdeväkivallan tapauksissa. Siitä huolimatta vain SDP ja vasemmistoliitto esittävät sovittelukäytännön lopettamista.
Istanbulin sopimus edellyttää Suomea nostamaan turvakotipaikkojen määrää 550:een. Kaikki nykyiset hallituspuolueet linjaavat turvakotipaikkojen lisäämisestä, oppositiopuolueista yksikään ei maininnut asiasta.
Suomen 50 vuotta vanhan sterilisaatiota koskevan lain uusiminen ei ole yhdenkään puolueen vaaliohjelmassa. Unionin mukaan laki ei nykymuodossaan kunnioita kehollista itsemääräämisoikeutta. Sen huolena on, jääkö itsemääräämisoikeuden puolustaminen kansalaisyhteiskunnan harteille, kuten aborttilain muuttamisen kohdalla kävi.
– Nyt olisi korkea aika toimia, sillä laki on jo 50 vuotta vanha, sanoo Unionin pääsihteeri Eekku Aromaa.
– Laissa on useita ongelmakohtia, esimerkiksi se, että avioliitossa olevan henkilön puolisoa on kuultava ennen sterilisoimista. Laki ei nykymuodossaan kunnioita kehollista itsemääräämisoikeutta. Lisäksi nykyistä 30 vuoden ikärajaa tulisi laskea.
Kaikilla puolueilla on monia toimenpide-ehdotuksia hoivan kriisin ratkaisemiseksi, mutta naisasialiiton mielestä ne ovat sekalaisia ja riittämättömiä.
Kaikki puolueet kokoomusta ja keskustaa lukuun ottamatta ottivat positiivisen kannan naisvaltaisten alojen palkkauksen parantamiselle. Osassa ohjelmia kuitenkin huomautetaan, että päätös asiasta on työmarkkinajärjestöillä.
Unionin päätelmä on, että kokonaisarvosana puolueille naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisesta työstä on kunnianhimoinen vain vasemmistoliitolla ja SDP:llä.