Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta sai perjantaina iltapäivällä valmiiksi mietintönsä hallituksen esityksestä potilasturvallisuuslaiksi. Hallituspuolueet olivat mietinnöstä yksimielisiä eli myös vasemmistoliitto hyväksyi sen. Orastanut hallituskriisi peruuntui.
Vasemmistoliiton puheenjohtajan Li Anderssonin mukaan eduskunnan äänestettäväksi on nyt tulossa laki, joka on merkittävästi parempi kuin luonnos, josta hallitus aloitti neuvottelut ja myös parempi kuin eduskunnalle annettu esitys.
”Vasemmistoliitto teki lain korjaamisen eteen paljon työtä. Näimme, että neuvottelujen käyminen loppuun asti oli kaikkein vaikuttavin keino pyrkiä aidosti ajamaan työntekijöiden oikeuksia. Neuvottelut olivat pitkät ja olisi varmasti ollut helpompaa lyödä hanskat tiskiin. Ilman meidän työtämme tämä laki olisi hyvin erilainen”, Andersson kommentoi Facebookissa heti mietinnön julkistamisen jälkeen.
”Myös eduskuntakäsittelyssä saimme lakiin merkittäviä muutoksia. Yksi keskeisimmistä oli se, ettei laki mahdollista uhkasakkojen antamista yksittäiselle työmääräyksestä kieltäytyvälle hoitajalle. Yksittäinen hoitaja ei ole itse päättänyt, millä tavalla työtaisteluja käydään. Osallistuminen liiton järjestämään lakkoon on ymmärrettävä ja vaikuttava keino hoitajan vaatia oikeutetusti parempia työehtoja ja palkkausta. Olisi kohtuutonta, jos tähän työtaistelutoimeen osallistuminen johtaisi hänelle kohdistuviin sakkoihin. Siksi neuvottelimme tämän uhkasakon pois lakiesityksestä”, Andersson jatkoi.
Kynnyskysymys, että ei lakia varmuuden vuoksi
Hänen mukaansa nyt äänestykseen tuleva laki on tarkkarajaisempi ja kohdistuu vain tiedossa oleviin työtaistelu-uhkiin.
”Vasemmistoliitolle oli kynnyskysymys, ettei laissa rajoiteta lakko-oikeutta ´varmuuden vuoksi`. Laki ei ole myöskään pysyvä, vaan se on voimassa vain tammikuun loppuun asti tämän akuutin uhan yli.”
Valiokunta pitää mietinnössään välttämättömänä ehdotetun lain säätämistä. Valiokunnan asiantuntijakuulemisten perusteella terveydenhuoltoon ja kotihoitoon kohdistuvat työtaistelutoimenpiteet voivat ilman suojelutyöstä sopimista varsin suurella todennäköisyydellä johtaa potilaiden ja asiakkaiden hengen vaarantumiseen ja terveyden vakavaan vaarantumiseen.
Asiakkaiden tai potilaiden hengen vaarantumisen tai asiakkaiden tai potilaiden terveyden vakavan vaarantumisen estäminen on valiokunnan näkemyksen mukaan voitava turvata kaikissa olosuhteissa, myös työtaistelun aikana.
Valiokunta korostaa, että ehdotetun lain tarkoituksena ei ole estää työtaistelun toteuttamista eikä laissa säädettyjä keinoja voida käyttää työtaistelun murtamiseen eikä työvoimapulasta tai siihen osoitettujen voimavarojen riittämättömyydestä aiheutuvien ongelmien ratkaisemiseen.
Ei uhkasakkoa hoitajalle
Hallituksen esityksestä poistettiin mahdollisuus uhkasakkoon yksittäiselle työhön määrätylle hoitajalle. Suojelutyöhön määrätyille hoitajille maksetaan 30 prosentilla korotettu palkka.
Esitystä täsmennettiin myös niin, että aluehallintovirastolla on mahdollisuus estää tai siirtää lakko enintään neljä kertaa.
Vasemmistoliiton Merja Kyllönen sanoi, että hallituksen ensimmäisestä keskustelusta on tultu pitkä matka eteenpäin.
– Kyllä pitäisi kelvata, hän vasta kysymykseen vasemmistoliittolaisten suhtautumisesta esitykseen, kun siitä äänestetään.
”Ei ratkaise hoitoalan ongelmia”
Li Andersson piti selvänä, ettei suojelutyölaki ratkaise hoitoalan ongelmia. Laki ei ratkaise työvoimapulaa. Se ei paranna työntekijöiden jaksamista. Se ei turvaa laadukasta hoitoa. Itse hän pelkää, että se vain vaikeuttaa jo valmiiksi tulehtunutta työmarkkinatilannetta.
Ainoa ratkaisu tilanteeseen on Anderssonin mukaan neuvottelusopu, jossa työntekijöiden työehtoja ja palkkausta parannetaan.
”Toivon, että tähän sopuun päästään neuvottelupöydissä pian. Hallitus tai eduskunta ei niissä pöydissä istu, mutta vasemmisto lähettää pöytiin vahvan viestin: me olemme valmiita löytämään rahat, joilla sovitut palkankorotukset maksetaan.”
Lain hyväksymisestä äänestetään maanantaina. Perussuomalaiset esittää sen hylkäämistä.
Uutista on päivitetty Li Anderssonin ja Merja Kyllösen kommenteilla kello 16.10.