Vasemmistoliiton kansanedustaja Anna Kontula arvioi, että vaalikauden kiinnostavin äänestyskartta nähtiin torstaina, kun perustuslakivaliokunta äänesti rituaaliteurastuksista eläinten hyvinvointia koskevan lakiesityksen käsittelyn yhteydessä.
Perustuslakivaliokunta päätti äänin 10–5,että uskonnollisista syistä tapahtuva eläinten teurastaminen tulee pitää sallittuna Suomessa jatkossakin. Päätöstä perusteltiin uskonnonvapaudella.
– Minä, vihreät ja yksi demariedustaja allekirjoittivat perussuomalaisten eriävän mielipiteen, jossa puolustettiin hallituksen esitystä, Kontula kirjoittaa sosiaalisessa mediassa.
”Seuraavat sukupolvet tulevat arvioimaan meitä sillä perusteella, millaisen painoarvon annamme eläinten hyvinvoinnille.”
Eriävään mielipiteen allekirjoittivat Kontulan lisäksi Olli Immonen (ps.), Maria Guzenina (sd.), Bella Forsgrén (vihr.), Outi Alanko-Kahiluoto (vihr.).
Hallituksen esityksen mukaan teurastettava eläin olisi aina tainnutettava ennen verenlaskun aloittamista, myös käytettäessä uskonnollista teurastustapaa. Näin ollen esitys kieltäisi sekä juutalaisen eshechita-teurastuksen että islamiin liittyvän halal-teurastuksen.
Vastaava kielto on ollut voimassa Ruotsissa vuodesta 1937 lähtien, Norjassa vuodesta 1929 ja Tanskassa vuodesta kielsi tainnuttamatta 2014.. Suomessa sn sijaan on sallittu teurastus, jossa tainnutus ja verenlaskun aloittaminen tapahtuu samanaikaisesti.
– Se aiheuttaa eläimille merkittävää lisäkärsimystä, Kontula toteaa.
– Itse pidän merkityksellisenä sitä, että uskonnonvapautta on katsottu voivan rajoittaa esimerkiksi silloin, kun on kyse ihmisten silpomisesta tai moniavioisuudesta. Mielestäni eläimelle tietoisesti tuotettu suuri kipu ja kärsimys sisältää näihin rinnastettavia elementtejä. Uskon myös, että seuraavat sukupolvet tulevat arvioimaan meitä sillä perusteella, millaisen painoarvon annamme eläinten hyvinvoinnille.
Kontula pitää lakiesitystä huonona myös siksi, että siinä on pitkät siirtymäajat. Asia etenee seuraavaksi maa- ja metsätalousvaliokunnan käsittelyyn.
Aiemmin vasemmistoliiton kansanedustaja Mai Kivelä ihmetteli muutoksia kannassa eläinten hyvinvointilakiin, kun Ita-Sanomien mukaan eduskunnassakin on ollut huolta siitä, miten Turkki reagoi lakihankkeeseen, jonka voi nähdä sivuavan muslimien uskonnonvapautta.