Ostin tällä viikolla uudet silmälasit. Tai itse asiassa ostin vain uudet linssit omiin kehyksiin. Silmälääkärille en nytkään raaskinut varata aikaa, vaan kävin optikolla. Edellisestä näöntarkastuksesta olikin jo kaksi vuotta, vai kolmeko? Ai miksi? Olen odottanut, että jossain kuussa jäisi ylimääräistä laskujen maksamisen jälkeen uusiin silmälaseihin.
Vuoden alussa tuntuu pahalta, kun odottaa, että lääkkeiden 50 euron omavastuuosuus täyttyisi. Olen joskus myös miettinyt kuumeisesti, milloin pystyn hakemaan lääkkeet apteekista, ja millä maksan ne. Samoin olen siirtänyt terveyskeskuskäyntiä seuraavan kalenterivuoden alkuun, jotten joudu maksamaan kuluvan vuoden vuosimaksua.
Tämä kaikki, vaikka olen työssäkäyvä. Entä sitten työttömät, eläkeläiset, matalapalkka-aloilla työskentelevät osa-aikaiset? Luuletteko, että he pystyvät pitämään parempaa huolta itsestään?
On paljon ihmisiä, joiden tulot ylittävät juuri rajan, jossa saisi toimeentulotukea, mutta jokaista tärkeääkin hankintaa joutuu harkitsemaan tarkkaan ja todennäköisesti viivyttämään.
Sairauden hoitoon liittyvät asiat harvoin paranevat, kun niiden kanssa viivytellään. Se on kuitenkin monelle ainoa vaihtoehto. Laskut on maksettava, ja jos on auto työssäkäyntiä varten ja se vaatii huoltoa, niin pakkohan se on valita, että korjauttaa vaikka ne jarrut. Ihminen jää toiseksi.
Kyllä, autokin menee tosiaan joskus ihmisen edelle, vuokrasta tai sähkölaskusta nyt puhumattakaan.
Ihmisen hoitoon meno voi viivästyä, ja kun asiat pitkistyvät, ne mutkistuvat – ja lopulta tulevat myös kalliimmiksi niin yhteiskunnalle kuin ihmiselle itselleenkin.
Sitten jotkut vielä ihmettelevät, miksi haluamme poistaa terveyskeskusmaksut, ja sanovat, että sehän on vain pikkusumma. Mikä tahansa on pikkusumma, jos on väljää rahaa. Kaikilla ei todellakaan ole.
Kirjoittaja on myyjä ja luottamusmies.