Tänä syksynä on julkaistu myös kaksi meemejä ja teoriaa eri tavoilla yhdistävää kirjaa, Kyösti Salokorven Elä, naura, tuota voittoa osakkeenomistajille (Vastapaino) ja Suomessa asuvan brittiläissyntyisen Mike Watsonin The Memeing of Mark Fisher (Zero Books). Tässä artikkelissa kirjailijat keskustelevat meemikulttuurin merkityksestä nykyisessä poliittisessa ilmastossa.
Salokorpi: Jossain mielessä meemit tuovat mieleeni alkuaikojen punkin tee-se-itse -estetiikan, c-kasetit ja kopiokoneilla monistetut zinet. Kuka tahansa voi tehdä meemejä puhelimella tai kannettavalla tietokoneella ja käyttää olemassaolevia sosiaalisen median alustoja ihmisten tavoittamiseen ajatuksen nopeudella. Suurin osa meemeistä pyrkii lähinnä naurattamaan – oli se sitten vanhanaikaista vitsihuumoria, reaktiomeemejä tai kiihtyvällä tahdilla uusia metakerroksia saavuttavaa ironiaa – mutta seasta löytyy niin oikeistolaisia kuin vasemmistolaisia viestejä. Millaisena näet meemien poliittisen potentiaalin?
Ihmisten on myös opittava tunnistamaan miten heitä manipuloidaan. Siksi tarvitsemme myös meemejä, jotka lisäävät ihmisten yhteiskunnallista tietoisuutta.
Watson: Pidän kaikille saavutettavaa mahdollisuutta kommunikoida kuvien ja tekstien välityksellä tärkeämpänä kuin meemien kykyä julistaa oikeistolaista tai vasemmistolaista sanomaa. On helpompaa kuin koskaan ennen saada omia aikaansaannoksiaan suuren yleisön nähtäville ja jopa saavuttaa kuuluisuutta, vaikka monet valitsevatkin pysyä nimettöminä. Samalla ihmisten halu vaikuttaa poliittisesti ja saada vaikutusvaltaa on lisääntynyt, mikä on monella tavalla hyvä asia. He voivat ilmaista itseään ja myös valita mitä haluavat itse nähdä, joten he odottavat myös politiikalta samoja mahdollisuuksia. Tämä on muuttanut maailmaa, joskaan ei aina hyvään suuntaan. Jotkut poliitikot ovat kyynisesti manipuloineet ihmisten vallanhalua ja ohjanneet sitä brexitin kaltaisiin prosesseihin, joita ei voi pitää positiivisina. Pelkkä halu vaikuttaa ei vielä riitä, vaan ihmisten on myös opittava tunnistamaan miten heitä manipuloidaan. Siksi tarvitsemme myös meemejä, jotka lisäävät ihmisten yhteiskunnallista tietoisuutta. Kumpikaan poliittinen laita ei ole ollut tässä kovin hyvä, vaan ennemminkin meemeillä syvennetään konfliktia.
Algoritmit suosivat räiskyviä tunnepitoisia kulttuurisotia
Salokorpi: On varmasti totta, että algoritmit suosivat räiskyviä tunnepitoisia kulttuurisotia tiedostavan jengin ja konservatiivien välillä enemmän kuin vaikka monimutkaisempia rakenteellisia kysymyksiä. Konfliktit synnyttävät klikkauksia ja hyödyttävät someyhtiöitä.
2000-luvulla on nähty uusien oikeistopopulististen liikkeiden nousu kaikkialla länsimaissa. Ainakin Suomessa uusi nationalismi alkoi levitä blogeissa ja keskustelupalstoilla jo ennen nykyisiä sosiaalisen median kanavia. Mielestäni on perusteltua väittää, että varsinkin online-ympäristössä oikeisto on vasemmistoa paremmin onnistunut puhuttelemaan ihmisiä tunteiden, huumorin ja fantasian tasolla ja kyennyt kanavoimaan ihmisten halua vastarintaan tarjoamalla ainakin näennäisen vaihtoehdon politiikan valtavirralle. Viime vuosina on kuitenkin ollut merkkejä myös jonkinlaisen uuden vasemmistokulttuurin rakentumisesta esimerkiksi Instagramiin, Redditiin, podcast- ja videokanaville.
