Vasemmistoliiton kansanedustaja Pia Lohikoski on tehnyt toimenpidealoitteen Uudenmaan Lapinjärven metsien suojelemiseksi.
– Alue kuuluu valtakunnallisesti arvokkaiksi luokiteltuihin kallioalueisiin, ja kyseessä on yksi laajimmista vanhojen metsien alueista satojen kilometrien säteellä. Lohikoski perustelee.
– Ympäristö antaa kodin useille uhanalaisille, ja esimerkiksi lahopuustoa vaativille lintulajeille. Alueen arvoluonto on suojeltava luonnonsuojelulain mukaisesti.
Ei vain aktivistit
Tammikuussa uutisoitiin, kuinka Metsähallitus on suunnitellut Ilveskallion alueelle sekä avohakkuita että harvennushakkuita. Hakkuiden uhan vuoksi paikalle saapui muun muassa Greenpeacen aktiiveja, jotka kiinnittivät puihin köyttä hakkuiden estämiseksi.
– Luonnonsuojelua ei pidä jättää aktivistien varaan, jotka tekevät arvokasta työtä samalla kun ympäristökriisi etenee yhä kiihtyvää vauhtia. Valtion tulee tehdä aktiivista suojelutyötä, varsinkin omistamillaan mailla, joissa on lisättävä arvoluonnon suojelupinta-alaa merkittävästi, Lohikoski sanoo.
Luonnonpuistoksi
Itäisen Uudenmaan ja jopa eteläisimmän Suomen mittakaavassa Ilveskallion ympäristöä voidaan pitää poikkeuksellisen laajana ja arvokkaana, yhtenäisenä suojelemattomana metsäkokonaisuutena.
– Mikäli luonnonpuiston perustamisedellytykset täyttyvät Ilveskallion alueella, hallituksen tulisi harkita sellaisen perustamista alueelle, Lohikoski vaatii.
Aiemmin Lohikoski teki asiasta kirjallisen kysymyksen hallitukselle.