Metrolla halki Suomen – näin eriytyminen näkyy Helsingissä

Terveisiä täältä onnellisten saarelta, Lauttasaaresta! Täällä Länsi-Helsingissä asuukin numeroiden valossa aika onnellista väkeä, työttömyys on alhaista ja tulotaso kaupungin mittakaavassa korkea.

Olemme matkustaneet tänne metrolla, koska ajatuksena on tutustua segregaatioon eli eriytymiseen. Katse on tällä kertaa tiukasti Helsingissä, mutta pohdimme kyllä eriytymistä yleisemmälläkin tasolla. Matkaseurana on vasemmistoliiton pormestariehdokas Paavo Arhinmäki, mutta tapaamme myös muiden puolueiden kaupunginvaltuutettuja. Metro on Arhinmäelle hyvin tuttu. Hän kertoo olleensa sen kyydissä jo ennen kuin se avattiin matkustajille. Nuori Arhinmäki pääsi osallistumaan koeajoihin.

Metro on taasen valittu kulkupeliksi, koska sillä on kätevä matkustaa kaupungin halki. Ensimmäiset asemat avattiin vuonna 1982, ja Lauttasaareen kulku alkoi muutama vuosi sitten. Matka kaupungin sisällä on metron ansioista helppoa ja nopeaa, mutta monille lyhytkin etäisyys on pitkä.

Siksi on hyvä vaihtaa muutama sana muutama sana apulaisprofessori Venla Berneliuksen kanssa ennen kuin hypätään Arhinmäen kanssa taas metroon. Bernelius on tutkinut segregaatiota ja sen vaikutuksia paljon.

– Metrolla voi ajaa Suomen päästä päähän, kun katsotaan sosiaalisia etäisyyksiä eikä pelkästään maantieteellisestä. Se on alkanut kiehtoa minua vuosi vuodelta enemmän, Bernelius sanoo.

– Jos katsomme postinumeroalueittain koulutus- ja tulorakennetta, Helsingistä löytyy alueita, jotka vastaavat Pohjois-Suomen syrjäisiä seutuja. Mahdollisuuksien rakenteet ovat hyvin alueellistuneet, hän jatkaa.

Suuret sosioekonomiset erot tarkoittavat, että lyhyestä matka-ajasta huolimatta kaupungin mahdollisuudet jäävät helposti monilta saavuttamatta.

– Silmien edessä on kaikenlaista, mutta kokemus on siitä, että niihin ei ole pääsyä. Saavutettavuus ei ole pelkästään matka-aikaa. Kyse on usein sosiaalisista kysymyksistä.

– Se on ehkä segregaation ydinkysymys. Mitä hyvä- ja huono-osaisuuden vahvempi alueellistuminen oikeasti tuottaa? Jos se alkaa tuottaa osin alueellistuvaa syrjään jäämisen kokemusta, se on iso huoli.

Tätä on Berneliuksen mukaan tutkittu melko vähän, mutta aihe nousee usein keskusteluissa esille. Esimerkkinä Bernelius kertoo keskustelustaan ruotsalaisen opettajan kanssa. Tämä opetti Tukholmassa huono-osaisemmalla alueella sijaitsevissa kouluissa.

– Hän ihan tarkoituksella vei oppilaitaan keskustaan. Hänellä oli paljon oppilaita, jotka eivät olleet koskaan käyneet siellä. Oppilaita huoletti, huomaako joku, että he eivät kuulu sinne. Tällaiset tarinat kuvaavat, miten syrjäänjäämisen kokemus syntyy ja millä lailla se on hyvin vahva.

Yksi tapa havainnollistaa alueiden välisiä eroja on grafiikka. Helsingin kaupungin tietokeskuksen tutkijan Pekka Vuoren koostama graafi kuvaa hyvin alueiden eroja. Mitä enemmän punaista palloissa näkyy, sitä enemmän alueella asuu perheitä pienemmissä tuloluokissa. Metroreitillä se näkyy hyvin, kun siirrytään kohti itää.

Lähdetään siis täältä onnellisten saarelta Helsingin toiseen päähän.

