Suomessa rakennettiin puupölkyistä navetoita ja muitakin rakennuksia jo 1800-luvulla. Pölkkyä näki tosin aika harvoin rakennustyömailla, mutta Nivalassa, Junnonperän Tuulelassa, rakensimme pölkkynavetan kesällä 1952. Karvoskylällä oli rakennettu pölkkynavetta jo aikaisemmin, ja Sievin Järvikylällä rakennettiin meidän kanssamme samanaikaisesti pölkkynavettaa, josta aiheesta kävimme tuolloin yhteisiä keskusteluja.
Agronomiopintoihini kuului rakennussuunnitelman teko, ja kotieläinlinjan opiskelijana laadin navettasuunnitelman. Opiskelussa tekemieni navetanpiirustusten pohjalta suunnittelin myös Tuulelan navetan, tosin pienempänä ja muutamin muutoksin. Navettaan tarvittiin rakennuslupa ja rakennuslaina, joten isäni lähti kirkonkylälle hoitamaan nämä asiat. Rakennuslautakunnassa ja samoin pankissa sanottiin, että näillä piirustuksilla saadaan sekä rakennuslupa että rakennuslaina, ovathan piirustukset asiantuntijan laatimat. Yleensä näissä asioissa tarvittiin kyllä rakennusmestarin eikä agronomin tekemät suunnitelmat.
Pölkkynavettaan tarvittava puutavara saatiin omalta tilalta, mutta sen työstämiseen tarvittiin ulkopuolista apua. Pölkyt sahattiin 30 sentin mittaisiksi ja piiruvärkkiin sahattiin tukista lankkua ja lautaa. Hautaniemen Yrjöllä oli tarvittavat välineet, pieni sirkkeli ja pieni kenttäsaha, joita oli helppo siirrellä paikasta toiseen. Pölkyiksi sahasimme kotipellon ympärillä olevat pienet hirsiladot. Hirret ajoimme navettapihalle, missä pölkytys tapahtui. Sen teimme yhdessä veljesporukalla. Kenttäsahaa hoiteli Yrjö itse pääsahurina, ja minä ohjailin tukkia takaapäin peräsahurina.
Piiruvärkin rakensimme omatoimisesti, joskin aluksi saimme siihen opastusta kirvesmieheltä ja serkkupojalta Peltolan Arvilta. Navetan pohja lujitettiin soralla ja kivillä, jotka hakattiin maaperään junttapölkyllä. Seinän alle tuli vahva kivijalka ja sen päälle tukeva pohjahirsi, jonka varaan pölkkyseinä rakennettiin. Muurauslaasti sekoitettiin hevoskierrolla toimivassa laastimyllyssä – kotitekoinen sekin. Laasti sekoitettiin notkeasta savesta, pölkynteossa syntyneestä sahajauhosta ja pienestä määrästä vettä.
Alkuvalmistelujen jälkeen tapahtui muuraus. Se oli veljesten yhteistyötä. Yksi siirsi pölkkyjä muurarille, toinen kantoi laastia, ja nuorin veli kierrätti hevosella laastimyllyä. Laastia käytettiin runsaasti. Ämpäri tyhjennettiin nousevalle seinälle ja puut ujutettiin laastiin tiiviisti, eikä muuraukseen jäänyt aukkoja. Seinät nousivat ja navetta valmistui kesän kuluessa. Rakennus varustettiin valoisilla ikkunoilla ja tiiviillä ovilla. Lattiaparret, ruokintapöytä ja lantakouru valettiin betonista, samoin vesisäiliö, josta saatiin vesi betonisiin juomakuppeihin.
Navetan etuosasta erotettiin tiilimuurauksella karjakeittiö ja sauna, ja navetan jatkoksi rakennettiin suuri karjalato, johon mahtuivat kotipellon heinät. Sen sisälle eristettiin myöhemmin pölkkymuurauksella kahden hevosen talli. Rakennuksen välikatto tehtiin vahvoista laudoista ja eristyksenä käytettiin olkisilppua ja ojanreunasta lohkottuja turppaita. Vesikatto tehtiin päreistä niin ylös, että sen alle muodostui heinävintti.
Navetta valmistui ja lehmät sekä me omistajat saimme nauttia tuosta valoisasta ja viihtyisästä rakennuksesta kymmenen vuotta: lopetimme karjanpidon vuonna 1962, ja navetta oli valmistunut vuonna 1952. Me kaikki kahdeksan jälkeläistä valmistuimme ammatteihimme ja hajauduimme eri puolille Suomea. Äiti ja isä muuttivat Nivalan kirkonkylälle asumaan. Siellä Veli-Juhani toimi oppikoulussa matematiikan opettajana.
Nyt olemme kaikki eläkeläisiä ja asumme omilla paikkakunnillamme. Perinnönjaossa Tuulela jäi nuorimman veljeni omistukseen. Hän rakensi tontille omakotitalon, ja vanha päärakennus jäi meidän muiden yhteiskäyttöön. Siellä voimme kesäisin asua ja muistella menneitä. Entä mitä pölkkynavetalle kuuluu? Varastona ollut navetta paloi muutama vuosi sitten. Kuloja poltettaessa tuli otti väärän suunnan, ja navetta paloi viimeistä pölkkyä myöten. Tiili- ja betonirakenteet raivattiin pois, ja nyt alueella on viheriä nurmikko.
Erkki Raudaskoski
Rovaniemi