Viime aikoina julkisessa keskustelussa on kuulunut yhä useampia inflaation kiihtymisestä huolestuneita puheenvuoroja. Osa on pelännyt hintojen nousun yleisiä taloudelle kielteisiä seurauksia ja osa keskuspankin reaktioita inflaatioon. Pelkona on ollut etenkin, että rahapolitiikan kiristäminen nostaisi lopulta myös valtionlainojen korkotasoa.
Ainakaan euroalueella inflaatiosta tai sen seurauksista ei kannata huolestua liikaa edelleenkään. Tähän on kolme keskeistä syytä.
Ensinnäkin hintojen nousu liittyy lähes yksinomaan tekijöihin, jotka eivät ole säädeltävissä talouspolitiikalla. Vaikka inflaatioaste euroalueella kokonaisuudessaan on viiden prosentin tuntumassa, on tilapäisistä tekijöistä puhdistettu pohjainflaatio vain 2,6 prosenttia.
Kokonaisinflaation viiden prosentin tasoon on vaikuttanut eniten energian hintojen nousu peräti 26 prosentilla. Tämä on ollut keskeisesti seurausta venäläisen kaasun tarjonnan vähentymisestä. Energian hinnat lähtenevät kuitenkin pikkuhiljaa itsestään laskuun kevään tulon myötä.
Hintojen nousuun ovat vaikuttaneet myös koronapandemiasta seuranneet tuotantoketjujen pullonkaulat. Tämä on ollut seurausta pandemia-aikana tapahtuneesta kulutuksen uudelleensuuntautumisesta sekä toisaalta esimerkiksi satamien tautiryppäistä ja niiden hillitsemiseksi toimeenpannuista terveysturvallisuustoimista. Nämäkin ongelmat häviävät itsestään pandemian akuutin vaiheen päättymisen jälkeen.
Toiseksi vielä juuri ennen pandemiaa talouspolitiikan keskeisimpänä ongelmana oli monien asiantuntijoiden mielestä ”sekulaari stagnaatio” eli pitkittynyt heikon talouskasvun ja matalan inflaation jakso, jolloin esimerkiksi Euroopan keskuspankki (EKP) ei massiivisista ja jatkuvista elvytysohjelmistaan huolimatta onnistunut saavuttamaan edes tavoittelemaansa kahden prosentin inflaatiotasoa.
Sekulaarille stagnaatiolle on annettu useita eri selityksiä: Esimerkiksi teknologisen kehityksen uuden vaiheen on katsottu johtaneen tilanteeseen, jossa investointitarpeita on aiempaa vähemmän. Toisaalta on myös arvioitu, että kasvanut eriarvoisuus on monessa maassa kohdentanut varallisuutta ja tuloja varakkaille, jotka kuluttavat vain pienen osan varoistaan.
Lisäksi on arvioitu, että väestön vanheneminen johtaa kulutuksen ja toisaalta myös työvoiman tarjonnan vähentymiseen. Yhdistävää kaikille selitysmalleille on kuitenkin se, että niiden taustatekijät eivät ole hävinneet mihinkään.
Kolmanneksi EKP nosti ohjauskorkoa epävarmassa taloudellisessa tilanteessa edellisen kerran vuonna 2011. Tämä on myöhemmin laajasti tulkittu epäonnistuneeksi ja eurokriisiä syventäneeksi päätökseksi. Ei ole mitenkään selvää, että EKP lähtisi toistamaan tämän päätöksen nyt koronakriisin aikana.
Euroalue on kärsinyt pitkään liian kireäksi viritetystä talouspolitiikasta. Toipuminen koronakriisistä on lähtenyt käyntiin hyvin, mutta tätä ei tule vaarantaa kiristämällä talouspolitiikkaa liikaa.
On selvää, että niin raha- kuin finanssipoliittistenkin päätöksentekijöiden on huolehdittava hintavakaudesta. Talouspolitiikalla on kuitenkin pyrittävä rajoittamaan kokonaiskysyntää ennen kaikkea silloin, kun inflaatiopaineet ovat peräisin liikakysynnästä.
Nykytilanteessa vastuullisilta päättäjiltä vaaditaan malttia ja kylmäpäisyyttä odottaa hankalien mutta tilapäisten inflaatiopaineiden väistyvän. Talouspolitiikan merkittävä kiristäminen tässä vaiheessa voisi palvella joidenkin ryhmien erityisintressejä tai poliittisia tavoitteita, mutta makrotaloudellisesti se ei olisi viisasta.
Kirjoittaja on valtiotieteiden tohtori ja vasemmistoliiton ministeriryhmän talouspolitiikasta vastaava erityisavustaja.