Isomummini oli toveri. Kun aloin nuorena tuulettaa ajatuksiani maailman vaurauden epäoikeudenmukaisesta jakautumisesta, alkoi mummini vuorostaan huomautella miten muistutin häntä äidistään. Kiinnostuin punaisesta isomummista niin paljon, että mummini kertomukset hänen periaatteellisesta poliittisesta toiminnasta ja siitä johtaneesta julkisesta kaltoinkohtelusta päätyivät lukion sukuhistoriaprojektini aiheeksi. Samaistumisesta huolimatta en osannut yhdistää omaa oikeudenmukaisuutta janoavaa ajatusmaailmaani isomummini poliittisen liikkeen käytäntöihin.
Vierastin vasemmistoon liityttyäni useita sisäänpäinkääntyviltä tuntuneita perinteitä (halusin mieluummin keskustella avoimista rajoista kun laulaa kansainvälistä). Kaikkein kiusallisimmalta tuntui toveri-sana. Eikä se ole mikään ihme, sillä populaarikulttuurissa toverin käytöstä uhkuu usein ummehtunut stallarilöyhkä.
Toveruuden mielleyhtymät ovat olleet valtavirrassa niin pitkään pilalla, että on keksitty uusia käsitteitä ilmentämään solidaarisuuden elettä. Niistä suurimman suosion on viime vuosina saavuttanut identiteettipolitiikkaan liitetty liittolaisuus. Liittolaisuudella tarkoitetaan yksinkertaistaen enemmistöön tai normiin kuuluvien tukea marginalisoidussa asemassa olevaa ihmistä tai yhteisöä kohtaan.
Liittolaisuus tuo parhaimmillaan laajemman joukon voimaa rasismia tai transfobiaa vastaan ja toimii tapana hahmottaa yhteiskunnan valtarakenteita. Liittolaisuuteen perustuva yksilötason toiminta voi pahimmillaan johtaa julkisesti mokaamisen pelon aiheuttamaan ahdistukseen tai muutoksen aikaansaamisen sijaan lähinnä tarkoitushakuiseen oman vaikutusvallan lisäämiseen.
Miten vapaaksi sorrosta
Yksilötason liittolaisuuden korostuminen poliittisena toiminnan strategiana on luontevaa aikakautena, jolloin on helpompi kuvitella maailman kuin kapitalismin loppu. Jos emme kykene edes kuvittelemaan järjestäytymisen avulla saavutettua oikeudenmukaisempaa tulevaisuutta, muutosta janoaville jää jäljelle lähinnä omien ajatusten ja toimintatapojen muokkaaminen 9 tapaa olla hyvä liittolainen -self help-tyyppisten ohjeiden perusteella.
Viime vuosina voimistunut identiteettipolitiikan ja liittolaisuuden aiheellinenkin kritiikki sisältää valitettavan usein feminististä ja antirasistista toimintaa vähätteleviä ja yksinkertaistavia piirteitä. Vaikka tässä tekstissä kritisoin itsekin poliittisen toiminnan typistymistä yksilölliseksi kehittämisprojektiksi, en halua mitätöidä myös yksilötason tarvetta tunnistaa ja huomioida olemassa olevien ihonväriin, sukupuoleen, seksuaalisuuteen tai muihin asemiin tai ominaisuuksiin perustuvien valtarakenteiden merkitystä elettyyn elämään.
Todelliseen hierarkioista ja sorrosta vapautumiseen tarvitsemme kuitenkin yhteiskunnan kokonaisvaltaista muutosta, sillä liberaalin liittolaisuuden sallima sisäisten asemien uudelleenjärjestys ei poista pääomiin perustuvia luokkaeroja ja eikä kumoa markkinoiden määrittämää elämää. Nykymuodossaan työelämä ja talous rakentuvat eriarvoisuudelle ja tulevat aina etsimään uusia potentiaalisia kyykytyksen kohteita.
