Kolmentoista ikäinen Wita Kasanganjo käy koulua ugandalaisessa Kyangwalin pakolaisleirissä, mutta koronan takia hän ei ole käynyt koulussa sitten maaliskuun.
– Näin pitkä poissaolo koulusta ei ole kivaa. Ikävöin ystäviäni ja opettajia myös, Kasanganjo sanoo. Hän on ollut pakolaisena Ugandassa vuodesta 2015, jolloin hän pakeni äitinsä kanssa aseellista konfliktia Kongon demokraattisessa tasavallassa.
Wita Kasanganjo on Ugandan pakolaisten joukossa onnekkaimpia. Ugandan pakolaislapsista 57 prosenttia ei ole vuosiin tai koskaan päässyt kouluun. Kouluun päässeistäkään monet eivät saa nauttia kunnon opetuksesta, sillä kaikesta on pulaa – luokkahuoneista, opetusmateriaaleista ja pätevistä opettajista. Yhdellä luokalla voi olla jopa 250 oppilasta.
Opintomateriaalit kotiin
Kasanganjo on mukana Education Cannot Wait (ECW) -rahaston synnyttämässä pakolaisten perusopetusohjelmassa ERP:ssä. ECW on globaali rahasto, joka on omistautunut tukemaan koulutusta hätätilojen ja pitkittyneiden kriisien oloissa. Ugandan valtion yhdessä paikallisten ja kansainvälisten humanitaaristen ja kehitysjärjestöjen kanssa kaksi vuotta sitten lanseeraama hanke on ensimmäinen lajiaan maailmassa.
Koska Wita on mukana ERP:ssä, hän on voinut käydä etäkoulua toisin kuin suurin osa Ugandan pakolaislapsista. ECW:n Kyangwalissa toimivat yhteistyökumppanit ovat toimittaneet hänelle opintomateriaaleja kotiin.
– Olen lukenut kaiken materiaalin ja vastannut kaikkiin kysymyksiin. Joskus on vaikeaa, kun en heti keksi oikeita vastauksia, mutta äitini antaa minun vierailla ystävieni luona ja me ratkomme pulmia yhdessä. Tämä todella toimii minulle, Kasanganjo vakuuttaa.
Opetusta myös radiossa
ECW ja yhteistyökumppanit ovat toimittaneet koululaisille 38 000 kotikoulupakettia ja kaikkein köyhimpiin talouksiin yli 900 aurinkoenergialla toimivaa radiota. Rahoituksella tuettiin myös paikallisten radioasemien kautta välitettyjä oppitunteja.
Länsiugandalaisen radioaseman johtaja Geatano Apamaku uskoo, että radio-oppitunnit ovat tehokkaampia kuin itseopiskelu.
– Lapset soittavat meille ja esittävät opettajille kysymyksiä. Useimmat pakolaisvanhemmat ovat lukutaidottomia, eivätkä pysty auttamaan lapsiaan oppimaan, Apamaku sanoo.
Kun koronapandemia puhkesi, ECW välittömästi antoi yhteistyökumppaneilleen lisävaroja etäopetuksen ja turvallisten oppimisympäristöjen perustamiseen.
– Kriisiaikoina koulutuksen jatkuvuuden tukeminen on elintärkeää. Se auttaa suojaamaan haavoittuvia tyttöjä ja poikia, joille koulun pitkäaikainen keskeytyminen on suuri vaara. Varsinkin tyttöjä uhkaavat lapsiavioliitot ja varhaiset raskaudet. Nopeat interventiot ovat koronaoloissa olleet välttämättömiä, jotta aiemmat investoinnit koulutukseen eivät valu hukkaan, ECW:n johtaja Yasmine Sherif sanoo.