Vasemmistoliiton puheenjohtajan Li Anderssonin mukaan puolueiden leikkauslistojen yhteydessä pitäisi kertoa, mitä ne oikeasti ihmisille tarkoittavat. STT:n puheenjohtajahaastattelussa häntä huolestuttaa erityisesti työssäkäyvien köyhien tilanne.
– Heitellään sopeutusta tuolta ja sopeutusta täältä miljardien edestä, mutta sitä ei sanota, että esimerkiksi 500 miljoonan euron leikkaus yleiseen asumistukeen laskisi tukea saavan kotitalouden kuten yksinhuoltajaperheen tuloja keskimäärin 110 euroa kuukaudessa. Se on raju leikkaus pienituloisille tällaisessa tilanteessa, jossa nyt ollaan.
Kokoomuksen ehdottama puolen miljardin leikkaus asumistukeen vastaa Anderssonin mukaan noin kolmasosaa yleisen asumistuen menoista tällä hetkellä.
Haastattelussa hän ottaa kantaa myös niin sanottuun taktiseen äänestämiseen, jotta punavihreä hallituspohja voisi jatkaa vaalien jälkeenkin SDP:n johdolla. Andersson sanoo sen edellyttävän kaikilta nykyisiltä hallituspuolueilta hyvää vaalitulosta.
– Sosiaalisessa mediassa on ollut vähän sellaista ilmaa, että riittäisi, kun demarit voittavat. Näinhän se ei ole. Toivon, että kaikki äänestäjät tämän tiedostaisivat.