Terveydenhuollon tekstinkäsittelypalveluja tarjoavalla helsinkiläisellä Inscripta Oy:llä tekstinkäsittelijät ovat tehneet kuusituntista työpäivää palvelutuotannon alusta asti vuodesta 2016.
– Kyse on toisteisesta työstä, joka vaatii kuitenkin paljon keskittymistä ja osaamista. Potilaskertomuksiin ei voi jäädä virheitä, Inscripta Oy:n toimitusjohtaja Simo Sorsakivi sanoo.
Tästä syystä on olennaista, että työntekijät pysyvät skarppeina koko työpäivän ajan.
”Tekstinkäsittelijän työ on hyvin suorittavaa ja staattista. Tuki- ja liikuntaelimistönkin kannalta kuusi tuntia päivässä on passeli.”
– Ajatuksemme oli se, että kuudella tehokkaalla työtunnilla päästään samaan tulokseen kuin kahdeksalla tunnilla. Se piti paikkansa.
Aluksi ääniselosteita purettiin manuaalisesti, mutta yhtiö suuntautui jo uuteen puheentunnistusteknologiaan. Vuonna 2018 käyttöön otetulla itse kehitetyllä teknologialla, jossa puhe muuttuu tekstiksi automaattisesti ja tekstinkäsittelijöiden tehtäväksi jää lähinnä tarkistaminen, työn tuottavuus saatiin nostettua jopa viisinkertaiseksi. Asiakkaille koitui kustannussäästöjä, sijoittajille arvonnousua, ja työntekijöiden etuna oli jo käyttöönotettu kuusituntinen työpäivä kahdeksan tunnin palkalla, Sorsakivi kertoo.
Inscriptassa työskentelee tällä hetkellä kymmenen täysiaikaista ja kymmenen osa-aikaista tekstinkäsittelijää sekä ohjelmistokehittäjiä. Täysiaikaiset saavat valita, koska tekevät 30 viikkotyötuntiaan, ja etätyö oli laajasti käytössä jo ennen korona-aikaa. Sairauspoissaolot ovat vähäisiä eikä vaihtuvuutta juuri ole.
– Meiltä ihmiset eivät lähde ainakaan vastaavaan työhön muualle. Jotkut saattavat vaihtaa uutta tutkintoa vastaavaan työhön saatuaan opintonsa päätökseen. Työaikammehan mahdollistavat opiskelun työn ohessa, Sorsakivi sanoo.
Opiskeluun vapautui aikaa
Tätä mahdollisuutta hyödyntää parhaillaan Anna Miinin-Soiru, joka opiskelee kolmatta vuotta sosiaalityötä Itä-Suomen yliopistossa ja tekee tekstinkäsittelyä etätyönä Kuopiossa.
– Kuusituntinen työpäivä on vapauttanut kriittiset kaksi tuntia päivässä opiskeluun ja muuhunkin, Miinin-Soiru sanoo.
– Tekstinkäsittelijän työ on hyvin suorittavaa ja staattista, lähinnä näppäimistötyöskentelyä. Tuki- ja liikuntaelimistönkin kannalta kuusi tuntia päivässä on passeli.
Miinin-Soiru on huomannut, että työaika tulee käytettyä tehokkaammin kuin kahdeksantuntisessa työssä. Pitkiä taukojakaan ei tarvitse pitää.
– Altistusta uupumiselle ei ole. Siihen voi vaikuttaa sekin, että kukin voi valita työaikansa oman vuorokausirytmin mukaan.
Miinin-Soiru on itse aamuvirkku. Hän aloittaa työt joskus jo viideltä aamulla, tekee puolet työpäivästä ennen yhdeksältä alkavaa luentoa ja loput sen jälkeen.
Työehtosopimusta seuraillaan
Tekstinkäsittelytoiminnassa ei ole yleissitovaa työehtosopimusta, mutta Inscriptassa seuraillaan kunnallista yleistä virka- ja työehtosopimusta (KVTES).
– Kulttuurimme on sellainen, että asioista on voitu sopia työpaikalla hyvässä yhteishengessä. Yhtäältä meillä on kuuden tunnin työpäivä, josta tulee eniten poliittisia avauksia vasemmalta laidalta, ja toisaalta paikallinen sopiminen, jonka puolesta puhuu oikea laita. Yritämme tehdä asiat siten kuin meillä on fiksuinta tuomatta poliittista näkökulmaa mukaan, toimitusjohtaja Sorsakivi sanoo.
Inscriptassa ei ole rajattu, milloin työntekijöiden tulee työtuntinsa tehdä. Niille, jotka haluavat työskennellä esimerkiksi illalla, ei makseta iltalisiä. Muutoin merkittäviä eroja KVTES:iin verrattuna ei Sorsakiven mukaan ole.
– Jos esimerkiksi kokonainen sairaanhoitopiiri ulkoistaisi meille tekstinkäsittelytoimintansa, takaisimme siirtyville työntekijöille entisen palkkatason, mutta heidän työpäivänsä lyhenisi.
Järjestely edellyttää luottamuksellista ilmapiiriä työnantajan ja työntekijöiden välillä.
Kokeilussa jaetaan oivalluksia
Tavallista lyhempi työpäivä voi sopia myös luovaan työhön. Markkinointiviestintää tekevässä helsinkiläisessä Vapa Mediassa kuusituntista työpäivää kokeiltiin tämän vuoden alussa kolme kuukautta. Aloite tuli henkilöstön parista, kertoo Vapa Median toimitusjohtaja Noora Wuolanne.
