On sääli, jos kansalaiset eivät lähde äänestämään. Juopa sote-päättäjien ja kansalaisten välillä syvenee. Hyvätuloiset, hyväosaiset, hyvin koulutetut ja terveet ihmiset valitsevat itsensä näköisiä päättäjiä. Silloin Petteri Orpon johtama kokoomus on vahvoilla.
Mitä kokoomus lupaa? Tällä viikolla kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkänen lupasi Ylen aluevaalitentissä, että sote-uudistus romutetaan, jos he pääsevät valtaan. Sote-valtuustot eivät sitä tee, mutta Mykkänen käykin jo eduskuntavaaleja.
Kokoomus tekee kaikkensa sote-valtuustoissa, jotta heidän lupauksensa soten kaatamisesta eduskuntavaalien jälkeen toteutuu. Kokoomus ottanee valtuustoissa jarrumiehen ja kampittajan roolin, jos se saa valtaa sote-valtuustoissa.
Valtaa kokoomukselle on jaossa. Mielipidemittausten mukaan puolue oli kirkas ykkönen vuoden alussa, vaikka kannatus oli laskussa. Ei ole todellakaan yhdentekevää, keitä kokoomuksen lisäksi valitaan. Onko sote-uudistusta vastustava perussuomalaiset kakkonen?
Kokoomus ei ole luopunut missiostaan terveyspalvelujen mahdollisimman laajasta yksityistämisestä. Tässä puolue on ollut linjakas pitkälle edelliselle vuosituhannelle saakka. Idea yksityistämisestä on kuin vieteriukko, joka ponnahtaa esiin milloin hallitusneuvotteluissa, kunnissa tai nyt hyvinvointialueilla.
Sote-valtuustot voivat hankkia täydentäviä palveluja yrityksiltä ja järjestöiltä. Tätä oikeutta kokoomus ajaa täysimääräisesti käyttöön. Sipilän hallituksessa kokoomus vei eteenpäin laajaa peruspalvelujen yksityistämistä, mikä onneksi se kaatui.
Kahden viikon päästä olevat vaalit uhkaavat jäädä tussahdukseksi, jos puolueet eivät ota kunnon loppukiriä. Koronankin vaikeuttama vaalikampanjointi näyttää ja tuntuu vaisulta.
Sote-uudistusta ajaneille puolueille heikko äänestysprosentti olisi kiusallinen. Olisihan se aika ristiriitaisia tulkintoja herättävä viesti, jos koko uudistusta kynsin hampain vastustavat puolueet saisivat vaalivoiton.
Kokoomuksen peesissä sote-uudistusta vastustavat perussuomalaiset käyvät maahanmuutto- ja ilmastovaaleja. Puolueen sote-sekoilusta ei ole hahmottunut vuosien mittaan mitään selkeää linjaa. Puolue voikin sekoilla hyvinvointialueesta riippuen mihin suuntaan tahansa valittujen päättäjien osaamisesta riippuen.
Toivoisi tosiaan ihmeen tapahtuvan, ja äänestäjien oivaltavan sote-vaalien tärkeyden. Ensimmäisen kauden sote-valtuutetut avaavat uraa, jolla asioita päätetään jatkossakin. He myös päättävät todella merkittävistä rahoista, vaikka hyvinvointialueilla ei olekaan verotusoikeutta.