Eduskunta käsittelee tänään täysistunnossa palkkatukiuudistusta, jonka tavoitteena on parantaa esimerkiksi pitkäaikaistyöttömien, osatyökykyisten sekä mielenterveys- ja päihdekuntoutujien mahdollisuuksia päästä työelämään kiinni.
Työ- ja tasa-arvovaliokunnan puheenjohtajan Aino-Kaisa Pekosen mukaan työ ei ole ihmisen koko elämän sisältö, mutta monille se on korvaamaton ja merkityksellinen osa sitä.
Erityisesti Pekonen riemuitsee täyden palkkatuen säilyttämisestä. Työ- ja elinkeinoministeriön lainsäädäntöhankkeessa järjestöjen sadan prosentin palkkatukea olisi rajoitettu merkittävästi vedoten EU:n valtiontukisääntelyyn.
– Yhteiskunnassa on mielestäni lopulta tärkeämpää olla tarvittu, kuin viimeisen päälle tehostettu. Työelämän vaatimukset ovat kasvaneet valtavasti. Jos yhteiskunnassa ei ole tarjolla matalan kynnyksen työpaikkoja, on esimerkiksi moni osatyökykyinen vaarassa jäädä sen ulkopuolelle. Tämä ei ole kenenkään etu, Pekonen sanoo.
Järjestöjen 100-prosenttisella palkkatuella on perinteisesti työllistetty henkilöitä, joilla on osaamiseen liittyviä vajeita, terveydellisiä haasteita sekä työmarkkinoilla toimimiseen liittyviä puutteita. Ihmisiä, jotka tarvitsevat pitkäkestoista tukea ja valmennusta työllistymispolulla etenemiseen.
Järjestöissä pelättiin, että hallituksen esitys toteutuessaan olisi syrjäyttänyt pysyvästi työmarkkinoilta suuren joukon ihmisiä.
Pekosen mukaan täyden palkkatuen säilyttäminen vahvistaa välityömarkkinoiden toimintaedellytyksiä. Välityömarkkinoilla ihmiset voivat työllistyä esimerkiksi kuntien ruokapalveluihin tai erilaisiin järjestöihin. Myös yksityiset yritykset voivat ottaa ihmisiä palkkatuella esimerkiksi työkokeiluun.
– Esimerkiksi meillä Riihimäellä on tarjolla runsaasti palkkatuettuja työpaikkoja niin huolto- ja asennusalan yrityksissä, hoivatyössä kuin kahvila- ja ravintola-alallakin. Kierrätyskeskus on myös yksi monille tuttu palkkatuella työllistäjä. Palkkatuesta saa erittäin tärkeää vetoapua työelämään pääsemiseksi ja kokemuksen kerryttämiseksi.
Palkkatuki on harkinnanvaraista taloudellista tukea, jota myönnetään työnantajalle työttömän työnhakijan palkkaamisen tukemiseksi. Palkkatuen uudistuksessa tuen ehtoja yhdenmukaistetaan byrokratian vähentämiseksi. Lisäksi 55 vuotta täyttäneille luodaan uusi työllistämistuki ja osatyökykyisten palkkatuen enimmäismäärää lisätään. Uudistuksen tavoitteena on myös lisätä palkkatuen käyttöä yksityisellä sektorilla.