Suomalaisista 55 prosenttia ei ole valmis leikkaamaan työttömyysturvan tasoa. 28 prosentille leikkaukset voisivat sopia. Puoluekanta näkyy voimakkaasti vastauksissa kyselyssä, jonka Kantar Public teki Akavan Erityisalojen toimeksiannosta.
Oma asema työmarkkinoilla näkyi vastauksissa selvästi, samoin puoluekanta.
– Kovin laajaa tukea leikkaaminen ei onneksi saa. Vain johtavassa asemassa olevien ja kokoomuslaisten piirissä enemmistö olisi valmiita leikkaamaan nykyisen työttömyysturvan tasoa, yhteiskuntasuhteiden päällikkö Elin Blomqvist-Valtonen Akavan Erityisaloista kertoo.
Kokoomuslaisista 19 prosenttia oli täysin samaa mieltä ja 40 prosenttia jokseenkin samaa mieltä, kun kysymys oli työttömyysturvan tason leikkaamisesta. Perussuomalaisilla vastaavat luvut olivat 13 ja 21 prosenttia.
Muissa kuudessa suurimmassa puolueessa työttömyysturvan tason leikkaamiselle ei ole merkittävää kannatusta. Vähiten sitä on vasemmistoliitossa, jossa yhteensä 6 prosenttia oli väitteestä täysin tai jokseenkin samaa mieltä, ja 67 prosenttia täysin eri mieltä. Toiseksi eniten täysin eri mieltä olivat SDP:n kannattajat, mutta vain 42-prosenttisesti.
Kyselyyn vastasivat yksittäiset puolueiden kannattajat. Puolueista kaikki muut paitsi vasemmistoliitto ja SDP kannattavat ansiosidonnaisen työttömyysturvan heikentämistä.
”Ei ratkaise yhtään ongelmaa”
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson pohti kirjoituksessaan keskiviikkona, miksi niin moni puolue haluaa heikentää ansiosidonnaista työttömyysturvaa. Varmaa vastausta hän ei osannut antaa, mutta hänestä tuntuu, että vain harva päättäjä osaa tai haluaa asettua työttömän saappaisiin.
Anderssonin mukaan oikeisto yrittää aina viedä keskustelun työttömyysturvan heikennyksiin.
”Tosiasiassa ne eivät ratkaise yhtäkään niistä ongelmista, jotka yleensä ovat työttömyyden taustalla. Toimeentulon leikkaaminen ei kasvata yhdenkään työttömän osaamista. Toimeentulon leikkaaminen ei paranna yhdenkään työttömän terveyttä. Toimeentulon leikkaaminen ei vähennä ikäsyrjintää suomalaisilla työmarkkinoilla. Työttömyysturvan leikkaaminen lisää vain jo valmiiksi vaikeassa asemassa olevien ihmisten köyhyyttä ja kurjuutta.”
SAK:n helmikuussa julkaiseman kyselyn mukaan työttömät itse kertoivat työttömyytensä syiksi yleisimmin huonon terveydentilan, iän ja soveltuvan kokoaikatyön puutteen. Niitä seurasivat palkkaus, etäisyys työpaikkaan ja koulutuksen puute.