Samalla kommunikaation vauhti on kiihtynyt. Monet kärsivät jonkinasteisesta keskittymiskyvyn katoamisesta, eikä tämä koske vain nuoria. Tämä on yksi syy, miksi halusin muodostaa kirjani lyhyistä sivun mittaisista teksteistä ja meemikuvituksista. On yhä vaikeampaa istahtaa tuntikausiksi lukemaan kirjaa tai edes keskipitkää artikkelia ilman keskeytyksiä. Samalla meillä on kuitenkin kipeä tarve kokonaiskuvalle, sille että joku kokoaisi kaikki nämä irralliset fragmentit yhtenäiseksi kertomukseksi tai selitysmalliksi, kuten esimerkiksi Yuval Noah Harari teoksissaan pyrkii omalla tavallaan tekemään.
Työväenluokalla merkitystyhjiö
Watson: Ryhmässä, jota joskus ennen kutsuimme työväenluokaksi, on selvästi jonkinlainen merkitystyhjiö, jota oikeistopopulistit ovat hyödyntäneet historiassa aiemminkin. Frankfurtin koulukunnan teoreetikot tunnistivat ilmiön 1930- ja 40-luvulla ja yhdistivät sen rasististen salaliittoteorioiden nousuun. Voimme vetää suoria rinnastuksia nykypäivän QAnoniin, mutta myös valtavirrassa Trumpin kannattajien ja brexit-liikkeen pyrkimykseen rakentaa muureja suojaamaan ja erottamaan meitä kuvitteellisesta vihollisesta. Kirjoittaessaan valistuksen dialektiikasta 40-luvulla Adorno ja Horkheimer esittivät, että ulkopuolisten uhkakuvien tunnistaminen on sisäisen pelontunteen ulkoistamista. Tätä tapahtuu erityisesti silloin, kun paine kasvaa talouskriisin tai miksei myös pandemian ja karanteenin takia. Työttömyys, sairaus, säästöjen hupeneminen ja niin edelleen kärjistävät perustavanlaatuisia pelkoja, kun ihmisillä ei ole yhteistä uskomusjärjestelmää, joka auttaisi heitä selviämään.
Äärioikeisto on taitava täyttämään tämän tyhjiön. Tietyllä tavalla näiden pelkojen, kuten oman kuolevaisuuden, sairauden, likaisuuden heijastaminen Toiseen kriisin hetkellä on jossain määrin luonnollista, vaikka se ei ole vasemmiston näkökulmasta toivottavaa. Vasemmiston on jotenkin vastattava tähän uudella narratiivilla, ja onkin totta, että verkkoyhteisöissä on löytynyt uusia tapoja tuoda vasemmistolaisia ideoita esille.
Olet myös oikeassa siinä, ettei netissä tapahtuvan kommunikaation nopeus välttämättä edistä vasemmistolaista ajattelua, ja siksi on myös meidän tehtävämme pyrkiä hidastamaan tätä kulutusta ja käyttää online-ympäristöä oppimiseen ja ihmisten tuomiseen yhteen.
Provokaatiivisia avauksia vasemmalta
Salokorpi: Vasemmiston ja oikeiston populismissa on perustava ero. Oikeistonationalistiset liikkeet rakentavat etuoikeutettuja yhteisöjä sulkemalla ulos tiettyjä ryhmiä, kuten maahanmuuttajia, seksuaalisia vähemmistöjä ja feministejä. Radikaalien vasemmistoliikkeiden taas täytyy pyrkiä olemaan inklusiivisia ja esittää vaatimuksia, joiden taakse useat eri tavoin aliedustetut ryhmät voivat järjestäytyä. Näkisin mielelläni entistä radikaalimpia ja provokatiivisempia avauksia vasemmalta – jopa demareilta. Esimerkiksi Elokapina on toiminut todella tehokkaasti, jos mediahuomiota tarkastellaan.
Luen mielelläni kriittistä teoriaa ja puhun siitä, mutta vasemmisto tarvitsee tietysti myös hyviä, nopeita sloganeita ja meemejä. Tiedätkö sen vasemmistolaisia meemejä parodisoivan meemin, jossa koko kuva on täynnä lukukelvottoman pientä ja vaikeaa filosofista tekstiä? Kaikilla ei yksinkertaisesti ole aikaa tai kiinnostusta lukea.
