Euroopan keskuspankki ilmoitti viime viikolla lisäävänsä arvopapereiden osto-ohjelmaa 600 miljardilla eurolla. Kokonaismäärä nousee jo 1 350 miljardiin. Pääosin valtioiden velkakirjoja koskevaa osto-ohjelmaa jatketaan ainakin ensi vuoden kesäkuun loppuun asti.
Suomen hallitus puolestaan toi viime perjantaina eduskuntaan kaikkien aikojen suurimman lisäbudjetin, 5,5 miljardia euroa. Se nostaa Suomen velkaantumisen tänä vuonna jo 18,8 miljardiin. Velan kasvua hirvittelivät opposition lisäksi monet keskustalaiset, vaikka koronaelvytyksestä sinänsä vallitsee laaja yksimielisyys.
Poliittisessa keskustelussa puhutaan yhä enemmän koronalaskun maksamisesta.
Miten EKP:n osto-ohjelma ja hallituksen lisäbudjetti suhteutuvat toisiinsa, STTK:n pääekonomisti Patrizio Lainà?
– Suomen osuus EKP:n osto-ohjelmasta ja koronavelkaantuminen menevät melkein käsi kädessä sen mukaan, mikä on Suomen osuus keskuspankin pääomasta. Siitä tulee 23 miljardia ja Suomen valtiontalouden korona-alijäämä on nykyisten tietojen valossa 19 miljardia. Sillä tavalla voi sanoa, että EKP:n osto-ohjelmalla voi rahoittaa vielä muitakin lisäbudjetteja.
Miksi EKP:n osto-ohjelma ikään kuin pyyhkii koronavelan pois?
– Ei se varsinaisesti pyyhi velkaa pois, mutta se on velkaa itselle. Velka on edelleen velkaa valtion näkökulmasta, mutta sitä ei maksetakaan takaisin sijoittajille vaan omalle keskuspankille. Velkaa maksetaan ikään kuin yhdestä taskusta toiseen, kun sitä ennen maksettiin jonkun toisen ihmisen taskuun.
Luottamus euroon vahvistui
Millä tavalla velan luonne muuttuu, kun toimijana on EKP?
– Sen uudelleen rahoittaminen on varmempaa, EKP voi päättää, että sitä ei tarvitse maksaa takaisin, valtio voi rahoittaa sen uudelleen ja ennen kaikkea korkomenot palautuvat takaisin valtiolle.
– Järjestelmä toimii niin, että valtio maksaa korkoa samalla tavalla kuin yksityisille sijoittajille keskuspankin hallussa olevasta velasta, mutta keskuspankit palauttavat koron tai ainakin suuren osan siitä takaisin valtioille eli raha kiertää itseltä itselle. Korkoraha on tässä keskeinen tekijä.
Suomen osuus EKP:n osto-ohjelmasta on 23 miljardia euroa ja valtiontalouden korona-alijäämä nykyisten tietojen valossa 19 miljardia.
– Velkakestävyys on tietenkin parempi, jos velka on keskuspankin hallussa, joka voi halutessaan mitätöidä sen. Nythän tässä kävi niin, että kun EKP julkisti osto-ohjelmansa, euron kurssi vahvistui eli luottamus parani tämän seurauksena.
Miten EKP:n osto-ohjelma suhteutuu pitkin kevättä käytyyn keskusteluun ikuisuuslainoista tai juuri velkojen mitätöinnistä?
– Keskuspankkihan mitätöinnin voisi tehdä. Suoraviivaisesti se menisi niin, että velat alaskirjattaisiin. Mutta silloin keskuspankki joutuisi operoimaan negatiivisella pääomalla. Se edellyttäisi säädösten muuttamista.
– Sitten on se, mitä Vesa Vihriäläkin ehdotti, että muutettaisiin osa valtion velkakirjoista nollakorkoisiksi ikuisuuslainoiksi. Velkakirja on olemassa, mutta käytännössä sitä eikä korkoa siitä tarvitsisi maksaa ikinä takaisin.
Talouskurin tie kuljettu loppuun
– Tällä olisi merkittävä vaikutus valtioiden finanssipoliittiseen liikkumatilaan. Ainakin itse näen, että koronakriisin jälkeen tarvitaan luovia ratkaisuja, että tästä selvitään. Vaikea on nähdä, että perinteisellä talouskurilla olisi mahdollista saavuttaa selvästi alhaisempia velkatasoja. Se vaatisi niin paljon leikkauksia ja veronkorotuksia, että se ei ole yhteiskunnallisesti kestävä tie. Siinä vaiheessa ihmiset lähtevät barrikadeille ja euroalue hajoaa.
Suomen poliittisessa keskustelussa EKP:n roolista koronaveloissa ei puhuta oikeastaan ollenkaan. Mihin perustuu näkemys siitä, että näitä velkoja alettaisiin joskus maksamaan takaisin?
– Lähtökohta on se, että velka maksetaan takaisin, kun luovia ratkaisuja ei ole tehty toisen maailmansodan päättymisen jälkeen ja ne ovat pyyhkiytyneet pois kollektiivisesta muistista.
– Poliitikot eivät voi vaikuttaa asiaan niin kauan kuin keskuspankki on itsenäinen, mutta EKP:n sääntöihin he voivat vaikuttaa. Lisätään EKP:n perussopimukseen yksi pykälä, jossa mainitaan kertaluontoinen velkojen mitätöinti. Tässä mielessä poliitikoilla on ollut turhan kunnianhimoton rooli.
Parhaassa tapauksessa
ei ollenkaan sopeutusta
– Jos kriisin jälkeen alettaisiin harjoittaa taas talouskuria, niin se johtaa hyvin suuriin ongelmiin. Jos Suomi haluaa olla hiilineutraali vuonna 2035, niin on hyvin vaikea kuvitella kombinaatiota, jossa pystyttäisiin samaan aikaan tekemään hyvin merkittävää sopeutusta ja merkittäviä panostuksia hiilineutraliteetin saavuttamiseksi. Ja se on vain yksi asia. Sopeutus olisi haitallista myös esimerkiksi sosiaaliturvan kannalta.
Entinen valtiovarainministeri Katri Kulmuni puhui viikkoja edessä väistämättömästi olevasta sopeutuksesta, nyt siitä on puhunut myös pääministeri Sanna Marin ja Hetemäen työryhmä antoi hintalapunkin. Se on seitsemän miljardia euroa. Miten sinä näet sopeutustarpeen EKP:n toimien valossa?
– Kyllähän se pienentää sitä selvästi. Itse olen ihmetellyt, että tässä aletaan iskeä jo lukuja pöytään tietämättä edes, miten pitkä koronakriisistä tulee ja kuinka paljon tässä velkaannutaan. Tässä on hyvin paljon asioita auki. Lisäksi keskustelussa on sivuutettu kaikki toimet mitä EKP tekee ja mitä mahdollisuuksia on.
– Minusta pitäisi katsoa ensin, miten koronakriisi ylipäätään menee, miten talous on palautumassa, ja sen jälkeen katsoa, miten paljon nämä luovat ratkaisut ovat pienentäneet sopeutustarvetta. Parhaassa tapauksessa voidaan päätyä sellaiseen tilanteeseen, että sopeutustarvetta ei ole ollenkaan kriisin jälkeen.