Eriytyminen ei ole uusi asia

Nyt metro huristaa ydinkeskustasta Hakaniemeen, keskelle vanhaa työläiskaupunginosaa. Maan alla sitä ei näe, mutta Pitkäsilta jakoi historiassa Helsingin vahvasti. Bernelius muistuttaakin, että sinänsä kaupungin eriytymisessä ei ole kyse mistään uudesta asiasta. 1900-luvun alussa kaupungissa asui noin 80 000 ihmistä, mutta jaot olivat paljon jyrkemmät.

Ja niin ne olivat myös toisen maailmansodan jälkeen. Presidentti Tarja Halonen asui samassa kaupungissa jo lapsena nykyisen puolisonsa Pentti Arajärven kanssa. ”Penan” kohtaaminen oli kuitenkin käytännössä mahdotonta, koska he asuivat eri puolilla Pitkääsiltaa.

Alueiden erot alkoivat toisen maailmansodan jälkeen pienentyä, ja sen takana oli Berneliuksen mukaan selkeä politiikka.

– Tasoittava kehitys jatkui aina 90-luvun asti. Sitten lama repäisi alueiden väliset erot kasvuun. Osasyy siinä oli, että vaikka tuloerot kaupungissa oli aika pienet, koulutusrakenne oli eriytyneempi eli se oli ollut alarakenteena piilossa hyvän työllisyystilanteen alla.

Laman jälkeen erot kasvoivat, kun työttömäksi jääneet eivät kaikilla alueilla enää löytäneet töitä. Vaikka alueelliset erot ovat joissakin tapauksissa suuria, eivät ne Berneliuksen mukaan ole voimakkaasti enää kasvaneet.

Osin siitä saadaan kiittää määrätietoista politiikkaa. Helsinki on onnistunut jarruttamaan eriytymiskehitystä ja tukemaan alueita, joilla on erityisiä tukitarpeita, Bernelius sanoo. Helsinki onkin monella tapaa esimerkki onnistuneesta politiikasta segregaation torjunnassa.

– Turku on suhteessa väestöeroihin eriytyneempi kuin Helsinki, hän huomauttaa.

Ensimmäinen poliitikko

Ja nyt olemmekin Sörnäisissä ja tapaamme uuden kuntapoliitikon. Koronakriisiin vuoksi valtiosihteerinä työskentelevän SDP:n Pilvi Torstin ei ehtinyt tänne, vaan haastattelu hoidettiin etänä.

Torsti on istunut valtuustossa kaksi kautta. Siinä ajassa Helsinki hyvine ja huonoine puolineen on tullut tutuksi. Kun tulee puhe segregaatiosta, Torsti nostaa esiin juuri 90-luvun laman, joka alkoi repiä jyrkempiä eroja kaupunginosien välille. Etenkin koronakriisin myötä lama-ajan tarkastelu on tärkeää.

– Hauraimmat alueet ja hauraimmat väestöryhmät kärsivät eniten tämän tyyppisissä tilanteissa. Kysymys siitä, mitä aktiivisia toimia tässä tilanteessa tehdään, korostuu. Kuntavaalit käydään siinä mielessä ihan hyväänkin aikaan, että voidaan tämä nyt huomioida.

Segregaation torjumisesta vallitsee suurimpien puolueiden välillä hyvä yhteisymmärrys, nyanssieroja toki on. Torsti jakaa ratkaisut kolmeen otsikkoon. Ne ovat: kaikilla alueilla koulutuksesta ja muista palveluista huolehtiminen, asuntopolitiikka ja asuinympäristöjen viihtyisyys.

Koulutuksen osalta Torsti painottaa positiivisen diskriminoinnin eli positiivisen erityiskohtelun merkitystä. Sillä tuetaan vaikeammassa asemassa olevia kouluja. Tällä kaudella Sdp on ajanut pd-rahoituksen laajentamista myös esimerkiksi kirjastoihin ja kulttuuripalveluihin.

