Vasemmistoliiton kansanedustaja, valtiovarainvaliokunnan jäsen Katja Hänninen pitää valtiovarainministeriön eilen ehdottamia säästöjä kohtuuttomina hyvinvointivaltion kannalta. VM:n ehdottamat keinot kohdentuisivat jo valmiiksi vaikeassa taloudellisessa tilanteessa olevien, kuten yksinhuoltajaperheiden, toimeentuloon.
Hännisen mukaan erityisesti indeksijäädytykset ja alemmista alv-kannoista luopuminen tarkoittaisivat haavoittuvassa tilanteessa olevien ihmisten ahdingon lisääntymistä. Välttämättömien elinkustannusten hinta on samaan aikaan rajusti nousussa inflaation vuoksi.
Hänninen pitää myös työttömyysturvan lapsikorotusten sekä lapsilisän yksinhuoltaja- ja sisarkorotusten poistoja ongelmallisina.
– Lapsikorotusten leikkaukset olisivat erittäin tuhoisia eriarvoisuuskehityksen ja lapsiperheköyhyyden kannalta.
Hännisen mukaan myös koulutusleikkauksilla on ollut aikaisemmin pääasiassa epäedullisia vaikutuksia. Ensi kaudella olisikin tärkeää panostaa koulutukseen ja sosiaali- ja terveyspalveluihin sekä torjua lapsiperhe- ja eläkeläisköyhyyttä.
– Valtiontalouden tasapainottaminen on mahdollista myös oikeudenmukaisesti, vasemmistoliiton talouspolitiikan keinoin, Hänninen sanoo.
Vasemmistoliiton mallissa valtiontalouden oikeudenmukaisen tasapainottamisen keskiössä on 1,5 miljardin euron lisäresursointi ennaltaehkäisevien ja pitkällä aikavälillä menoja vähentävien palveluiden parantamiseen. Tällaisia ovat mielenterveyspalvelut ja muut sote-palvelut, koulutus, lapsilisät ja omaishoidon palkkiot sekä työttömyysturvan suojaosan korotus.
Lisäresursoinnin rahoittamiseen ja valtiontalouden kohentamiseen vasemmistoliitto esittää yhteensä kolmen miljardin euron tasapainottavia toimia: Verouudistuksilla saadaan 2,5 miljardia euroa ilman, että tavallisten kansalaisten verotus kiristyy, ja hyvin kohdennetuilla menosäästöillä saadaan puoli miljardia euroa. Lisäksi julkista taloutta saadaan tasapainotettua noin 1,5 miljardilla eurolla työllisyyden ja tuottavuuden parantumisen kautta.
Hänninen kannattaa myös Kiky-maksujen siirtoa takaisin työnantajille.