On helppo heitellä ilmoille miljardeja ja prosentteja kertomatta mistä ne tulevat. Näin vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jussi Saramo vastasi velkaantumisesta välikysymyksen tehneelle kokoomukselle keskiviikkona eduskunnassa.
Saramon mukaan yksikään puolue, joka ei kannata verojärjestelmän korjaamista, ei ole uskottava kauhistellessaan velkaantumista.
– Ei voi samaan aikaan leikata suurituloisten veroja, vähentää velkaa ja ylläpitää hyvinvointivaltiota. Meille arvovalinta näiden välillä on helppo ja olemme esittäneet avoimesti keinot velan kääntämiseksi takaisin lasku-uralle.
Verojärjestelmässä on vasemmistoliiton ryhmäpuheen mukaan suurin epäkohta rikkaimpia listaamattomien yhtiöiden omistajia suosiva lähes miljardin euron verotuki. Saramo sanoi asiantuntijoiden vaatineen vuodesta toiseen tämän suomalaisen kummajaisen poistamista. Eduskunnan enemmistö on kuitenkin tehnyt arvovalinnan varallisuuserojen kasvattamiseksi ja samalla velan lisäämiseksi.
– Myös verotuksesta vapautettujen yhteisöjen osingoista voitaisiin periä pientä lähdeveroa. Vastaavia veroja peritään muun muassa Saksassa ja Ruotsissa. Samoin länsimaissa yleisesti käytössä oleva arvonnousuvero, jolla varmistetaan, ettei esimerkiksi vakuutuskuorilla siirrettyjä veroja voi jättää kokonaan maksamatta siirtämällä kirjat veroparatiisiin, on yhä tärkeämpi verotuksesta piilotettujen sijoitusten rajusti kasvaessa, Saramo luetteli verotuksessa korjaamista vaativia kohtia.
Kokoomus Kreikan tiellä
Hän piti arvokkaana, että kaikki puolueet ovat sitoutuneet tasapainottamaan valtiontaloutta.
– Vasemmistoliitto on esittänyt tähän konkreettiset keinot ja nyt toivomme samaa muilta.
Välikysymyksen suurimpana heikkoutena Saramo piti silmien sulkemista tosiasioilta paitsi velan syiden, myös tulevaisuuden suhteen.
– Keskittyminen tulojen sijaan ainoastaan menoihin johtaa meitä samalle tielle, jolla kokoomuksen kreikkalainen sisarpuolue kaasutteli ennen eurokriisiä.
Saramo vertasi, että jos Suomen veroaste olisi Tanskan tasolla, ei velkaa olisi lainkaan. Kyse on valinnoista. Nykyiselläkin veroasteella vaje sulaisi lähes kokonaan verotulojen kasvaessa.
– Yritykset tekevät ennätyksellisiä voittoja samaan aikaan kun hintojen nousu kurittaa työntekijöitä. Veronalennusten sijaan pitäisi perua oikeistohallituksen pakottama kiky, jolloin palkasta jäisi enemmän käteen, mutta yritysten sivukulut olisivat yhä huomattavasti naapurimaita Ruotsia ja Viroa alempia, Saramo sanoi.
Kriisiaikojen velkaantuminen ei hänen mukaansa saa jatkua hyvänä aikana.
– Velka-aste laski jo kahtena vuonna peräkkäin ja laskisi tänäkin vuonna ilman suuria asehankintoja. Emme elä tyhjiössä – verrokkimaat ovat pääosin velkaantuneet meitä enemmän ja oikeisto-opposition vaihtoehdoissa velkaa olisi käytännössä otettu yhtä paljon. Koronasulkujen aikana oikeisto vaati hallituksen esityksiä paljon suurempia yritystukia velaksi.