Saksalaissarja Babylon Berlinin kolmas kausi on yhtä komeaa katsottavaa kuin edellisetkin. Onneksi sarjan tekijät eivät ole ripustautuneet kovin orjallisesti sen pohjana olevaan Volker Kutscherin romaaniin Mykkä kuolema, sillä kirja on yllättävän tavanomainen dekkari. Vuoden 1929 poliittiseen kuohuntaan siinä on vain vähän viittauksia.
Elokuvahistoriallisesti romaani on toki antoisa, sijoittuuhan se mykkä- ja äänifilmin taitekohtaan.
Komeaa, mutta myös ahdistavaa. Babylon Berlinin uusia jaksoja katsoessa tuntuu koko ajan kuin olisimme uudestaan vuoden 1929 junassa, joka syöksyy eteenpäin ilman jarruja. Onko ihan pakko kokea se ja kaikki siitä seurannut uudelleen?
Sarjan kirjoittajien laatimat yhteydet meidän aikaamme eivät tietenkään ole sattumaa.
Yksi sarjan iso teema on teollisuusjohtajien tukemien äärioikeistopiirien tahallaan luoma kaaos ja pelko kaduilla. Käsikassarana käytetään kansallissosialistien puolisotilaallisia SA-joukkoja, joita kabineteissa kokoustavat herrasmiehet kuvittelevat voivansa pitää kontrollissa.
SA-joukot näyttävät samoilta kuin raskaasti aseistautuneet Donald Trumpin kannattajat Yhdysvaltain vaaleissa ja koronarajoituksia raivokkaasti vastustavat mielenosoittajat Euroopassa.
Jyrkkä vastakkainasettelu purkaantui Saksassa kansallissosialistien ja kommunistien välisenä väkivaltana. Kommunistit olivat saaneet vuoden 1928 vaaleissa runsaan kymmenen prosentin kannatuksen, kansallissosialistit vain 2,6 prosenttia, mutta taistelua käytiin kaduilla ja siinä natsit olivat niskanpäällä. Heillä oli myös arvovaltaisia tukijoita.
Yleiseen epävarmuuteen ja lamaan Saksan silloinen johto vastasi politiikalla, jota nykyään on kutsuttu talouskuriksi. Natsipuolueen kannatus nousi syyskuun 1930 vaaleissa yli 18 prosenttiin ja heinäkuussa 1932 yli 37 prosenttiin.
Nyky-Euroopassa äärioikeiston nosti nousuun vuosi 2008, joka alun elvytysyritysten jälkeen kääntyi talouskuriksi.
Korona on nyt kääntänyt finanssipolitiikan suunnan, mutta kurin nostama äärioikeisto on yhä vahva monissa maissa. Käyttövoimaansa se saa QAnonin kaltaisista salaliittoteorioista.
QAnon tulee etsimättä mieleen, kun Babylon Berlinissä haetaan okkultismilla yhteyttä sarjan alussa murhattuun näyttelijä Betty Winteriin. Tuntuu kuin osaa ihmisistä riivaisi joku pakottava tarve saada vastauksia järjen sijaan mitä huuruisimmista selityksistä ja taikauskosta.
Sarjan kolmannen kauden läpikäyvä teema on tie kohti syksyn 1929 pörssiromahdusta. Osakkeiden arvon nousu tuntuu loputtomalta ja kansa velkaantuu, kunnes paukahtaa.
Kuplalla pelaa teollisuusmies Alfred Nyssen, joka edellisillä kausilla salakuljetti vaunulasteittain myrkkykaasua Berliiniin tukeakseen kenraalien tekeillä ollutta vallankaappausta.
Nytkin on pörssikupla, jota kasvattavat Euroopan keskuspankin tukiostot ja matala korkotaso. Valtiovarainministeriö esitti vuosi sitten Suomeen velkakattoa, koska kotitalouksien velkaantumisen vauhti uhkaa henkilökohtaisen ongelmakierteen lisäksi Suomen taloutta.