Eduskunta keskustelee vuoden ensimmäisessä täysistunnossa sähköyhtiöille asetettavasta ylimääräisestä voittoverosta, niin sanotusta windfall-verosta, jota vasemmistoliitto on esittänyt viime kesästä asti. Hallitus esittää veron suuruudeksi 30 prosenttia tämän vuoden voitoista.
Hallituksen esityksessä arvioidaan sähköntuotannon voittojen olevan viimeksi kuluneiden 12 kuukauden ajalta karkeasti noin 2 miljardia euroa korkeammalla tasolla kuin vuosina 2018–2019.
Vasemmistoliittoa valtiovarainvaliokunnan verojaostossa edustava Pia Lohikoski vaatii windfall-veroesityksen ripeää käsittelyä valtiovarainvaliokunnassa.
– Monien kotitalouksien sähkölaskut ovat sietämättömän isoja. Olemme vasemmistoliitossa viime kesästä saakka vaatineet, että windfall-vero otetaan käyttöön ripeästi. Vasta EU-tasolla tehty päätös sai liikettä niveliin myös muissa puolueissa. Lakiesitys on tärkeä, ja se on saatava maaliin mahdollisimman pian, Lohikoski sanoo.
Hänen mukaansa windfall-vero on oikeudenmukainen tapa tähdätä sähkön hinnan kohtuullistamiseen sekä rahoittaa valtion tukitoimia energiakriisissä.
– Markkinavoimien ei saa antaa ratsastaa ihmisten ahdingolla, eikä varsinkaan perustarpeista voittoja rohmuamalla. Kotitalouksien ostovoimaa on suojeltava tehokkaammin.
Ohjaa sähköyhtiöitä kohtuuteen
Kansanedustaja Katja Hänninen sanoo, että tuskin mikään muu puolue Suomessa on ajanut energiayhtiöiden ylisuurten voittojen verottamista niin johdonmukaisesti kuin vasemmistoliitto. Vasemmistoliitto on eri yhteyksissä jo yli kymmenen vuotta puhunut windfall-verosta energiateollisuuden ansiottomille voitoille.
Hänninen painottaa windfall-veron olevan valtiontalouden kannalta järkevä ja se myös ohjaa sähköyhtiöitä kohtuulliseen hinnoitteluun.
Windfall-veron lisäksi Hänninen on itse ajanut energiayhtiöiden ylisuurten voittojen valvontaa. Hänen jättämässään toimenpidealoitteessa vaaditaan, että Energiaviraston mandaattia laajennetaan verkkoyhtiöiden tuottojen valvonnasta kaikkien energiayhtiöiden tuottojen valvontaan.
– Ei voi nimittäin olla millään tavalla oikeudenmukaista, että samaan aikaan kun monessa talossa kärsitään unettomista öistä karmaisevien sähkölaskujen vuoksi, monet energiayhtiöt takovat suuria voittoja.
Kohtuullinen määrä sähköä julkisena palveluna
Lohikosken mukaan vasemmiston ehdottamat pysyvät ratkaisut olisivat pitkällä aikavälillä tavallisia suomalaisia hyödyttäviä. Hän on esimerkiksi viime vuoden lopulla tiedustellut kirjallisessa kysymyksessä mahdollisuutta turvata tulevaisuudessa kaikille kansalaisille kohtuullinen kiintiö sähköä suoraan julkisena palveluna sekä julkisen sähköntuotannon lisäämiskeinoja ehdotuksen toteuttamiseksi.
– Välittömänä keinona vasemmisto on esittänyt samankaltaista mallia, joka on käytössä Norjassa. Vasemmistoliiton mallissa kuluttajalle taataan sovittu kohtuullinen määrä sähköä takuuhintaan nykyisten markkinoiden puitteissa. Kiintiön ylittävää määrää ei kompensoida kuluttajalle, joten malli kannustaa pysymään kohtuullisen kiintiön rajoissa.
– Näitä ratkaisuita soisi tarkasteltavan nyt kaikissa puolueissa pitempi aikahorisontti mielessä. Vasemmiston tarjoama työkalupakki nousi arvoon arvaamattomaan kriisissä. Meidän on varauduttava paremmin kohtuuhintaisen energian varmistamiseksi kaikille, Lohikoski vaatii.
Eduskunnan lähetekeskustelussa ylimääräistä voittoveroa kannatettiin yli hallitus-oppositio -rajan, mutta oppositiosta moitittiin hallitusta hidastelusta energiakriisissä.