– Varmaan tälle viikolle suunnitellut työtaistelutoimet vaikuttivat, arvioi Palvelualojen ammattiliitto PAMin järjestöjohtaja Risto Kalliorinne sunnuntaina saavutettua kaupan alan työehtosopimusta.
– Viime viikolla nähtiin esinäytös, sitten mennyt suunnitelman mukaan, koska valtiovalta siirsi varastojen lakkoa. Mutta tälle viikolle oli luvassa suuria toimia.
Viime torstaina ja perjantaina PAM sulki noin 160 päivittäistavarakauppaa. Maanantaista lähtien luvassa olisi ollut laajempi lakko: kolme päivää varastojen lakkoa ja sitten kaksi päivää myymälöiden lakkoa.
”Porukka kentällä oli hienosti mukana”.
– Uhka ja paine varmaankin kasvoivat niin suuriksi, että neuvottelut alkoivat edetä, Kalliorinne arvioi.
Hän toteaa neuvottelujen olleen vaikeat.
– Tilannehan on ollut päällä jo marraskuusta,Kalliorinne muistuttaa.
Tuolloin työnantajapuoli puoli ilmoitti, ettei käy palkkaneuvotteluja, vaan odottaa vientialojen ratkaisuja.
– Meidän väkemme on liikehtinyt siitä asti. Jo marraskuussa nähtiin ulosmarsseja.
Tavoite täyttyi
Kalliorinne iloitsee siitä, että pienituloisille ihmisille saatiin nyt hyväksytyllä sopimuksella euromääräiset palkankorotukset.
– Se oli tavoitteemme. Korotusten taso on myös lähellä julkislausumiamme kunnianhimoisia tavoitteita.
– Lisäksi sisältökysymyksiin saatiin parannuksia, esimerkiksi perhevapaisiin, joista on väännetty pitkään. Myös luottamushenkilöiden toimintaedellytyksiä onnistuttiin parantamaan. Sitäkin on tavoiteltu vuosia.
Ei-synnyttäneen osapuolen perhevapaa on jatkossa 36 päivää nykyisen kuuden päivän sijaan.
Kaikkiaan palkankorotus on 165 euroa. Ensimmäinen vuoden korotus on 105 euroa ja toisen vuoden korotus on 60 euroa kuukaudessa. Taulukkopalkkoja korotetaan kaikkiaan 6,02 prosenttia. Ensimmäisen vuoden korotus tulee voimaan kesäkuun alussa ja toinen vuotta myöhemmin.
Lisäksi hutikuussa maksetaan 400 euron kertaerä.
– Kertaerä tulee heti parantamaan pienipalkkaisten tilannetta, jossa inflaatio syö tuloja.
Vaikeat neuvottelut
Myymälöissä on lakkoiltu viimeksi 13 vuotta sitten.
– PAM käyttää lakkoa hyvin harkiten, vain, kun todetaan, että muuten asioita ei saada neuvottelupöytään ja sinne tarvitaan erityistä tukea, Kalliorinne sanoo.
– Nyt se oli tarpeen. Porukka kentällä oli hienosti mukana, näytti neuvottelijoille tukensa ja vastapuolelle mielipiteensä.
Myös PAMin puheenjohtaja Annika Rönni-Sällinen on tyytyväinen lopputulokseen.
– Saimme neuvoteltua sopimuksen, johon voimme olla tyytyväisiä. Pitkäaikainen tavoitteemme euromääräisistä palkankorotuksista toteutui. Euromääräiset palkankorotukset ovat erityisesti pienipalkkaisten etu, hän sanoi sunnuntai-iltana annetussa tiedotteessa.
– Neuvottelut eivät olleet helpot. Toteutuneet ja aiotut työtaistelut olivat suuressa roolissa siinä, että näin hyvään lopputulokseen päästiin – kiitos siitä kuuluu kaikille kaupan alan jäsenillemme.