– Vapa on kulttuuriltaan sellainen, että olemme testanneet monenlaisia asioita. Halusimme lähteä työelämän laboratoriona viemään asiaa eteenpäin.
Hyvät lähtökohdat kokeilulle antoi Wuolanteen mukaan se, että yrityksessä ei ole kroonisen ylityön kulttuuria.
Kaikki Vapa Median 30 työntekijää olivat kokeilun piirissä, myös Wuolanne itse. Alussa sovittiin, että koko kolmen kuukauden ajan yrityksessä jaetaan ”6h-oivalluksia”. Ne voivat koskea sekä onnistumisia että ongelmia. Niitä on kerätty myös yrityksen verkkosivuille.
Toimitusjohtaja Wuolanteen mukaan tärkeä oivallus on se, että roolitukset on puhuttava auki, jotta työtä saadaan tehostettua.
– Ei tehdä oletuksia, vaan käytetään ylimääräiset viisi minuuttia siihen, että käydään läpi jokaisen rooli, sekä pienissä että isoissa asioissa. Näin säästyy paljon aikaa päällekkäisen tai turhan työn tekemiseltä.
Työntekijät ovat olleet kokeilun aikana levänneitä ja inspiroituneita, Wuolanne luonnehtii.
– On löydetty omaan elämään lisää merkityksellisiä asioita. Joku on aloittanut kitaransoiton, ja kaksi meidän johtajaa pitää kurssia Aalto-yliopistossa.
Edessä on nyt kokeilun tulosten analysointi, johtopäätösten teko ja jatkosta päättäminen.
Tulokset hyviä jo 1990-luvulla
Inscripta ja Vapa Media ovat poikkeustapauksia suomalaisessa yritysmaailmassa: työajan lyhentäminen ansiotasoa alentamatta on hyvin harvinainen ratkaisu. Kuusituntisen työpäivän kokeilut eivät kuitenkaan ole Suomessa uusi asia. Euroopan sosiaalirahaston ja työministeriön kokeiluissa vuosina 1996–1998 oli mukana 20 kuntaa ja 12 yksityistä yritystä. Osa niistä jatkoi käytäntöä pidempäänkin.
– Yleiseen käsitykseen verrattuna yllättävää on se, että kokeiluja lähti liikkeelle myös työnantajien aloitteesta, sanoo kokeilusta väitöstutkimuksen tehnyt työelämätutkija Timo Anttila Jyväskylän yliopistosta.
Järjestely edellyttää Anttilan mukaan luottamuksellista ilmapiiriä työnantajan ja työntekijöiden välillä. Muutoin työntekijät saattavat esimerkiksi pelätä, että kun työnteon tempo on kuuden tunnin työpäivässä tiukempi, samaa tempoa vaaditaan myös palattaessa kahdeksantuntiseen päivään.
1990-luvun kokeilusta hyötyivät yleensä sekä työntekijät että työnantajat. Työtä järkeistettiin ja sujuvoitettiin, ja tuottavuus kasvoi. Työttömiäkin saatiin työllistettyä.
Niin poliitikkojen parissa kuin erityisesti työnantajajärjestöissä vastustus oli kuitenkin kovaa, eikä kokeilua jatkettu. Samaan aikaan lamatyöttömyys hellitti, eivätkä kokeilun työllisyysperustelut painaneet enää yhtä paljon kuin aluksi.
Hyvät esimerkit kannustavat
Anttila ei usko, että yritykset lähtisivät laajasti lyhentämään työaikaa vapaaehtoisesti.
– Osa-aikatyötä, jossa palkka on vastaavasti pienempi, hyödynnetään kyllä runsaasti, mutta palkan ja työajan suhteen muuttaminen on työnantajalle aina kyseenalaista.
Muiden yritysten onnistuneet esimerkit voivat kuitenkin kannustaa toisiakin. Näin kävi 1990-luvun kokeilussa, Anttila kertoo.
Inscriptan työaikaratkaisua Anttila pitää mielenkiintoisena esimerkkinä. Uuden teknologian lisätessä työn tuottavuutta tavallisempi ratkaisu on vähentää työntekijöitä kuin lyhentää kaikkien työaikaa, vieläpä ansiotasoa alentamatta.
– On hieno esimerkki, että työnantaja on suhtautunut tällä tavalla.
Inscripta on kuitenkin erityistapaus puheentunnistusteknologian edelläkävijänä.
– Miten käy, jos kilpailu alalla kiristyy ja muutkin alkavat käyttää samanlaista teknologiaa? Anttila pohtii.
Simo Sorsakivi vastaa, että Inscriptan toimialalla kehityksen suunnan määrittää se, miten julkishankintoja tehdään.
– Toistaiseksi niin sanottuja laatupisteitä ei ole julkishankinnoissa jaettu lainkaan sen perusteella, minkälaiset työolot työnantaja tarjoaa. Jos hinta on ainoa määräävä tekijä, voiton vie se, jonka työtekijäresurssi kustantaa vähiten. Solmimalla esimerkiksi pelkkiä nollatuntisopimuksia liiketoimintariski ulkoistetaan työntekijöille, jotka joutuvat pahimmassa tapauksessa täydentämään toimeentuloaan erilaisilla yhteiskunnan maksamilla tuilla. Hankinnoissa tulisikin huomioida se, miten tällaiseen ”hölmöläisten peiton jatkamiseen” ei päädyttäisi.