Vasemmistoliiton kansanedustaja Merja Kyllönen haluaa edistää eutanasiaa sallivaa lainsäädäntöä. Kyllönen toivoo eutanasian olevan sallittua tilanteissa, joissa terveydentila on todettu parantumattomaksi ja ihmisen elämän jatkuminen ei ole enää inhimillistä millään muotoa. Tällä hetkellä Suomen lakien mukaan eutanasia on rangaistava teko.
– Ihmistä, joka on vaikeasti sairas, kärsii sietämättömästi ja jonka kärsimystä ei kyetä lievittämään hyvänkään oireenmukaisen hoidon keinoin, tulisi auttaa kuolemaan hänen sitä toivoessaan. Se olisi tapa päättää elämä arvokkaasti, Kyllönen toteaa.
Hän osallistui tänään keskiviikkona eduskunnan kansalaisinfossa eutanasiasta käytyyn keskustelutilaisuuteen.
Eutanasialla tarkoitetaan potilaan vapaaehtoisesta ja oikeustoimikelpoisesta pyynnöstä tapahtuvaa, lääkärin tarkoituksellista potilaan elämän lopettamista lääkkeitä antamalla. Tällä hetkellä laki antaa potilaalle oikeuden kieltäytyä hänelle suunnitelluista tai jo aloitetuista hoidoista, mutta laki ei anna potilaalle mahdollisuutta vaatia tiettyä hoitoa tai tutkimusta. Vaikeastikaan sairastunut ihminen ei voi siten vaatimuksestaan saada eutanasiaa.
– Tarvitsemme lainsäädännön uudistamista. Parantumattomasti sairaalla pitää olla oikeus avustettuun kuolemaan. Siksi aktiivisen eutanasian sallivan lainsäädännön valmistelua on edistettävä, Kyllönen sanoo.
Maissa, joissa eutanasia on sitä koskevan lain säännösten mukaan mahdollinen ilman rangaistusta, sille asetetaan kuitenkin määrättyjä ehtoja, esimerkiksi sairastuneen kokema sietämätön kärsimys, jota ei pysty millään keinoin lievittämään.