Odotellessa sovintoa paikallisesta sopimisesta kirjoitan edelleen sopimisesta työmarkkinanäkökulmasta. Tuntuu kuin luottamus parttien välillä olisi horjunut? Tällaisen tuntemuksen saan ainakin osasta työmarkkinaosapuolista ja oikean laidan puolueista.
Sopimisen perustuspilareista ensimmäinen on luottamus. Sekä sisältä että ulkopäin katsottuna tuntuu kuin työnantajapuoli ei luottaisi enää kykyyn sopia? On mielenkiintoista, että tammikuun kihlauksesta alkaen on sovittu työehdoista neuvottelemalla ja sopimalla. Samalla paikallisen sopimisen mahdollisuus on tullut valtakunnallisiin työehtosopimuksiin. Esimerkiksi yli puolet teknologiateollisuuden työntekijöistä on paikallisen sopimisen piirissä. Todennäköisesti olisi enemmänkin, jos työnantaja haluaisi sopia. Ilman molemminpuolista luottamusta ei sopimuksia synny.
Toinen sopimisen peruspilari on luottamusmiesjärjestelmä. Luottamusmies saa halutessaan koulutusta tehtäviin. Esimerkiksi SAK:n Kiljavan opistolla ja Teollisuusliiton Murikka-opistolla ovat luottamusmiehet kouluttautuneet vuosikymmenten ajan luottamusmiestehtäviin. Opistoilla on käyty läpi työlainsäädännön perusteita, sopimusten sisältöä, tulkintaa ja juridiikkaa, joka liittyy työsuhteisiin. Myös paikallisesta sopimisesta ja neuvottelusta on kursseja luottamusmiehille. Miksi? Koska luottamusmies tarvitsee tietoa, taitoa ja varmuutta siihen, kuinka tehdään paikallisia sopimuksia.
Sinällään lakimuutoksia en kaipailisi, ainakaan työntekijöiden asemaa huonontavia. Jättäisin asian työmarkkinajärjestöjen sopimuspöytiin. Mikäli lakiteitse tulisi muutoksia, pitää yleissitovuuden asemaa vahvistaa ja paikallinen sopiminen yleissitovassa kentässä tulee tehdä aina luottamusmiesjärjestelmän kautta ja työnantajan on tunnustettava luottamusmies.
Nykyinen hyvin toiminut, yhteiskuntaan ja työmarkkinakenttään vakautta luonut järjestelmä on muotoutunut vuosikymmenten kuluessa. Kehitetään järjestelmää, ei romuteta sitä muutamassa kuukaudessa.
Kirjoittaja on pääluottamusmies ja vasemmistoliiton 3. varapuheenjohtaja.