Pitkässä esseessään Comrade: An Essay on Political Belonging amerikkalainen politiikan teoreetikko Jodi Dean esittää toveruutta liittolaisuutta kollektiivisempana toimijuuden muotona. Toveruudessa ei ole kyse yksilön ominaisuuksista, vaan yksilöiden välisestä suhteesta ja jaetuista emansipaatioon ja yhdenvertaisuuteen tähtäävistä tavoitteista. Päämääränä ei ole voimaantua tai voimaannuttaa toisiamme kestämään yhteiskunnan epäkohtia, vaan vapautua holhouksesta ja eriarvoisuudesta, jolloin vapaudumme myös voimaantumisen tarpeesta.
Mistä toveruuden voima tulee?
Kun puolueeseen liittyessäni kuulin ihmisten kutsuvan toisiaan tovereiksi, mieleeni ilmaantui stereotyyppinen kuva ylhäältä päin annettua agendaa paasaavasta militantista valkoisesta miehestä – eli juuri se mielikuva, jota kollektiivisuutta kammoavat liberaalit haluavat meidän termistä saavan.
Historiallisin esimerkein Dean osoittaa, että intersektionaalinen kritiikki on kuitenkin ollut toveruuden käsitteen muokkaamisen kannalta keskeisessä roolissa jo ennen intersektionaalisuuden käsitteen syntyä. Dean nostaa esiin eri vuosikymmenten kommunistisia feministejä, kuten Aleksandra Kollontain, Clara Zetkinin, Angela Davisin ja Claudia Jonesin. Tämän kautta hän havainnollistaa, että vaikka työväenluokkaisuus yhdistää tovereita, on kautta aikain myös muistutettu, ettei luokkakonflikti ole sukupuolesta ja rodullistetuksi tulemisesta irrallinen. Tovereita yhdistää puolueiden periaateohjelmien lisäksi eletty kokemus.
Toveri-sanan etymologiset juuret juontavat rajattua tilaa tai huonetta tarkoittavaan latinan cameraan. Espanjan camarada viittaa niihin, jotka jakavat huoneen ja saksan Genosse palautuu genißen-verbiin eli jaettuun nautintoon. Deanin kirjoituksia Tiede & edistys -lehdessä ruotinut Aleksi Lohtaja summaa, että “toveruus pitäisikin ymmärtää yhdistävänä ja välittävänä jaettuna tilana ja suhteena, joka tuottaa yhteistä iloa ja kasvattaa kollektiivisia voimia.”
Toveruuden poliittinen voima tulee nimenomaan yhteisöstä ja sen välisestä luottamuksesta.
Toverit eivät vähättele yksilöllisiä eroja, mutta toveruus vaatii irrottautumista itseriittoisuuden ja yksilön erityisyyden fantasiasta. Yhdessä toimimalla sen sijaan ylitetään yksilön toimintamahdollisuuksien rajoittuneisuus.
Uusi maailma on mahdollinen
Burnoutien, ahdistuksen ja riittämättömyyden aikakautena tarvitsemme itsemme jatkuvan kehittämisen sijaan tunteen siitä, että uuden maailman luominen on mahdollista. Olemalla tovereita toisillemme voimme luoda jaettuja tavoitteita, jaettua iloa ja jaettua luottamusta, joita tarvitsemme toimiaksemme yhteisenä voimana. Tämän uskon myös isomummini tienneen.
Isomummini oli toveri. Ymmärrän nyt, että ajaessamme samoja tavoitteita, meitä yhdistää vuosisadan mittainen toveruuden side. Yhteisten päämäärien luomaa toveruuden tilaa ja suhdetta haluankin jakaa kaikkien teidän kanssa, kun käymme päivittäiset paikalliset ja vuosisatojen kansainväliset kamppailut hallinnasta vapautumisen, vaurauden uudelleenjaon ja ihmisten välisen yhdenvertaisuuden puolesta.
(Inspriaation) lähteet:
Jodi Dean – Comrade: An Essay on Political Belonging (Verso 2019)
Aleksi Lohtaja – Intersektionaaliset toverit – Jodi Deanin poliittisesta ajattelusta (Tiede & edistys 1/2020)
Ash Sharkar – Give White People Something To Do (Novara Media 2021)
uutiskirje 
