Marzia Gholami
28-vuotias afgaaninainen, joka työskenteli vielä muutama vuosi sitten toimittajana ja uutistenlukijana televisiossa. Sen jälkeen meni naimisiin ja sai lapsen.
Pariskunta erosi, ja paikallisen tavan mukaisesti isän vanhemmat huolehtivat tyttärestä. On kuitenkin saanut oikeuden tavata lastaan.
Työskentelee nyt pääkoordinaattorina kansainvälisessä sähkötekniikan yrityksessä.
Yli kaksi kuukautta sitten aloitin uudessa työpaikassa kansainvälisen sähkötekniikan yrityksen pääkoordinaattorina. Teen töitä yhtiön johdon kanssa, koordinoin tapaamisia ja toimin myös osittain sihteerinä, vaikka työnkuvani onkin laajempi kuin tavanomaisen sihteerin.
Uusi työnantajani Reliance Power Group työskentelee sähkötekniikan ja sähkölaitteiden tuotannon alalla, mutta tekee myös suunnittelua ja osallistuu rakennusprojekteihin. Työntekijöitä on kaikkiaan pari sataa.
Työtoverini edellisessä työpaikassani Truth Landissa työskenteli aikaisemmin täällä ja hän suositteli minua uudelle työnantajalleni. Tämä on minulle uudenlainen työkokemus ja viihdyn hyvin.
Työttömyys on maassamme iso ongelma ja itse ehdin olla pari kuukautta työttömänä ennen kuin sain tämän työpaikan, ja tiedän, että olin todella onnekas, kun ylipäätään sain töitä. Reliance Power Group on lisäksi Truth Landia isompi ja vakavaraisempi työnantaja, joten minulla on tunne, että olen päässyt eteenpäin työurallani.
Aika rientää, ja olen töiden ja opiskelun vuoksi todella kiireinen. En paljon ehdi seuraamaan uutisia, mutta kukaan meistä ei voi välttyä rauhanneuvottelujen uutisoinnilta. Tämän hetken ykkösuutinen ovat rauhanneuvottelut Talebanin kanssa. Jokainen miettii, mitä tästä seuraa – tuleeko rauha ja millainen rauha!
Jotkut – varsinkin naiset – ovat vihaisia, koska he eivät pidä Talebanin naiskuvasta; siitä, miten naisten pitäisi pukeutua peittävästi, ja miten tytöt ja pojat eivät saisi käydä koulua yhdessä tai miten yliopistossa naiset ja miehet eivät saisi opiskella samoissa tiloissa.
Kun kuuntelen tätä kaikkea, minulle tulee epätodellinen ja suorastaan huvittunut olo, kun ajattelen, mitä maailmalla tapahtuu ja vertaan sitä tähän absurdiin keskusteluumme Talebanin kanssa siitä, pitäisikö naisten ylipäätään opiskella tai käydä töissä.
Meillä olisi monia tärkeämpiäkin asioita ratkottavaksi kuin naisten pukeutuminen ja heidän toimeliaisuutensa. Me olemme islamilainen valtio ja islamissa on monia asioita, jotka ovat tärkeämpiä kuin naisten toimien valvominen – kuten se, ettei tappaminen ole hyväksyttävää! Talebanit eivät kuitenkaan todellisuudessa välitä islamin opetuksista; he käyttävät islamia vain omien toimiensa oikeuttamiseen.
Olisi niin paljon tärkeämpää saada rauha tähän maahan ja keskustella siitä, miten voisimme kehittää ja rakentaa maatamme!
Joka ilta töiden jälkeen menen yliopistolle ja olen todella iloinen, että voin jatkaa opintojani. Opinnot keskeytyivät koronarajoitusten vuoksi, mutta nyt opiskelu on palautunut normaaliksi. Vaikka on vaikeaa tehdä töitä koko päivä ja opiskella iltaisin, aion selvitä tästä.
Suren ainoastaan sitä, etten voi olla tyttäreni kanssa niin paljon kuin haluaisin. Nykyisin Nargis on kanssani vain perjantaisin, kun aikaisemmin hän oli kanssani koko viikonlopun torstai-illasta lauantaiaamuun.
Nargis asuu isänsä perheen kanssa enkä tiedä, mitä hän tekee, kun hän ei ole kanssani. Kun olemme yhdessä, en hetkeksikään laske häntä silmistäni, olen koko ajan hänen kanssaan menemme sitten ulos tai vietämme aikaa kotona. Tiedän kyllä, että hän ei ole onnellinen, sillä hän haluaisi olla kanssani enemmän.
Tilanne on vaikea myös minulle, mutta teen töitä sen eteen, että saisin paremman tulevaisuuden itselleni ja tyttärelleni. Joskus kun haluamme saavuttaa jotain, meidän täytyy luopua jostain muusta. Menetän tyttäreni kultaiset vuodet, mutta opiskelen ja teen työtä sen eteen, että meillä olisi onnellisempi tulevaisuus.
Käännös: Kirsi Mattila
Marzia Gholami
28-vuotias afgaaninainen, joka työskenteli vielä muutama vuosi sitten toimittajana ja uutistenlukijana televisiossa. Sen jälkeen meni naimisiin ja sai lapsen.
Pariskunta erosi, ja paikallisen tavan mukaisesti isän vanhemmat huolehtivat tyttärestä. On kuitenkin saanut oikeuden tavata lastaan.
Työskentelee nyt pääkoordinaattorina kansainvälisessä sähkötekniikan yrityksessä.