El Salvadorin presidentillä Nayib Bukelella on tapana julistaa salaiseksi projekteja, joihin käytetään verorahoja. Bukele toimi tapojensa mukaan myös rakennuttaessaan massiivisen, noin 40 000 vangille tarkoitetun vankilan.
Seitsemän kuukauden aikana viime vuonna rakennettu ja tammikuun lopussa käyttöön vihitty vankila seisoo 165 hehtaarin alueella El Pericalin kylässä maan keskiosassa. Kansalaisille ei ole kerrottu edes vankilan hintaa, rakentajayhtiötä tai sen valintaperusteita.
– On El Salvadorin hallituksen linja pitää kaikki peitossa. Oli asia mikä hyvänsä, aina on jotain, minkä he haluavat salata, kansallisen kehityssäätiön korruption vastaisen lakineuvontakeskuksen johtaja Wilson Sandoval sanoo.
El Salvadorin lainsäädäntö sallii hallituksen toimien osittaisen salaamisen esimerkiksi kansalliseen turvallisuuteen vedoten, mutta yhä itsevaltaisemmaksi muuttuvan Bukelen hallinto piilottaa miltei kaiken.
Vankilaa koskevien asiakirjojen salaaminen jatkuu virallisesti vuoteen 2024 asti. Sandoval pitää todennäköisenä, että se jatkuu pitempääkin. Niin on käynyt monissa muissakin tapauksissa.
– On epäiltävissä tai melkein varmaa, että varoja käytetään väärin. Oma harkintavalta yhdistettynä läpinäkymättömyyteen johtaa tavallisesti korruptioon, Sandoval sanoo.
Kansa ymmärtää
Bukelen hallitus ylpeilee mantereen suurimmaksi kuvatun vankilan rakentamisella kuin kyseessä olisi yliopisto tai huippusairaala.
– On loogista, että hallitus tarvitsee vankiloita. Muutenhan ei olisi mitään paikkaa, minne vangita rikolliset, Uber-kuski Carlos sanoo. Vankilan rakentaminen ei ole ainakaan vähentänyt Bukelen huomattavaa kansansuosiota.
Jättivankilalle onkin todellista tarvetta, sillä viime keväänä julistetun hätätilan aikana on pidätetty lähes 63 000 ihmistä. Hätätila ja pidätykset liittyvät valtion taisteluun El Salvadorissa kukoistavia rikollisjengejä vastaan. Kaikki pidätetyt eivät ole olleet jengiläisiä, eikä tapauksia ole tutkittu asianmukaisesti.
Jengit ovat tuontitavaraa
Jengit, marat, juurtuivat El Salvadoriin 1990-luvun alussa, kun Yhdysvalloissa jengeihin liittyneitä salvadorilaisia nuorisorikollisia karkotettiin takaisin synnyinmaahansa. He toivat jengiytymisen mukanaan.
Helmikuun alussa Amnesty International twiittasi, että uusi vankila merkitsee massiivisen pidätysaallon aikaisten väärinkäytösten jatkumista ja voimistumista.
Hallituksen taistelu jengejä vastaan ja varsinkin hätätilan julistaminen vaikuttavat hiukan kyseenalaisilta verkkolehti El Faron jo vuonna 2020 tekemien paljastusten valossa: Bukelen hallinto on neuvotellut jengien kanssa, jotta murhien määrä laskisi.
Mielivaltaisia pidätyksiä
Ihmisoikeusjärjestöt arvioivat, että hätätilan julistamisen jälkeen Bukelen kovan linjan rohkaisemat sotilaat ja poliisit ovat syyllistyneet yli 4 000 mielivaltaiseen pidätykseen ja pahoinpitelyyn. Hallitus itsekin on kertonut, että noin 3 000 pidätettyä on jo vapautettu, sillä heidän kuulumistaan maroihin ei voitu todistaa.
Hallituksen vastustajien mielestä vapautettujen suuri määrä kielii siitä, että viattomia on pidätetty. Hallituksen oman tulkinnan mukaan luvut todistavat tutkinnan huolellisuudesta – jos pitäviä todisteita ei ole, ihmiset vapautetaan.
Uber-kuski Carlos huomauttaa, että hätätilan julistamisen jälkeen San Salvador on muuttunut turvallisemmaksi. Hänkin uskaltautuu marojen hallitsemiin kaupunginosiin, jotka aiemmin olivat liian vaarallisia.
El Salvadorin noin 6,7 miljoonan asukkaan enemmistö on samaa mieltä Carlosin kanssa. He tukevat kovia otteita jengejä vastaan, vaikka samalla rikottaisiin myös viattomien ihmisoikeuksia. El Salvadorissa on ollut niin paljon murhia ja muuta turvattomuutta, että useimmat ihmiset kannattavat toimia – niin kauan kuin he itse tai perheenjäsenensä eivät joudu mielivaltaisesti pidätetyksi ja poliisin pahoinpitelemäksi.
Vuonna 2015, neljä vuotta ennen Bukelen presidentiksi valintaa, El Salvador oli maailman väkivaltaisin maa: 103 murhaa 100 000:ta asukasta kohden. Vuoden 2022 lopussa vastaava luku oli 7,8.
Kaikki eivät kuitenkaan usko, että päämäärä pyhittää keinot ja että jengejä vastaan on taisteltava hinnalla millä hyvänsä.
– Totta kai on hyvä, että jengejä vastaan toimitaan. Mutta ei ole oikein, että niitä jahdatessa vainotaan myös viattomia. Perusteettomien syytösten uhreja on ollut ja näyttää siltä, että heitä tulee edelleen, San Salvadorin keskustassa muotokuvia piirtävä Álvaro sanoo.
– Poliisin työskentelyn tulisi olla tehokkaampaa, ettei jokaista ilmiannettua pidätettäisi.