Norjan Sosialistinen vasemmistopuolue yllätti keväällä 2002 julkistamalla ohjelman, joka toteutuessaan toisi maassa asuville ulkomaalaisille uusia velvoitteita ja uhkia sosiaaliturvan leikkaamisesta. Puolue vaati pakollista norjan kielen ja yhteiskuntaopin kurssia sekä työharjoittelua kaikille Norjaan muuttaville. Jos koulutukseen ei osallistu, seurauksena olisi sosiaaliturvaetuuksien leikkaaminen.
Lisäksi puolue halusi rangaista taloudellisesti – esimerkiksi viemällä lapsilisät – maahanmuuttajavanhempia, jotka ottavat lapsensa pois koulusta ilman hyväksyttävää syytä.
Norjan muukalaisvastainen Vapauspuolueen hihkui vasemmiston tulleen äärioikeiston linjoille, mutta siitä ei ollut kysymys. Sosialistisen vasemmistopuolueen varapuheenjohtaja, kansanedustaja Øystein Djupedal tyrmäsi KU:n haastattelussa Vapauspuolueen ajatuksenjuoksun täysin.
Haluamme, että nuorilla maahanmuuttajanaisilla on norjalaisessa yhteiskunnassa samat mahdollisuudet kuin muillakin.
– Me kannatamme monikulttuurista ja moniuskoista Norjaa, me olemme suvaitsevaisuuden puolella, mikä on täysin vastakkaista Vapauspuolueelle. Olemme tehneet ehdotuksemme, koska haluamme, että monikulttuurinen Norja olisi mahdollinen.
Djupedalin mukaan vasemmistopuolueen ajatuksenjuoksu lähti siitä, että jotkut maahanmuuttajayhteisöt ovat äärimmäisellä tavalla miesten dominoimia. Ruotsalaisen Fadime Sahindalin ”kunniamurha” puhutti myös Norjassa.
– Nuorille ulkomaalaisnaisille ei ole monesti annettu mahdollisuutta opiskella norjaa, oppia mitään norjalaisesta yhteiskunnasta, valita omaa aviomiestään tai saavuttaa itsenäistä toimeentuloa. Haluamme, että nuorilla maahanmuuttajanaisilla on norjalaisessa yhteiskunnassa samat mahdollisuudet kuin muillakin, Djupedal perusteli.
Hän kertoi puolueen perustaneen asiaa pohtineen työryhmän useiden siirtolaisnaisten omasta aloitteesta. Lähtökohtana oli siis kysyä maahanmuuttajanaisilta itseltään, miten heidän tilannettaan pitäisi korjata.
Ajatus lapsilisien leikkaamisesta puolestaan perustui siihen, että erityisesti Oslossa tietyistä kulttuureista tulevien lasten vanhemmat ottavat lapsensa laittomasti pois koulusta useaksi kuukaudeksi. Vuonna 2001 yksin Oslon kouluista hävisi noin 600 maahanmuuttajalasta.
Djupedal kertoi, että lapset lähetetään kotimaihinsa esimerkiksi Pakistaniin, Marokkoon, Turkkiin, Lähi-Idän kurdialueille tai Intiaan, jotta he eivät saisi liikaa norjalaisia vaikutteita. Monesta katoamisissa on kyse myös järjestettyjen avioliittojen valmistelusta, jopa alle 15-vuotiaille lapsille.
– Emme halua missään nimessä pakottaa näitä lapsia norjalaisiksi, mutta tahdomme, että heille annetaan samat mahdollisuudet opiskella kieltä ja yhteiskuntaa, Djupedal sanoi.
Sosialistinen vasemmistopuolue vei ehdotuksensa parlamentin käsittelyyn myöhemmin keväällä. Äärioikeistolaisen Vapauspuolueen tukea se ei halunnut ehdotukselleen.