Mielestäni meemi on luonteeltaan nopea media. Jos sanoma ei aukea sekunneissa, meemi on jo hukkunut loputtomaan kuvien ja videopätkien tulvaan. Syvempään keskusteluun ja opiskeluun on mielestäni enemmän potentiaalia podcasteissa, pitkissä videoissa ja vanhoissa kunnon kirjoissa. Kaikki nämä keinot yhdessä – ja miksei sekaan heittäisi vähän musiikkia ja taidetta – voivat yhdistää ihmisiä ja tehdä politiikasta helpommin saavutettavaa.
Vasemmistolle tarpeen vahva meemiyhteisö
Watson: Ilman muuta, ja osaltaan haasteena on määrittää uudelleen mitä meemit ovat. Meillä on nämä upeat työkalut, joiden avulla voimme tehdä tästä kuvien tuotannon ja vastaanoton kannalta demokraattisimman aikakauden ikinä, ja silti sosiaalisen median algoritmit kannustavat käyttämään niitä tavoilla jotka hyödyttävät lähinnä kapitalismia ja kulutusta. Ehkä voimme ottaa nämä työkalut haltuumme ja tehdä jotain, mitä kutsun hitaiksi meemeiksi, eli sellaisia jotka mahdollistavat reflektion ja yhteisön rakentamisen. Näiden kommunikaatiokeinojen pitäisi myös kannustaa kohtaamisiin todellisessa maailmassa. Itse toivon, että vasemmisto kykenee luomaan vahvan meemiyhteisön ennen seuraavia vaaleja ja yhdistämään sen ruohonjuuritason liikkeeseen, joka pitää tärkeitä aiheita esillä myös vaalikampanjoiden välillä.
Salokorpi: Mikä on mielestäsi kriittisen teorian ja kirjojen suhde tähän kaikkeen? Me molemmat yhdistelemme kirjoissamme teoriaa meemeihin. Kirjasi perustuvat esimerkiksi Frankfurtin koulukunnan ja Mark Fisherin ajatteluun. Mikä heidän perintönsä on 2020-luvulla, ja miksi heidän tekstejään kannattaa yhä tutkia?
Watson: Adorno kirjoitti paljon siiitä, että filosofinen tarkastelu on arvokasta jo itsessään poliittisena toimintana. Jo sotienvälisenä ja -jälkeisenä aikana media vaikutti haittaavan kriittistä ajattelua. Nykyäänkin tarvitaan kirjoja synnyttämään dialogia ja ajattelun avuksi, filosofiaa toimintana itsessään, mutta en pidä meemejä ja kirjallisuutta vastakkaisina voimina. Niiden väliselle vuoropuhelulle on varmasti tilaa, ja meemit voivat luoda oman kielensä, hieman kuten Gutenbergin kirjapaino vaikutti 1400-luvulla tekstien leviämisen lisäksi myös painettavien teosten sisältöön.
Mitä tulee vaikkapa Adornon, Walter Benjaminin ja Mark Fisherin perintöön, he kaikki kirjoittivat siitä kuinka kapitalismi kykenee nielaisemaan vastakulttuurit tavalla, joka tekee kapitalismin vastustamisesta vaikeaa. Tämä aiheutti kaikille kolmelle kirjailijalle myös toivottomuutta ja masennusta, vaikka he samaan aikaan suhtautuivatkin toiveikkaasti taiteellisen luovuuden kykyyn pyrkiä totuuteen ja ylläpitää vastarintaa. Meidän on tartuttava tähän toivonkipinään ja etsittävä vastarinnan muotoja myös uusista välineistä, kuten meemeistä.
Kyösti Salokorpi (FM) on helsinkiläinen indiemuusikko ja biisintekijä. Hänen tietokirjadebyyttinsä Elä, naura, tuota voittoa osakkeenomistajille, meemein kuvitettu johdatus kriittiseen teoriaan, julkaistiin Vastapainolta syksyllä 2021.
Mike Watson (FT, Goldsmithin yliopisto) on teoreetikko, kriitikko ja kuraattori, joka on keskittynyt erityisesti kulttuurin, uuden median ja politiikan suhteisiin. Hän on kirjoittanut Jacobin Art Review, Artforum, Frieze, Hyperallergic ja Radical Philosophy -julkaisuihin.
Salokorpi ja Watson pitävät meemityöpajan Oulun Vasemmistolle. Katso tarkemmat tiedot Tilaisuudessa tutkitaan meemien mahdollisuuksia, strategioita ja käytännön työskentelyä. Ota mukaan tietokone, tabletti tai puhelin, ja ystäväsi.
Keskustelun on kääntänyt Kyösti Salokorpi.