– Pd-rahoituksen vahvuus on se, että sitä on käytetty aika itsenäisesti. Koulut ovat olleet tavattoman taitavia päättämään ja valitsemaan heille toimivia ratkaisuja, Torsti sanoo.

Parantamisen varaa Torsti näkee lasten ja nuorten liikkumisessa. Vaikka metro vie helposti eri puolille, on Torstin mukaan paljon näyttöä, kuinka vähän nuoret liikkuvat. Lähiöistä ei tulla keskustaan eikä keskustasta lähiöihin.

– Jos 80-90-luvulla ajateltiin, että on tärkeä olla ystävyyskouluja Virossa, ajattelisin, että nyt Helsingin sisälle pitäisi rakentaa sisällä tämän tyyppinen ajattelutapa. Sen vuoksi oli tärkeää, että tällä kaudella saimme läpi koululaisryhmien maksuttomat matkat julkisessa liikenteessä. Opettajat pitivät tätä tärkeänä mahdollisuutena.

Sen sijaan Torsti harmittelee, että demarien tavoittelema lähipäiväkotiperiaate ei ole mennyt eteenpäin sovitulla tavalla. Siinä ajatuksena on sama kuin lähikoulussa eli päiväkoti määräytyisi automaattisesti asuinpaikan perusteella toisin kuin nyt. Lapsille ja perheille muodostuisi lähikoulupolku varhemmin.

– Lähipäiväkotiasiaa on edelleen ajettava, se on jäänyt kaupungin valmistelussa jalkoihin, vaikka sille on ollut valtuuston enemmistön tuki.

Itse asiassa Bernelius on tutkijan roolissa ollut mukana valmistelemassa lähipäiväkotihanketta. Torsti kirjoitti aloitteesta vuonna 2018 Uuden Suomen blogissaan. Kirjoitus tiivistää hyvin, kuinka segregaation vastaisella työllä on laaja tuki yli puoluerajojen valtuustossa. Sitä tukivat kokoomuslaiset, vihreät, vasemmistoliittolaiset, RKP:n ja keskustan valtuutettu.

Sekoittavan asuntopolitiikan toimivuudesta on paljon näyttöä, mutta Torsti huomauttaa sen näkyvän hitaasti. Siksi muita toimia tarvitaan myös. Erityisesti kaikkien alueiden huomioimista ja kunnossapitoa. Torsti toivoisi esimerkiksi asukkaille tapoja antaa valtuutetuille helposti ja nopeasti palautetta oman alueensa epäkohdista ja vaikkapa sellaista konkreettista asiaa kuin puistoalueiden kuntoluokituksen tarkastelu niin, että alueet ovat samanarvoisia. Nyt näin ei ole.

– Eri alueilla tarvitaan eri asioita. Tavoite on hyvän kierteellä luoda Helsinki, josta olemme kaikki ylpeitä, ja jossa kaikkialla on kiva tulla kotiin, Torsti tiivistää.

Ja nyt on aika jatkaa matkaa.

Paavo positiivisen erityiskohtelun takana

Kuten Torstin kanssa tuli puhuttua, yksi avainasia segregaation torjumisessa on koulutus. Bernelius sanoo, että Helsinki oli Suomessa ensimmäinen kaupunki, joka alkoi systemaattisesti tukea kouluja. Ainakin osin sen ansiosta Helsingissä ei ole niin sanotusti huonoja kouluja.

Yksi koulujen tukimuodoista on positiivinen diskriminointi tai positiivinen erityiskohtelu. Positiivinen erityiskohtelu alkoi pienenä 1990-luvulla, mutta siitä on nyt kasvanut merkittävä tapa tukea kouluja. Nyt kun saavumme Herttoniemeen, voimme jatkaa keskustelua yhden avainhahmoista sen takana. Hän teki aloitteen siitä nuorena opetuslautakunnan jäsenenä luettuaan asiasta.

– Nyt se on luonnollinen osa politiikkaa ei vain Helsingissä vaan koko Suomessa. Jos ajatellaan kuntapolitiikkaa, se on hirveän epäkonkreettinen mutta samalla konkreettinen asia, jonka olen saanut parikymppisenä läpi, Arhinmäki muistelee.

