Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta jatkaa translain käsittelyä torstaina. Mietintöä odotettiin tänä aamuna pidetyssä kokouksessa, mutta se ei valmistunut.
Ihmisoikeusjärjestö Seta on toistuvasti kiirehtinyt translain uudistusta ja vedonnut puolueisiin, ettei se jäisi jälleen kerran poliittisen valtataistelun jalkoihin.
Nyt Seta vetoaa etenkin kokoomukseen, että se osoittaisi aidosti olevansa ihmisoikeuksien ja yksilön vapauden puolella ja tukisi hallituksen esitystä ehdoitta, kertoo Setan puheenjohtaja Pekka Rantala.
Kokoomus on vaatinut hallituksen esitykseen muutoksia muun muassa siksi, ettei sukupuolen juridista korjausta voisi tehdä moneen kertaan ja esimerkiksi asevelvollisuuden välttämiseksi. Itse translain uudistusta kokoomus kuitenkin kannattaa, ja sen tuki on tarpeen, jotta esitys saadaan hyväksytyksi tässä eduskunnassa.
Seta kutsuu kokoomuksen muutosesityksiä heikennyksiksi. Niissä maissa, joissa vastaava translaki on voimassa, ei ole havaittu juridisen sukupuolen korjaamista rikollisissa tarkoitusperissä. Asevelvollisuuden välttäminen sukupuolen vahvistamisen avulla on myös hyvin epätodennäköistä, järjestö katsoo.
– Sukupuolimerkinnän vaihtelemista edestakaisin tai mahdollisuuden väärinkäyttöä ei ole perusteltua pelätä. Tässä kyseenalaistetaan täysi-ikäisten ihmisten omaa harkintakykyä tehdä itseään koskevia päätöksiä. Heikennykset ylläpitävät ennakkoluuloja ja puuttuvat yksityisyyden piiriin kuuluvaan asiaan, Rantala moittii.
Puutteita, silti syytä hyväksyä
Setan mielestä kokoomuksen ehdotus sukupuolen juridisten korjaamiskertojen rajaamisesta on vastoin lain tavoitetta eli itsemääräämisoikeuden ja yksityisyyden vahvistamista.
Hakemusmenettely, viranomaisen informointivelvollisuus lain vaikutuksista ja 30 päivän harkinta-aika ennen hakemuksen vahvistamista ovat järjestön mukaan riittävät, vaikka näistäkin osa heikentää itsemääräämisoikeuden periaatetta.
Setankin mielestä hallituksen esityksessä, joka on poliittisen kompromissin tulos, on useita puutteita. Niihin kuuluu lapsen oikeuksien ohittaminen niin että lakiin jäisi vaatimus täysi-ikäisyydestä sukupuolen vahvistamisen ehdoksi.
– Tämä puute on todettu jo lainvalmistelussa ja myös lakivaliokunta ja perustuslakivaliokunta ovat lausunnoissaan kiinnittäneet huomiota lapsen oikeuksiin liittyviin ongelmiin. Hallituksen esitys translain uudistamisesta ei ole täydellinen ja siihen jää korjattavaa, mutta esitys on välttämätöntä hyväksyä eduskunnassa vähintään sellaisenaan, painottaa Setan pääsihteeri Kerttu Tarjamo.
Hänen mukaansa uuden translain toimeenpanoa ja toimivuutta voidaan seurata ja ongelmiin, myös mahdolliseen väärinkäyttöön puuttua, jos sellaista ilmenee.
Prosentti muuttanut mieltään
Setan mukaan uudistuksen merkittävimmät vaikutukset ovat, että transihmiset ja ei-binääriset ihmiset voivat vahvistaa juridisen sukupuolensa helpommin, nopeammin ja ilman epäinhimillisiä vaatimuksia lisääntymiskyvyttömyydestä tai nöyryyttävästä psykiatrisesta diagnosointiprosessista.
Itsemääräämisoikeuteen perustuva translaki on voimassa Euroopassa jo yhdeksässä maassa. Se, että ihmiset vahvistavat sukupuoltaan toistuvasti on osoittautunut marginaaliseksi ilmiöksi.
Tanskassa ei ole rajoitettu sitä, kuinka monta kertaa sukupuolen voi juridisesti vahvistaa. Laki on voimassa kahdeksan vuotta. Sinä aikana noin yksi prosentti sukupuolen vahvistamisista on koskenut henkilöä, joka on tehnyt vahvistamisen jo kertaalleen. Kyse on yhteensä 22 henkilöstä kahdeksan vuoden aikana.
Tämä ei kerro merkittävästä ongelmasta tai riskistä, Seta toteaa.