Koronapandemian ja Ukrainan sodan värittämä eduskuntakausi on lopuillaan. Miten kuvailisit kautta, vasemmistoliiton puheenjohtaja, opetusministeri Li Andersson?
– Kausi on ollut monella tapaa erilainen kuin mitä osasimme odottaa. Olen kuitenkin todella ylpeä siitä, että yllättävistä kriiseistä huolimatta olemme tällä kaudella onnistuneet toteuttamaan lähes kaikki hallitusohjelmassa sovitut uudistukset. Panostukset koulutukseen ja hyvinvointipalveluihin ovat olleet erityisen tärkeitä, ja myös ympäristöpolitiikan saralla on nostettu rimaa, vaikka lisätoimia vielä tarvitaan.
Mikä on ollut tärkein saavutuksesi politiikassa päättyvällä kaudella?
”Panostukset koulutukseen ja hyvinvointipalveluihin ovat olleet erityisen tärkeitä.”
– Koulutuksen kunnianpalautus. Vuosikausien leikkauksien jälkeen olemme vihdoin kääntäneet politiikan suunnan ja lisänneet koulutuksen rahoitusta kaikilla koulutusasteilla.
Mikä harmittaa eniten?
– Epäonnistuimme kaikki päättäjinä kulttuuri- ja tapahtuma-alan huomioimisessa elinkeinona pandemian aikana. Esimerkiksi ravintola-alan ahdinkoa tarkasteltiin nimenomaan elinkeinon harjoittamisen näkökulmasta, mutta esimerkiksi teatteri-, musiikki- ja taidealat eivät päässeet samanlaiseen tarkasteluun.
Mikä on ollut vasemmistoliiton tärkein saavutus?
– Vasemmistoliiton erittäin pitkäaikainen tavoite oppivelvollisuuden laajentamisesta ja maksuttomasta toisesta asteesta saatiin tällä kaudella vihdoin maaliin.
– Uudistus vähentää koulutuksellista eriarvoisuutta kun nuoret voivat valita koulutuspolkunsa kiinnostuksensa mukaan varallisuuden sijaan.
Mihin aiot paneutua jatkossa?
– Aion jatkaa työtä lasten ja nuorten oikeuksien ja hyvinvoinnin eteen. Tämän lisäksi toivon ehtiväni käyttää enemmän aikaa vanhuspalveluihin ja ympäristöpolitiikkaan.
Mikä oli suurin asia henkilökohtaisessa elämässäsi tällä kaudella?
– Oman lapsen syntymä.
KU kysyi kaikilta vasemmistoliiton kansanedustajilta kuusi kysymystä päättyvästä eduskuntakaudesta. Kaikki vastaukset julkaistaan ennen huhtikuussa käytäviä eduskuntavaaleja.