Arhinmäki painottaa samaa kuin Berneliuskin. Helsingissä ei ole huonoja kouluja, joita vanhemmat lähtisivät välttämään – ainakaan suuressa mittakaavassa.

– Monessa kaupungissa asuinpaikka valitaan koulun mukaan, ja se eriyttää kaupunkia, Arhinmäki muistuttaa.

Sekoittava asuntopolitiikka on myös asia, joka toistuu melkeinpä jokaisen helsinkiläisen kuntapoliitikon puheessa, kun kysyy keinoista torjua eriytymistä. Sitä painottaa myös Arhinmäki.

– Kaikkien aluiden lähipalveluista huolehtiminen on sosiaalisesti sekoittavan asuntopolitiikan lisäksi tärkein asia. Tämä on iso kysymys, ettei lähiöitä unohdeta.

– Kun tehdään täydennysrakentamista, niille alueille, jotka ovat omistusasuntovaltaisia, niille pitäisi rakentaa kohtuuhintaista vuokra-asuntoa. Ja toisinpäin, Arhinmäki paaluttaa.

Arhinmäki mainitsee saman asian kuin Torsti eli puistoalueiden eriarvoisuuden. Lähiöissä myös roskapöntöt tyhjennetään kantakaupunkia harvemmin.

Mutta. Kuten on tullut aiemmin todettua, eriytyminen ei ole kiihtynyt, mutta ei se ole myöskään paljon vähentynyt. Yhtenä esimerkkinä tästä voi pitää valtuutettujen asuinpaikkoja. Helsingissä on kaikkiaan 85 kaupunginvaltuutettua, mutta silti on isoja idän lähiöitä, joista ei ole yhtään valtuutettua. Arhinmäen mukaan se myös näkyy valtuustotyössä.

– Valtuutettujen keskittyminen näkyy. Ei sitä kukaan tiedostaen tee, että joku puolustaa vain keskustaa.

Vasemmistoliitto on Arhinmäen mukaan pyrkinyt kiertämään alueita, joilla valtuutettuja ei ole.

– Emme ole minkään alueiden edustajia. Alueita pitää kohdella tasapuolisesti, hän sanoo.

Arhinmäki nostaa esiin tuoreen tutkimuksen, jossa näytettiin, että valtuutettujen asuinpaikoilla tosiaan on väliä. VATT:n tuore tutkimus osoitti, että jos jossain ei asu valtuutettua, sieltä lakkautetaan todennäköisemmin koulu.

Arhinmäki muistelee aikoinaan Helsingin valtuustossa käytyä kamppailua, kun kouluverkkoa oltiin nykykielellä uudistamassa. Samalla moni koulu joutui lakkautusuhan alle.

– Niillä alueilla, joilla on sosiaalista pääomaa, kontakteja ja osaamista, nousi kansanliikkeitä puolustamaan omaa kouluaan. Se on tosi hieno asia, mutta oli lähiöitä, joista kukaan ei ollut yhteydessä. Siellä tyydyttiin, että okei, koulu ollaan lakkauttamassa. Joutui taistelemaan koulun puolesta, jota kukaan ei alueella puolustanut.

Pysähdys vihreällä Siilitiellä

Nyt pitää kuitenkin hypätä hetkeksi ulos metrosta. Palataan sen ja Paavon seuraan pian takaisin. Olemme nimittäin Siilitiellä ja on aika tavata Roihuvuoressa asuva vihreiden valtuutettu Tuomas Rantanen.

Rantasen mukaan segregaatiosta pitää olla huolestunut, mutta:

– Minua ärsyttää ”idän liekehtivät lähiöt” -tyyppinen ajattelutapa, joka nousee esiin jatkuvsti valtajulkisuuden lehdissä tai kun esimerkiksi perussuomalaiset puhuvat no go -alueista. Se on kaikki ihan bullshittiä, Rantanen sanoo.

– Totta on se, että alueet eriarvoistuvat, mikä näkyy hyvinvoinnin ja huonovointisuuden kasautumisena. Se on iso yhteiskunnallinen ongelma, hän jatkaa.

