Kokoomuksen leikkauslista johtaa säästöihin sosiaali- ja terveydenhuollossa, vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson sanoi tiistaina järjestetyssä kirkon vaalipaneelissa.
– Jos tehdään menosopeutusta, se iskee aina vääjäämättä kovemmin yhteiskunnan kaikkein haavoittuvimpiin ihmisiin. Hyvänä esimerkkinä tästä ovat esitykset asumistuen leikkauksista, jota muutamat puolueet ovat esittäneet. Se tarkoittaisi keskimääräiselle asumistuen saajalle, esimerkiksi yksinhuoltajalle, 110 euroa vähemmän kuukaudessa tukea.
Vasemmistoliiton näkemys on, että sosiaaliturvasta ja koulutuksesta leikkaamisen sijaan on vahvistettava tulopuolta.
– Sillä on mahdollista osallistaa yhteiskunnan kaikkein varakkaimmat, puuttua verovälttelyyn ja osallistaa myös yritykset nykyistä laajemmin talouden kuntoon laittamiseen, Andersson sanoi.
Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo totesi, ettei hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitäminen onnistu, jos Suomi velkaantuu näin paljon.
– Heikoimmassa asemassa oleva kärsii eniten, jos talous ei ole kunnossa. Siksi meidän täytyy sopeuttaa joka puolelta, katsoa kaikkea mikä ei ole niin välttämätöntä. Yksi asia on se, että me haluamme tehdä työn vastaanottamisesta kannattavampaa kuin sosiaaliturvalla elämisestä.
Orpo myös sanoi, että kokoomus ei ole esittänyt leikkauksia koulutukseen eikä sosiaali- ja terveyspalveluihin.
– Kokoomus on esittänyt leikkauksia sosiaali- ja terveyspalveluihin suoraan yhden miljardin omassa talousohjelmassaan, Li Andersson vastasi.
Sopeutus on iso arvovalinta
– Alleviivaan sitä, että kun puhutaan ihmisten luottamuksesta huomiseen, on erittäin iso arvovalinta, sopeutetaanko tavalla, joka heikentää työttömien ja yksinhuoltajien, mutta myös työssä käyvien suomalaisten luottamusta huomiseen, Andersson jatkoi.
Hän muistutti, että Suomessa on paljon ihmisiä, jotka käyvät töissä, saavat palkkaa, mutta siitä huolimatta eivät selviä menoistaan ja saavat sosiaaliturvaa palkkatulon päälle.
Orpo väitti, että sosiaali- ja terveydenhuollossa pystytään säästämään jopa miljardi vain toimintoja tehostamalla.
– Ei pidä paikkansa, että me olemme leikkaamassa, vaan tehdään paremmin, jotta saadaan rahat riittämään, kokoomuksen puheenjohtaja sanoi.
Arvoina inhimillisyys ja oikeudenmukaisuus
Tarkkaan ottaen tiistaina aamupäivällä järjestetty tilaisuus oli kirkon arvokeskustelu. Puolueilta kysyttiin niiden arvoista. Vasemmistoliiton tärkeimmät arvot ovat Anderssonin mukaan inhimillisyys ja oikeudenmukaisuus.
– Näemme, että tähän elämään ponnistetaan aika erilaisista lähtökohdista. Siksi yhteiskunnan voimavaroja pitäisi suunnata enemmän niiden tukemiseen, jotka sitä eniten tarvitsevat: lapsiperheköyhyyden vähentämiseen, peruspalveluiden kuntoon laittamiseen, ikäihmisten palveluiden vahvistamiseen ja nuorten pahoinvoinnin torjumiseen.
Andersson sanoi pelkäävänsä, että hyvinvointivaltio ei tällä hetkellä kannattele niitä, jotka sitä kaikkein eniten tarvitsevat.
– Me olemme nuorten huumekuolemissa Euroopan kärkeä. Me olemme epäonnistuneet ylisukupolvisen lapsiperheköyhyyden katkaisemisessa. Ihmiset, jotka ovat kaikkein eniten sekä hoivapalveluiden että sosiaaliturvan tarpeessa myös kaikkein eniten tippuvat näiden turvaverkkojen välistä.
– Näitä ongelmia ei korjata sosiaaliturvaa heikentämällä tai heikentämällä sosiaali- ja terveydenhuollon rahoitusta. Siihen tarvitaan erittäin määrätietoista työtä rakenteiden korjaamiseksi juuri niille, jotka kaikkein eniten hyvinvointivaltiota tarvitsevat.