Latinalaisessa Amerikassa ja Karibialla väestön keski-ikä kasvaa. Vuonna 2050 näiden alueiden väestö on ikääntyneintä maailmassa.
– Tällä hetkellä 8,1 prosenttia väestöstä on yli 65-vuotiaita ja osuuden arvioidaan kasvavaan 17 prosenttiin vuoteen 2050 mennessä. Se on korkeampi kuin globaali keskiarvo, sanoo Sabrina Juran.
Hän on YK:n väestörahasto UNFPA:n Latinalaisen Amerikan ja Karibian alueen väestö- ja kehitysasiantuntija.
Vuonna 2022 alueella asui 658 miljoonaa ihmistä, joista noin 52 miljoonaa oli ikääntyneitä. Se muodostaa mittavan haasteen maiden työelämälle, terveydenhuollolle ja eläkejärjestelmälle tilanteessa, jossa kansainväliset järjestöt arvioivat talouden hidastuvan entisestään vuonna 2023.
”Antaa vanhojen kuolla”
– Olen 65 ja työnantajat katsoivat minun olevan liian vanha jo 35-vuotiaana, joten en onnistunut saamaan enää työpaikkaa hoitoapulaisena, kertoo Nelly García, joka muutti kymmenvuotiaana vanhempiensa mukana kotikaupungistaan Huancayosta Perun pääkaupunkiin Limaan.
Garcían tapaus kuvaa monien ikääntyneiden, erityisesti naisten, tilannetta Latinalaisessa Amerikassa. Naisten työmahdollisuuksia jarruttavat äitiys ja vastuu perheenjäsenistä.
– Voit kuvitella, millaiset mahdollisuudet vakuutuksiin ja eläkkeisiin on kaltaisillani ihmisillä tai heillä, jotka ovat vielä vanhempia ja työskentelevät epävirallisella sektorilla, García sanoo.
Hän lisää, että ”jos hallitus ei piittaa lapsista, niin meistä se välittää vielä vähemmän. Niiden täytyy ajatella, että antaa vanhojen kuolla, koska ei niistä ole enää mihinkään.”
García asuu yhdellä Liman 43 hallintoalueesta, työväenluokkaisessa 75 000 ihmisen Breñassa. Hän on myynyt kukkia siitä lähtien, kun sairaalat 30 vuotta sitten lakkasivat tarjoamasta hänelle töitä.
García keskeytti työt hoitoapulaisena kasvattaakseen neljä lastaan. Kun hän halusi palata ammattiinsa, sairaalan ovet eivät enää auenneetkaan.
– Minua pidettiin liian vanhana jo 35 vuoden ikäisenä, hän toistaa.
Kattavuus suuri, laatu kehno
Noin 33 miljoonan asukkaan Peru on vakavan taloudellisen ja sosiaalisen kriisin kynsissä. Maan köyhyysaste kohosi pandemian aikana 30 prosenttiin, maaseudulla jopa 45 prosenttiin.
Virallisten lukujen mukaan neljä miljoonaa perulaista on täyttänyt 60 vuotta, mutta vain runsas kolmannes on eläkejärjestelmässä. Julkisen sairasvakuutuksen piirissä on 89 prosenttia Perun asukkaista, mutta määrä ja laatu eivät kulje käsikkäin.
– Yritän säästää vanhuuden varalle, vaikka totuus on, etten elä 75-vuotiaaksi, perheessämme on sydänsairautta. Mutta julkiseen vakuutusjärjestelmään en palaa, García vakuuttaa.
– Potilaan täytyy mennä sairaalaan auringonnousun aikaan sopiakseen tapaamisesta. Kokeita määrätään kuukausia myöhemmin ja kukaan ei tiedä, milloin tulokset tulevat. Jos minun pitäisi mennä saman myllyn läpi nyt, ehtisin varmaan kuolla ennen kuin he soittaisivat minulle. Kun aikani koittaa, toivon, että saan lähteä rauhassa.
García viittaa julkiseen sosiaali- ja sairausvakuutusjärjestelmään, jonka piirissä on 35 prosenttia 60 vuotta täyttäneistä. Sitä on arvosteltu kovin sanoin huonoista tiloista, henkilökunnan puutteesta ja hoidon surkeasta laadusta.
Vahvuutena työikäinen väestö
Tammikuun 12. YK:n taloudellisten ja sosiaalisten asioiden osasto DESA esitteli demografista muutosta käsittelevän World Social Report 2023 -julkaisunsa. Se kertoo globaalin trendin: yli 65-vuotiaiden osuus väestöstä kasvaa nopeammin kuin nuorempien ikäluokkien ja ihmiset elävät vanhemmaksi kuin aiemmin.
Sabrina Juran kertoo, että Latinalaisessa Amerikassa syntyvyys on 1,85 ja alueellinen väestönkasvu alle 0,67 prosenttia vuodessa. Molemmat luvut alittavat globaalin keskiarvon. YK:n viimeisten ennusteiden mukaan alueen väkiluku saavuttaa huippunsa 2050 -luvun puolivälissä ja on tuolloin 751,9 miljoonaa.
Juranin mukaan alueen vahvuus on työikäisen väestön määrä, joka on kasvanut vuoden 1990 38,7 prosentista nykyiseen 51 prosenttiin. Ilmiö tunnetaan nimellä demografinen osinko ja se voi auttaa talouskasvun vauhdittamisessa.
Työikäisen väestön kasvu ei kuitenkaan ole pysyvää. Sen huippu, 53,8 prosenttia, saavutetaan 2040, jonka jälkeen se kääntyy laskuun.
– Mahdollisuuksien ikkuna on auki ja sitä pitäisi hyödyntää nyt, Juran toteaa.