Segregaation torjumisessa Rantanen nostaa ykköseksi sekoittavan asuntopolitiikan. Yksin sekoittava asuntopolitiikka ei kuitenkaan riitä, vaan mukaan tarvitaan myös toimiva palveluverkko. Sen toimivuuden takaamisessa on tärkeätä tunnistaa alueelliset erot.

– Palveluverkon pitää vastata alueen todellista tarvetta. Eli esimerkiksi niitä alueita varten, joissa kysyntää julkiselle terveydenhuollolle on enemmän, pitää olla myös enemmän lääkäreitä. Ja siellä missä koulupudokkuuden uhka on suurinta, tarvitaan enemmän tukitoimia, Rantanen sanoo.

Segregaation eräänlainen vastakohta on gentrifikaatio eli keskiluokkaistuminen. Rantasen lapsuuden – ja nykyiset – maisemat Roihuvuoressa ovat tästä ilmiöstä hyvä esimerkki. Vanhan työläiskaupunginosan edulliset asunnot ovat jo pitempään vetäneet lapsiperheitä esimerkiksi Kallion ja Vallilan kaltaisilta alueilta. Samalla alueelle on syntynyt vireää kulttuuritoimintaa. Gentrifikaatio kun usein alkaa luovemman väen muuttamiselle jonnekin, heidän perässään tulevat sitten muut.

– Idän patina tuntuu monesta kulttuuri-ihmisestä hauskemmalta kuin [keskustan] porvarillinen kiilto. Hallittu keskiluokkaistuminen, joka Roihuvuoressa on käynnissä, sopisi moneen muuhun lähiöön, Rantanen sanoo.

2000-luvun alussa räppäri Avain huusi, että Roihuvuoressa pommit tippuu. Eivät ne silloinkaan tippuneet, mutta 2020-luvulla siellä tippuu erityisesti hieno kahvi.

Keskustelussa riittää vaaroja

Kun matkataan itään päin, alkaa mieleen tulla Rantasen mainitsema julkinen puhe liekehtivistä lähiöistä. Niistä puhuvat usein muualla kuin lähiöissä asuvat, mikä kertoo niin ikään sosiaalisten etäisyyksien merkityksestä.

– Hyvin helposti käy niin, että ihmisellä, jolla ei ole kokemusta julkisuudessa huono-osaisiksi leimatuista alueista, saattaa olla niitä kohtaan perusteettomia pelkoja. Eihän Suomessa ole asuinalueita, joille meneminen olisi vaarallista, Bernelius sanoo.

Eli siinä missä huono-osaisemmilla alueilla asuvat saattavat pelätä muualla asuvien reaktioita, hyväosaisten alueiden asukkaat saattavat pelätä näitä alueita. Vaarallinen kierre onkin sitä myöten valmis. Siksi julkinen puhe segregaatiosta on täynnä riskejä.

Ja kun johonkin paikkaan lyödään ongelmalähiön leima, se ei hevin irti lähde. Silloin kysymykseksi nousee, toimiiko esimerkiksi sekoittava asuntopolitiikka enää, jos ihmiset pitävät jotain paikkaa niin huonona, etteivät halua muuttaa sinne. Kuten Bernelius sanoo, kaupunki voi kaavoittaa jonnekin asuntoja, mutta ei se voi kaavoittaa niihin ihmisiä.

– Kansainvälisen tutkimuskirjallisuuden mukaan näyttää vahvasti siltä, että sekoittava asuntopolitiikka toimii oikein hyvin. Varsinkin niin kauan kun ihmisryhmien väliset erot yhteiskunnassa ovat riittävän pieniä. Kun sosioekonomiset ja -kulttuuriset kuilut eivät ole liian suuria, ihmiset hyväksyvät sekoittamisen.

– Liittyykö siihen sekoittavaan asuntopolitiikkaan kehityskulkuja tai kynnysarvoja, joiden jälkeen se alkaa muuttua vaikeaksi? Näyttää juuri siltä, että osin kyllä, Bernelius sanoo.

