Oikeistopoliitikot ja useat ”puolueettomat” politiikan toimittajat ovat toistelleet vuosikausia suomalaisten maksavan EU:n korkeimpia veroja. Väite ei ole totta, mutta sitkeällä toistolla yhä useampi on alkanut uskoa väitteeseen.
Bruttokansantuotteen romahdettua finanssi- ja eurokriisien myötä veroaste nousi, ilman että verot nousivat. Veroaste kun on näiden kahden suhde. Suomen veroaste kävikin verrattain korkealla; nyt olemme Italian ja Itävallan tasolla, kaukana Ranskan ja Belgian lukemista. Myös pohjoismaiset hyvinvointivaltiot Ruotsi ja Tanska verottavat suhteessa Suomea enemmän.
Verosuhdetta olennaisempaa on verojen varsinainen taso sekä kohdentuminen – kuka maksaa veroja ja minkä takia. Suomessa palkkatulojen verotusta voi pitää melko toimivana: pienituloisten verotus on keveämpää kuin EU:ssa keskimäärin, mutta tulojen ja maksukyvyn noustessa verotus kiristyy. Suurituloisten palkkaverotuskaan ei silti ole EU:n korkeimpia.
Jos kaikkia tuloja verotettaisiin kuten palkkoja, ei ongelmaa olisi. Pääomatulojen erillisverotus, vakuutuskuoret, listaamattomien yritysten verotuet ynnä muut sellaiset johtavat kuitenkin siihen, että eniten ansaitsevat maksavat usein pienimmällä prosentilla veroja. Myös yritysten maksamat yhteisöverot ovat meillä keskimääräistä matalampia, samoin kuin omaisuusverot.
Maksetaan Suomessa korkeitakin veroja. Arvonlisäverot Suomessa ovat lähes pohjoismaisella tasolla. Niitä pienituloiset maksavat suhteellisesti eniten. Samoin pienistäkin eläkkeistä maksetaan tuntuvia veroja.
Kun koronan laskuja aletaan maksaa, ei pidä antaa oikeiston hallita keskustelua puhumalla veroista yleisesti vaan viedä keskustelu konkretiaan. Suomessa on monia veroja, joita ei ole varaa korottaa. Toisaalta joitain veroja pitäisi korottaa joka tapauksessa, jotta yritysten välinen kilpailu olisi reilua ja kaikkein varakkaimmat maksaisivat reilun osansa yhteiskunnalle, joka heidän vaurautensa on mahdollistanut.
Kirjoittaja on vasemmistoliiton 1. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja.