Pian sen jälkeen, kun Venäjä oli hyökännyt ukrainalaisen Anastasiia Yeva Domanin kotimaahan, hänen täytyi lopettaa elintärkeiden lääkkeidensä nauttiminen.
Sota oli sotkenut myös lääkkeiden toimitusketjun.
Transsukupuolinen Domani ei enää saanut hormoneja, joita hänen pitäisi nauttia säännöllisesti.
– Monien muiden tavoin minun täytyi lopettaa hormonihoito joksikin aikaa. Ei ollut vaihtoehtoa, hän sanoo. Kahden viikon tauon jälkeen hän onnistui saamaan tarvitsemiaan hormoneja Puolasta. Domani johtaa transsukupuolisten tukijärjestöä nimeltä Cohort.
Lääkkeitä aktivistien avulla
Nyt Domanin kodista Kiovassa on tullut transsukupuolisten verkoston päämaja, josta jaellaan hormoneja niitä tarvitseville kautta Ukrainan.
Tehtävä ei ole helppo. Hormonilääkkeiden puute on suuri ongelma, josta kärsivät niin kotiseudullaan pysytelleet kuin maansisäisiksi pakolaisiksi joutuneet transsukupuoliset.
– Niiden saamisessa on isoja vaikeuksia. Niitä löytyy ulkomailta, mutta myös joistakin ukrainalaisista kaupungeista. Internetiä käyttäen ja lukuisten LGBT-aktivistien avulla olemme hankkineet kaiken minkä olemme voineet, Domani kertoo.
Vaikeuksia rajoilla
Hormoniterapian katkeaminen ei kuitenkaan ole transsukupuolisten ainoa vakava ongelma, joka johtuu sodasta. Aktivistien mukaan etenkin transsukupuolisten naisten on vaikea päästä pois Ukrainasta.
Kun sota alkoi, kaikkia 18–60-vuotiaita ukrainalaisia miehiä käskettiin pysymään maassa. Kun pakolaisia alkoi lähteä, alkoi myös tulla raportteja transsukupuolisista naisista, jotka pysäytettiin rajalla. Usein syynä oli henkilöpapereihin jäänyt virheellinen sukupuolimerkintä, mutta joskus rajavartijat päättivät ulkonäön perusteella, että nainen onkin mies eikä siksi voi poistua maasta.
– Jotkut transsukupuoliset ihmiset ovat onnistuneet ylittämään rajan Puolaan, mutta monet eivät, Julia Kata kertoo.
Hän kuuluu puolalaiseen TransFuzja -säätiöön, joka auttaa transsukupuolisia ihmisiä.
– Henkilöpapereissa on ollut ongelmia tai heillä ei ole ollut tarvittavaa lääketieteellistä todistusta sukupuolenkorjausprosessin aloituksesta.
Vainosta vainoon
Epätoivoisessa tilanteessa jotkut ovat turvautuneet ihmissalakuljettajiin. Eivätkä vaikeudet lopu rajan ylitykseen. Moni päätyy maahan, jossa transsukupuolisia ja muita LGBT+-yhteisöjä on vainottu aina ja joissa vaino on vain lisääntynyt viime vuosina.
– Tänne saapuvien transsukupuolisten keskuudessa on paljon pelkoa. Se liittyy yleiseen sosiaaliseen ilmapiiriin Puolassa”, puolalainen aktivisti Wiktoria Magnuszewska selittää.
– He pakenevat Ukrainasta, jossa heidän oikeuksiaan ja ihmisarvoaan ei kunnioiteta niin kuin vapaissa yhteiskunnissa pitäisi. Ja sitten he saapuvat Unkarin, Puolan ja Romanian kaltaisiin maihin, joissa valtio ei kannata kaikkien ihmisten tasa-arvoa, unkarilainen Viktoria Radvanyi sanoo.
Asennemuutos Ukrainassa
Puolaan saapuneet transsukupuoliset ovat kuitenkin toistaiseksi pystyneet jatkamaan korjaushoitojaan. Siitä huolimatta monet mieluiten jatkaisivat matkaansa pitemmälle Eurooppaan. Ukrainassa taas asenteet tuntuvat äkillisesti muuttuneen suopeammiksi, Domani huomauttaa.
– Sodan alettua ukrainalaiset ovat ajatelleet vain venäläisiä miehittäjiä. He ovat unohtaneet homofobiansa ja muukalaiskammonsa, kun kaiken keskiössä on Venäjä, Domani sanoo.
– LGBTQ+-ihmisillä ei ole ongelmia tämän hetken Ukrainassa. Paitsi niillä, jotka elävät Venäjän miehittämillä alueilla. Khersonin alueelta pakeni transväkeä jo sodan alkupäivinä, koska miehittäjän kanssa yhteistyötä tekevät antoivat miehittäjille tietoja ihmisoikeus- ja LGBTQ+-aktivisteista.