Segregaatio ei silti ole mikään luonnonlain tapaan etenevä voima. Helsingin lisäksi Bernelius nostaa esimerkiksi Hollannin.

– Hollanti on hyvä esimerkki maasta, jossa eriytyminen on paljon voimakkaampaa. Siellä on pystytty tekemään aika paljon segregaation ja sen haittojen vähentämiseksi.

Bernelius nostaa myös esiin kysymyksen, milloin ja millainen eriytyminen on ongelma. Eroja kaupunginosien välillä tulee aina olemaan.

– Jos me tunnistamme, että jokin on ongelma, onko ratkaisu se, että kaikki paukut laitetaan erojen vähentämiseen vai onko pikemminkin niin, että pitää miettiä, miten parantaa ihmisten elämää alueella, hän pohtii.

– On kaksi strategiaa. Yritetäänkö vain torjua ja vähentää ihmisten eriytymistä eri alueille vai pyrimmekö parantamaan olosuhteita ja ihmisten mahdollisuuksia alueilla, joille he ovat päätyneet.

Tapaaminen keksityssä Itäkeskuksessa

Nyt saavummekin jo Itäkeskukseen. Sen nimi on itse asiassa täysin keksitty, Arhinmäki sanoo. Nimeen päädyttiin, kun metro tuli alueelle vuonna 1982. Joka tapauksessa täällä on hyvä keskustella Kokoomuksen kaupunginvaltuutetun Jenni Pajusen kanssa. Pajunen kävi koulunsa Itäkeskuksessa. Kielipainotteinen koulu antoi eväät, jotka veivät pitkälle kierrokselle maailmalle.

Nyt hän on matkustanut tänne metrolla Kalasatamasta puhumaan eriytymisestä.

– Otan kärkeen sellaisen, mikä on uutta segregaatiokeskustelussa ja jota koronakriisi on korostanut. Myös keskusta voi segregoitua, minkä olemme nähneet, kun liiketilat ovat tyhjentyneet ja elämä häipynyt, Pajunen sanoo.

Hän julkaisi muutama vuosi sitten oman seitsemän kohdan listansa segregaation ehkäisemiseksi. Tutut asiat nousevat esiin: sekoittava asuntopolitiikka, koulujen positiivinen diskriminointi ja alueiden luonnosta ja harrastusmahdollisuuksista huolehtiminen. Tämä kuvaa hyvin Helsingin – ja monen muun kunnan ja kaupungin – politiikkaa, siitä puuttuu usein valtakunnan politiikasta tuttu hallitus-oppositio-jako.

– Omalla listallani oli asuinalueiden identiteettien positiivinen kehittäminen. Roihuvuori esimerkkinä, Pajunen mainitsee.

– Pidän segregaation torjumista todella tärkeänä, ja se on korkealla omalla prioriteettilistallani. Se tulee omasta taustastani, koska olen asunut esimerkiksi Angolassa Luandassa ja Washingtonissa USA:ssa. Olen nähnyt, mihin tilanne menee, jos segregaatio kiihtyy ja asuinalueet vakavasti eriytyvät toisistaan.

Vielä yksi etappi

Itäkeskus jää taakse, on viimeisen etapin aika. Ensimmäisenä asemana on Myllypuro, yksi segregaation vastaisen kamppailun suurista onnistumisista. Täydennysrakentaminen, ison ammattikorkeakoulun sijoittaminen ja muut kehittämistoimet ovat kääntäneet niin asuntojen hintamittarit kuin sosioekonomiset mittarit nousuun.

Seuraavalla asemalla pari kilometriä kauempana mittarit ovat erilaiset. Kontula on kaikkien tuntema lähiö ja samalla monella mittarilla haastava paikka. Rullaportaat ylös monen hyvin – hyvässä ja pahassa – tuntemalle ostarille. Täällä on hyvä palata Arhinmäen kanssa segregaatiokeskusteluun.

Hän tunnistaa helposti vaikeuden käydä keskustelua eriytymisestä.

– Se on vaikea teema. Yhtä aikaa pitää huolehtia siitä, että meillä alueet eivät segregoidu. Samaan aikaan nähdään, että meillä on pistemäistä segregaatiota.

– On alueita, jotka ovat päässeet huonompaan kuntoon, ja niihin on erityiset projektit, joissa halutaan panostaa alueiden profiilin nostoon.

Pistemäisellä segregaatiolla tarkoitetaan, että huono-osaisuus kasautuu hyvin pieniin alueisiin, osin jopa talo- tai rappukohtaisesti. Siksi Torstikin puhui sekoittavan asuntopolitiikan tarkan kohdentamisen tärkeydestä.

Kun seistään keskellä Kontulan ostoskeskusta, pitää painottaa Arhinmäen tavoin, että valtaosa helsinkiläisistä – kaikissa lähiöissä – ovat hyvin tyytyväisiä elämäänsä.

Ongelma vain on seuraava: huonosti voivat koko ajan entistä huonommin. Tuo huono-osaisuus on tutkimusten mukaan vahvasti periytyvää. Useamman sukupolven syrjäytyminen ei ole enää uutinen Suomessa.

Nyt päällä on vielä koronakriisi, ja sen jäljet huolestuttavat Berneliusta. Hän kertoo vertailleensa ennen koronakriisiä Kainuun ja Helsingin työttömyyttä. Syksyllä 2019 Helsingissä oli 30 000 ja Kainuussa 3 000 työtöntä.

– Mihin meidän kansalliset periferiamme sijoittuvat, mistä pitäisi kantaa huolta, jos kannamme huolta kansakunnan huono-osaisista. Helsinki sisältää kymmenen Kainuuta.

Eli tässä palataan alun sosiaalisiin etäisyyksiin. Niin sanottu periferia voi sijaita myös 20 minuutin metromatkan päässä. Helsingissä oli jo ennen koronaa korkeamman työttömyyden alueita, Bernelius huomauttaa. Nyt tilanne on entisestään vaikeutunut.

– Helsingin tilanne on suhteellisesti romahtanut sen lisäksi, että se on määrällisesti vaikea. Kainuussa työttömyys oli viime syksynä kasvanut noin kymmenellä prosentilla, Helsingissä kasvua oli 70 prosenttia. Helsinki ja isot kaupungit ovat kärsineet suhteessa enemmän koronatilanteesta.

Pelkona on, että nämä kärsimykset tulevat näkymään kaupungissa samalla tavalla kuin 90-luvun laman – ne alueellistuvat ja eriyttävät kaupunkia entisestään.

– Käykö meillä niin, että jo valmiiksi heikossa asemassa olevat kärsivät tilanteesta eniten.

Vielä kerran keskustelusta

Arhinmäki on asunut koko elämänsä Helsingissä, kuten isän puolelta monta sukupolvea ennen häntä. Kun Paavo Arhinmäki syntyi vuonna 1976, Helsingissä asui noin 500 000 asukasta. Nyt heitä on yli 650 000.

Kaupunki on muuttunut todella paljon, mutta ainakin kaksi asiaa on pysynyt samana. Toinen on se, että keskustassa rautatientorin nuorista ollaan huolissaan.

– Aina on ollut ongelmalähiöitä, Arhinmäki muistuttaa toisesta.

Viimeisen kymmenen vuoden aikana keskusteluun on tullut mukaan maahanmuutto perussuomalaisten nousun myötä. Sinänsä maahanmuutto näkyy Helsingin katukuvassa. Muuta kuin suomea tai ruotsia äidinkielenään puhuvia asuu Helsingissä yli 100 000.

Eniten vieraskielisiä asuu juuri Itä-Helsingissä. Osin sen vuoksi, että kaupungin vuokra-asuntoja on siellä paljon. Osin sen vuoksi, että saman kieliryhmän ihmiset haluavat asua lähellä toisiaan. Tämän vuoksi poliitikot myös painottavat koko ajan sekoittavan asuntopolitiikan tärkeyttä.

