Keskustelu poliisin leikkauksista osoitti hyvin, keneltä sopii ja keneltä ei sovi leikata. Samalla se osoitti eri tahojen lobbauskyvyt – poliisin kohdalla touhu muistutti kyllä enemmän kiristystä kuin perinteistä lobbausta.
Erityisesti oikeistopuolueista huudettiin yhdessä rintamassa, että poliisilta ei saa leikata. Some-kohujen aikaan sopien tästä saatiin jälleen uusi osa ”vastuuton punavihreä hallitus tuhoaa Suomen turvallisuuden” -keskusteluun. Se, että hallitus on oikeasti ostamassa kymmenellä miljardilla hävittäjiä ja laittanut lisää rahaa poliisille, ei paljon paina. Kovin huutaja on nykyään voittaja.
Poliisin työ on luonnollisesti arvokasta ja tärkeää. On kuitenkin mielenkiintoista, miksi monien järjestöjen työhön ei suhtauduta yhtä suurella mielenkiinnolla.
Monissa järjestöissä tehdään valtavasti työtä esimerkiksi ongelmanuorten kanssa. Nämä järjestöt elävät kädestä suuhun, eikä niiden rahoituksesta kovin moni poliitikko ole kiinnostunut. Ilman näiden järjestöjen työtä poliisilla olisi paljon enemmän työtä.
Lapsen tulevia ongelmia on helppo ennustaa jo hyvin varhain. Muutaman vuoden vanhan lapsen kohdalla voidaan tehdä arvio, jossa kyetään osoittamaan riskitekijät lapsen tulevaisuudelle.
Tämä ei tarkoita, etteikö korkealta ja etuoikeutetuista lähtökohdista olisi mahdollista pudota pohjalle. Tietysti on, mutta riski on paljon pienempi.
Joka tapauksessa näitä lapsia ja nuoria auttavat kaupunkien ja järjestöjen – usein hyvin pienipalkkaiset – työntekijät. Työ on siinä mielessä kiittämätöntä, että onnistuminen ei julkisuudessa juuri näy. Hyvällä tuurilla sen voi huomata alentuneena menona esimerkiksi huostaanoton kohdalla, sellainen kun maksaa erittäin paljon.
Nuoren ajautuminen väärälle polulle sen sijaan näkyy, kun hän päätyy poliisin kanssa tekemisiin ja mahdollisesti iltapäivälehtien lööppeihin.
Kun poliitikot julistavat poliisin määrärahojen tärkeyttä, heidän pitäisi vielä enemmän painottaa ennaltaehkäisevää työtä tekevien järjestöjen rahoituksen tärkeyttä.
Kirjoittaja on Kansan Uutisten päätoimittaja