Työttömät itse pitävät suurimpina työllistymisensä esteinä huonoa terveydentilaa ja ikää, joka ei vastaa työnantajien odotuksia, kertoo SAK:n kyselytutkimus.
– Tutkimuksen tulokset muistuttavat siitä, että mikään yksittäinen toimenpide ei yksin tarjoa ratkaisua työllisyyden parantamiseen. Siksi on tärkeää tunnistaa työttömyyden taustalla olevat syyt ja räätälöidä toimenpiteet niiden mukaan yksilöllisesti, sanoo SAK:n työvoimapolitiikan asiantuntija Alli Tiensuu.
Työttömyyden syistä kertovan top 11 -listan kärjessä on huono terveydentila. Toiseksi tärkeimmäksi syyksi nousee ikä. Terveysongelmien merkitys korostuu, kun työttömyyttä on jatkunut yli vuoden.
Tiensuun mukaan olennaista on, että työttömyys ei pääse pitkittymään ja henkilön työ- ja toimintakyky selvitetään heti työttömyyden alussa. Työkykyyn vaikuttavat sairaudet tulee tunnistaa ja työttömien pitää saada niihin hoitoa.
SAK:n mukaan työtä tulee tarjota aktiivisesti myös henkilöille, joiden työkyky on heikentynyt. Tämä edellyttää työn muokkaamista, muun muassa mahdollisuutta tehdä tarvittaessa osa-aikatyötä.
Työnantajien asenteissa on edelleen korjattavaa suhtautumisessa iäkkäämpiin työnhakijoihin. Työhaastatteluun kertoo päässeensä vain 23 prosenttia yli 55-vuotiaista tutkimukseen osallistuneista. Alle 35-vuotiaista työttömistä työhaastatteluun oli päässyt 41 prosenttia.
– Ikääntyneiden työllistymistä helpottaisi muun muassa mahdollisuus näyttää omaa osaamistaan työkokeilussa tai palkkatuetussa työssä. Myös TE-toimistoissa pitäisi aktivoitua ikääntyneempien työnhakijoiden palvelussa, Tiensuu esittää.
Kyselytutkimukseen vastanneille yli 55-vuotiaille on tarjottu TE-toimistosta harvemmin työtä ja koulutusta kuin nuoremmille. Tiensuu huomauttaa, että ikääntyneitä ja osatyökykyisiä rohkeammin palkkaamalla työnantajat voisivat helpottaa työvoimapulaa.
Toimeentulovaikeudet lisääntyvät puolessa vuodessa
Työttömien selkeä enemmistö (63 %) kertoo, että heillä on vaikeuksia tulla toimeen. Toimeentulovaikeudet lisääntyvät jo kuuden kuukauden työttömyyden jälkeen.
Eniten taloudellisia vaikeuksia on matalasti koulutetuilla työttömillä, joita rasittaa usein myös ulosottovelka. Perusasteen koulutuksen saaneista työttömistä 58 prosentilla on tutkimuksen mukaan ulosottovelkaa. SAK on ehdottanut ulosoton suojaosuuden korottamista ja tästä on parhaillaan käynnissä kokeilu.
– Työttömyysturvan leikkaaminen lisäisi työttömien taloudellista ahdinkoa ja riskiä syrjäytyä työmarkkinoilta lopullisesti, sanoo Alli Tiensuu.