– Keskustelu on siitä hankalaa, että siitä vedetään suora yhteysmerkki siihen, että täällä olisi tilanne kuin joissain muissa suurkaupungeissa. Mitä ei tietysti ole. Keskustelu on tasapainottelua. Jotkut perussuomalaiset haluavat luoda dystopiaa lähiöistä, millä ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa, Arhinmäki sanoo.

Keskustelun vaikeuden tunnistaa myös Bernelius. Hän myös kummastelee, miksi sitä käydään niin vähän kansallisella tasolla.

– Maahanmuuttotaustaisista oppilaista koko Suomessa yli puolet asuu Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla. Kysymys siitä, miten maahanmuuttotaustainen väestö pääsee kiinni työmarkkinoille, on lähes täysin isojen kaupunkien ratkottavana paikallisesti. Vaikka se on mitä suuremmissa määrin kansallinen kysymys.

Kun tässä seistään huonomaineisimman lähiön ostoskeskuksessa Arhinmäen kanssa, on vielä hyvä palata siihen, miten mielikuvia huonoista alueista syntyy. Niitä syntyy juuri näin. Toimittaja menee keskelle jotain huonomaineista paikkaa poliitikon kanssa. Joskus mukana on myös poliisi.

Arhinmäki naurahtaakin, että tässä sitä ollaan klassisimmalla paikalla Helsingissä.

– Kontulassa on omistumisasumisen hinta kohtuullinen ja hyvät yhteydet. Tämä on hyvin tyypillinen helsinkiläinen asuinalue, Arhinmäki huomauttaa..

1960-luvulla rakennettu Kontula on myös joutumassa pienen myllerryksen kohteeksi. Lähiöön suunnitellaan mittavaa täydennysrakentamista, millä pyritään juuri siihen, mistä kaikki politiikot ovat tässä jutussa puhuneet. Pitämään koko kaupungin positiivisessa kehityksessä mukana. Asuntojen lisäksi tarkoitus on pitää hyvistä palveluista huolta. Kuulostaa aika tutulta.

– Meillä on paljon vanhoja lähiöitä, jotka on rakennettu varsin tehottomasti, Arhinmäki sanoo.

Eri maailmat lännessä ja idässä

Kuten Bernelius tiivistää, Itä-Helsinki ja Kontula nousevat kielen päälle, kun otetaan esiin ongelmalliset alueet. Mutta on niissä myös totuutta – sosioekonomiset ongelmat tiivistyvät Helsingissä itään.

– Miten paljon me tuotamme todellisuutta, jota yritämme kuvata. Seuraava kysymys on, miten voidaan muuttaa todellisuutta, jos sitä ei saa kuvata. En ole vielä 15 vuodessa ratkaissut tätä kysymystä. Mikään ei muutu, jos emme pysty puhumaan avoimesti pulmista. Mutta millä tavalla niistä puhutaan?, Bernelius pohtii.

Tähän kohtaan on hyvä laittaa vielä toinen Pekka Vuoren koostama graafi. Se kuvaa hyvin, kuinka erilaisissa maailmoissa lapset Helsingissä elävät. Lähdimme liikkeelle Lauttasaaresta ja päädyimme Kontulaan, joka on osa Mellunkylän peruspiiriä.

Mutta nyt on aika lopettaa tämä keskustelu. Arhinmäen on nimittäin aika hypätä jälleen metroon, joka vie hänet Herttoniemeen. Sieltä hän ottaa bussin Kruunuvuorenrantaan, joka on täysin uusi asuinalue Helsingissä.

Arhinmäki naurahtaa, että on alusta asti ollut mukana kaavoittamassa aluetta. Itse asiassa tutustuessaan alueeseen aikoinaan pyörällä, Arhinmäki tuumi, että sinnehän voisi ehkä joskus muuttaa. Nyt hän asuu keskellä rakennustyömaata samaan tapaan kuin lapsena Pasilassa.

– Oma tytär on saman ikäinen kuin itse olin, kun muutimme Pasilaan keskelle rakennustyömaata vuonna 1984, Arhinmäki sanoo ja suuntaa metroaseman liukuportaisiin.